Hyppää pääsisältöön
Jeff Winther (vas.) shampanjasuihkun maanmiehiltään JB Hansenilta ja Sören Kjeldseniltä.
GETTY IMAGES

Jeff Winther jatkoi tanskalaisjuhlia Mallorcalla – kolme eri voittajaa kahdeksassa ET:n kilpailussa

33-vuotias Winther saavutti uransa ensimmäisen ykköstilan, joka varmisti hänelle paikan myös kauden päättävään DP World Championshipiin.

Tanskan golfilla kulkee European Tourilla varsin vahvasti etenkin  perättäisillä viikoilla Sveitsissä ja Italiassa voittaneiden Højgaardin veljesten, Rasmuksen ja Nicolain ansiosta. 20-vuotiaista kaksosista odotetaan perustellusti ison kaliberin tähtiä tulevaisuudessa myös suuriin kisoihin.

Viikonloppuna tanskalaiset saivat lisää juhlan aihetta Jeff Wintherin voitettua Mallorca Openin. Kahdeksasta ET:n kisasta tanskalaiset voittivat vajaan kahden viikon jaksoon kolme, jota harvemmin saavuttavat suuremmatkaan golfmaat.

33-vuotias Winther oli iski tasaisessa kisassa avauspäivänä tuloksen 62,-9, jonka hän toisti lauantaina, pelaten niiden välissä 71,(par), sekä päätöskierroksella 70,-1. 
Viimeisellä reiällä Wintherilla oli mahdollista tehdä viikonlopun ainoa bogey, jolla varmistui uran ensimäinen ykköstila kahdella korkeimmalla sarjatasolla, (ET & CT), joilla hän on pelannut yhteensä 180 kilpailua.

Nordic Leagulla hän oli heti ammattilaiseksi siirryttyään (2012) kova luu, ykköstiloja kahdella perättäisellä kaudella,  joita ei kuitenkaan laskettu maailmanlistan pisteisiin, kertyi kolme. 

Winther ansaitsee Mallorcan ykköstilastaan reilut 150 000 euroa, joka nostaa vuosiansiot uuteen henkilökohtaiseen ennätykseen (485 000 €), samoin  sijoituksen Race to Dubai -listalla uran parhaaksi (37.) Ensimmäistä kertaa urallaan Winther pääsee Tourin päätöskisaan.

Suomalaisia ei ollut mukana. Mikko Korhonen on tuoreimmalla listalla 54:s, Tapio Pulkkanen 55:s. He tarvitsevat suurella todennäköisyydellä Portugal Mastersista tai Dubai Championshpista lisäpisteitä kohtuullisilla sijoituksilla.

Kalle Samoojan (77.) mahdollisuus  perustuu vahvaan esityksen jäljelllä olevissa kisoissa. Sami Välimäen (161.) rima menestyksen osalta Dubain pääsemiseksi on tältä osin todella korkealla. Mitä luultavimmin hänen olisi kyettävä voittamaan toinen kisoistaan ja sijoituttava toisessakin kymmenen joukkoon, tai oltava molemmissa kolmen joukossa.

Tulospalvelu