Hyppää sisältöön

John Daly: ”Tiger voi vielä ohittaa Jack Nicklauksen majorien voittojen määrässä”

John Daly ja Tiger Woods vuosimallia 2010 St Andrewsissa

Torstaina 46 vuotta täyttävä Woods (15 majoria) tarvitsisi neljä voittoa noustakseen ykköseksi.Ohessa lista eniten majoreita voittaneista.

Golfkausi sai upean päätöksen Orlandossa reilu viikko sitten. John Daly ja hänen poikansa John Daly II voittivat kahden lyönnin erolla PNC Championshipin ennen Tiger ja Charlie Woodsia, jotka intoutuivat tekemään (scramble) toisena päivänä 11 birdietä peräkkäin.

Dalyt olivat vieraina ”Fox & Friends” TV-showssa, jossa Daly ei säästellyt sanojaan suitsuttaessaan näkemystään Tiger Woodsin mahdollisuuksista jatkaa urotekojensa sarjaa.

”Uskon että Tiger tulee menestymään hyvin. Hän näytti hyvältä, oli hivenen väsynyt, mutta hyväkuntoinen. Tiger tulee takaisin kisoihin, havaitsin sen hänen silmistään.”

”On mahdollista, että hän nousee major-voitoissa ohi Jack Nicklauksen ja täten kaikkien aikojen suurimmaksi golfariksi”, Daly heitti ilmoille suorassa lähetyksessä vahvan ennustuksen.

Daly ja Woods eivät pelanneet PNC Championshipissa samassa ryhmässä.

Kilpailun jälkeen Woods ei ollut yhtä vakuuttunut mahdollisuuksistaan.

”En ole siinä kunnossa, että kykenisin pelaamaan PGA Tourilla. Riittävälle tasolle nouseminen vaatii valtavasti työtä ja aikaa”, Woods toisti saman viestin, jota hän käytti isännöidessään joulukuun alussa Hero World Challengea.

Dalyn ja Woodsin  ainoa yhteinen joukkuekisansa osui vuoteen 1998. St Andrewsissa Woods, Daly ja Mark O´Meara edustivat USA:n joukkuetta joka lyöntipelimuotoisena mies miestä vastaan otteluna päättyi trion osalta tappioon välierässä Espanjalle.
Daly voitti Miguel Angel Jimenezin, Woods ja O´Meara hävisivät omat pelinsä.
 

Lista eniten major-voittoja saavuttaneista pelaajista: 

1. Jack Nicklaus  18     1962-1986

2. Tiger Woods 15        1997–2019

3. Walter Hagen 11      1914–1929

4.Ben Hogan  9            1946–1953

4. Gary Player 9         1959–1978

6. Tom Watson 8         1975-1983

………………………………………………

12. Nick Faldo  6         1988-1996

12. Phil Mickelson 6    2004-2021

15. Seve Ballesteros 5  1979-1988

20. Ernie Els 4              1994-2012

20. Rory McIlroy 4      2011-2014

Etsi luettavaa