Hyppää sisältöön

Jessica Korda (60,-11) hätyytteli haamurajaa Floridassa: ”Se oli täydellinen näytös”

Nelly ja Jessica Korda jahtaavat sunnuntaina edellään olevan Danielle Kangin ohittamista LPGA Tourin avauskisassa

Maailman parhaan sisaruskolmikon esikoinen pelasi tuloksen 60 (-11) LPGA:n kauden avauskisan kolmantena päivänä. Sunnuntaina päättyvää kisaa johtaa Danielle Kang (-21).

LPGA Tourin kauden avauskisaa johtaa ennen vimeistä päivää Danielle Kang hurjalla tuloksella -21. Pääosaan lauantain kolmannella kierroksella nousi kuitenkin Jessica Korda tuloksellaan 60,-11.

Tulos on LPGA Tourin kautta aikojen toiseksi paras. Annika Sörenstam (59) on omalla kymmmenluvullaan, edellisen kerran tulos 60 kirjattiin LPGA Tourilla kirjoihin vuonna 2008.

Diamond Resorts Tournament of Champions kilpailua on pelattu kolmen ensimmäisen päivän ajan pro-am muotoisena. Kordan kirittäjänä ollut NFL-legenda  Larry Fitzgerald tietää kokemuksesta, mitä flow-olotilassa urheilija voi saada aikaan.   

”Olen nähnyt paljon urheilijoiden uskomattomia suorituksia. Jessican koko olemus ja intensivinen tilanteessa eläminen oli upeaa seurattavaa. Tämä oli hänen elämänsä paras kierros ja olen kiitollinen, että sain seurata sitä hänen kanssaan pelaten”, Fitzgerald ylisti.

Isä voitti tenniksessä Australian avoimet

Jessica Kordan isä on Tsekkiä omalla urallaan tennniksessä edustanut Petr Korda, joka nousi maailmanlistan kakkoseksi vuonna 1998 voitettuaan Australian avoimet. Myös äiti Regina oli nosteli voittojapokaaleja. Hän oli maailmanlistalla parhaimmillaan 26..

Jessican nuorempi sisar, 23-vuotias Nelly Korda pelaa myös LPGA Touria.  Jessica on voittanut viidesti, Nelly kolme kertaa. Majoreissa he ovat olleet yhteensä 12 kertaa kymmenen joukossa ja edustaneet USA:ta Solheim Cupissa. 

Sisarustrion nuorin, 22-vuotias Sebastian Korda kulkee isänsä jäljillä tenniksessä. Hän voitti Austalian avoimissa 2018 juniorien sarjan ja on pelannut erittäin nousujohtoisesti viimeisen vuoden ajan avoimissa sarjoissa. Maailmalistan sijoitus on vielä vaatimattomasti 103. mutta asiantuntijat povaavat hänen rakentavan erittäin menestyksekkään uran kansainväisenä huippuna.

Golfissa Jessica ja Nelly Kordan edellä ovat vielä edellä  Ariya ja Moriya Jutanugarn. 

Sisaruksista nuorempi, Ariya on ollut  maailmanlistan ykkönene ja voittanut yhden majorin sekä yhdeksän muuta LPGA Tourin kisaa. Moriyalla on yksi voitto samalta kiertueelta. 

Kun vertailuun otetaan sisarustriojen menestykset yhdessä tai useammassa lajissa, on vaikea löytää Kordan perheen saavutusten ylittäjää.

Sunnuntain kierrokselle Jessica ja Nelly Korda pääsevät kärkikolmikossa, jossa Danielle Kang  (-21) on takaa-ajettavana. Jessica Korda (-19) nousi superkierroksellaan iskuetäisyyden päähän, Nelly Kordan (-15) mahdollisuudet ykköstilaan perustuvat pitkälti Danielle Kangin ja Jesssican mahdolliseen kipsaantumiseen keskinäisessä kaksintaistossa.

Kauden avauskisassa on poikkeuksellisen kauden 2020 johdosta mukana vain 23 pelaajaa.

Matilda Castrénin kausi käynnistyyhelmikuun 25.-28. päivinä Orlandossa käytävässä kilpailussa, mikäli hän mahtuu kategoriallaan mukaan. 

LPGA, tulosseuranta

Etsi luettavaa