Hyppää sisältöön

John Catlin Itävallan kisan sankari dramaattisessa uusinnassa

Kolme voittoa 13 kisan jaksoon. John Catlin jatkoi Maximilian Kiefferin ja Martin Kaymerin pitkiä voitottomia putkia.

Saksan Maximilian Kieffer hävisi Espanjan avoimissa 2013 yhdeksän reiän uusinnan. Wienissä hänen sydämensä mureni viidennen uusintareiän tappion jälkeen.

Maximilian Kieffer on valitettavalla tavalla ennätysmies European Tourila. Kenelläkään muulla ei ole kahdesta uusinnasta yhteensä 14 reiän kokemusta – ja kahta tappiota.

Vain yksi voi voittaa. Maximilian Kiefferillä on käynyt kahdesti kylmät uusinnassa ennätyksellisellä tavalla

Vain yksi voi voittaa. Maximilian Kiefferillä on käynyt kahdesti kylmät uusinnassa ennätyksellisellä tavalla

GETTY IMAGES

John Catlin osoitti henkistä kovuutta nousemalla sunnnuntaina Wienin lähistöllä, Diamond Country Clubilla Austrian Openin voittoon.  

Uusintaan kipuaminen oli jo saavutus, sillä 30-vuotias kalifornialainen oli 11 reikää ennen kisan loppua neljä lyöntiä hurmoksellisen hyvin sunnuntaina pelannutta Maximilian Kiefferiä jäljessä.
Kieffer oli kuuden reiän jälkeen kuusi alle ja omilla luvuillaan.

Kierrokselle suurena ennakkosuosikkina lähtenyt Kiefferin pelikaveri Martin Kaymer kyykkäsi itsensä kärjestä ja voittotaistosta tekemällä ykkösen bogeyn jatkoksi kolmannella tuplan. 

Catlin pelasi jäätävässä kelissä lopun neljä alle ja ahdisti saksalaisen uusintaan. Kaymer nousi paineet selästä saatuaan kolmanneksi

Loistava bunkkerilyönti ja Kiefferin uinahdus

Ratkaisua haettiin 18:nnelta (par 3) peräti viidesti. Molemmilla oli mahdollisuutensa katkaista peli edukseen.

Neljännellä uusintareiällä Catlin oli onnekas. Avauksessa pallo osui vesiesteen kivetykseen, pomppasi eteenpäin ja bunkkeriin.

Paikka oli kuitenkin todella vaikea.

”Minulla oli käsitykseni mukaan noin kolmen jalan mittainen kohta pudottaa pallo (karheikkoon) josta se voisi rullia lähelle”, Catlin arvioi voittohaastettelussa.

Hän onnistui täydellisesti, teki parin ja pääsi uusinnan lopullisesti ratkaisseelle viidennelle uusintareiälle.

”Se onnistuminen oli luokkaa yksi tuhannesta menee noin lähelle (kahteen metriin)”, Catlin toisti ihmelyöntinsä tarinaa.

Viidennelllä Maximilian Kiefferin lähestyminen pulahti vesiesteeseen. Kaksi droppipaikalta lyömäänsä tulivat spinnillä lipun takaa veteen. Hän teki kahdeksikon.
Catlin rakensi bunkkerista, nyt lepppoisasta paikasta kahden putin  bogin kuitaten kolmannen voittonsa saksalaisen synkän hetken jälkeen.

Saksalaisille päivä oli synkkä. Kaymerille voitoton putki kasvoi 167 kisan mittaiseksi. Kiefferillä on European Tourilla 217 voitotonta kisaa putkeen.
Hämmästyttävän pitkä on saksalaisten voitoton putki ET:lla.

Parhaan teränsä menettäneelle Kaymerille ei vaan löydy tuuraajaa tai manttelinperijää.

Edellinen saksalaisten voitto ET:lta ajoittuu kauden 2014 toiselle puoliskolle, sen saavutti Marcel Siem. 

Unelmana voittaa major

Catlin oli amatööriaikoinaan kivikova menestyjä, joka ei kuitenkaan saanut paikkaa PGA Tourilta, vaan haki vauhtia ennen ET:lle siirtymistään Asian Tourilta. 
Siellä hän voitti kahdesti, kuten myös Asian Tourin  haastajakiertueella.

John Catlin nousee toistamiseen maailmanlistalla sadan joukkoon ja pääsee lähes varmasti mukaan PGA Championshipiin

John Catlin nousee toistamiseen maailmanlistalla sadan joukkoon ja pääsee lähes varmasti mukaan PGA Championshipiin

GETTY IMAGES

Vuonna 2020 eli toisella European Tour -kaudellaan Catlin sävähdytti voittamalla ensin Andalucia Mastersin Espanjan Valderramassa, sen jälkeen Irish Openin.
Kolme ET:n voittoaan Catlin on saavuttanut 13 kisan jaksossa, mikä tekee sarjasta hyvin vaikuttavan.

Bangkokissa asunut Catlin on Janne Kasken hyvä ystävä ja harjoituskumppani.

”Pikkupojasta asti tavoitteeni on ollut pelata pääkiertueilla ja voittaa major”, Catlin muistutti ykköstilansa jälkeen.

Catlin pääsee 99 prosentin todennäköisyydellä hakemaan major-menestystä jo PGA Championshipista toukokuussa noustuaan maailmanlistalla sadan joukkoon. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa