Hyppää sisältöön

Joburg Openin ratkaisu siirtyi maanantaille

Par-viitosten saldo on täydellinen

Kalenterivuoden viimeinen European Tourin kilpailu ratkeaa vasta maanantaina. Tapio Pulkkanen taistelee paikasta The Openiin.

Vuoden viimeinen European Tourin osakilpailu Joburg Open jouduttiin keskeyttämään sunnuntaina sateen ja ukkosen takia. Kenttä ei palautunut pelikelpoiseksi enää sunnuntaina, joten pelit tullaan päättämään maanantaina. 

Tilanteessa on suomalaisittain erittäin hyvä tuuri, sillä normaalisti kisa olisi todennäköisesti lopetettu ja kolmen kierroksen tulokset olisivat jääneet voimaan. Koska seuraavalla viikolla ei kuitenkaan pelata, se varmasti helpotti päätöstä pitää maanantaina varapäivänä. 

Myös Tapio Pulkkasen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että peliä jatketaan. Jos kolmen kierroksen tulokset olisivat jääneet voimaan, olisi Pulkkanen jäänyt niukasti top-3 ulkopuolelle ja ei olisi saanut tästä kisasta paikkaa British Openiin. Tämänhetkiset tulokset antaisivat Pulkkaselle paikan. 

Luonnollisesti jokainen lyönti on myös tärkeä rahallisesti terävimmässä kärjessä. Pulkkanen voi tehdä hyvän pesämunan European Tourin rahalistalle onnistuessaan nousussa toiseksi tai kolmanneksi. Voittokin on toki mahdollinen, joskin epätodennäköinen. Intalainen Shubhankar Sharma on karannut jo kahdeksan lyönnin päähän Pulkkasesta kun peliä on jäljellä kymmenen reikää. 

Toisena on Erik Van Rooyen, joka on neljä lyöntiä Pulkkasta edellä. Samassa tuloksessa tiukimmin Open -paikasta taistelee kesällä Suomessakin vieraillut James Morrison. Tasatuloksessa Pulkkanen saisi paikan, sillä on korkeammalla maailmanlistalla kuin Morrison. 

Lyönnin päässä Pulkkasta vaanivat Shaun Norris, Marcus Armitage ja Cristofer Blomstrand

Mikko Korhonen jakaa sijaa 24 tuloksessa -9. Korhonen kerkesi pelaamaan neljättä kierrosta 12 reikää ja on kierrostaan par-tuloksessa. Oliver Lindell oli loukkaantumisten väsyttämänä heikko kolmen viimeisen kierroksen ajan. Lindell päätyi jakamaan kisassa sijaa 70 yhteistuloksellaan -1. 

Etsi luettavaa