Hyppää sisältöön

Jason Dayn puttitekniikka

Jason Day on PGA Tourin paras puttaaja 12 vuoteen. Strokes Gained tilastointi ulottuu vuoteen 2004 asti ja Dayn lukemat kaudelta 2016 ovat vailla vertaa.

Jason Dayn puttaaminen on saanut huomiota golfmediassa mutta ei ehkä riittävästi. Voi olla, että tämä johtuu siitä, että Day on hyvä pelin kaikilla osa-alueilla. Miestä on siis vaikea leimata pelkäksi puttiguruksi. Dayn puttaaminen oli kuitenkin niin loistavaa, että hän voitti enemmän lyöntejä griineillä kuin pelin kaikilla muilla osa-alueilla yhteensä. 

Jason Dayn puttitekniikka on mielestäni ihanteellinen. Hän pitää huolen siitä, että maila liikkuu symmetrisen heilurin lailla. Silloin lapa vapautuu käsien ohi osuman jälkeen. Heilurin keskipistettä voidaan pitää vatsassa, johon gripin pää osoittaa koko liikkeen ajan. 

Huomaan Dayn rutiini heti videon alussa. Hän seisoo pallon takana ja harjoittelee vain putin saattoa liikuttaen mailaa selvästi käsien ohitse. Tämä pitää huolen siitä, että symmetrinen heilahdus jatkuu osuman läpi.

Varsinkin paineiden alla putterin lapa jää helposti liikkeestä jälkeen. Heilahduksen sijaan kädet raahaavat mailan osuman läpi. Seurauksen on usein heikko putti, joka aukeaa oikealle. Dayn liikkeessä lapa heilahtaa osuman läpi ja liikkeen energia välittyy palloon terävästi. 

Videosta on helppo huomata, että Dayn ote mailasta on riittävän jämäkkä. Löysällä otteella lapa jää helposti liikkeestä jälkeen, eikä maila reagoin yhtä nopeasti käsien ja hartioiden liikkeeseen. Jos haluat pelata erittäin pehmeällä otteella on putterin liikkeen oltava pidempi, jotta mailalle jää aikaa heilahtaa osuman läpi. 

GettyImages

Huomaa kuinka putterin lapa nousee ilmaan saatossa. Tämä on merkki symmetrisestä heilurista. Jos kädet liikkuvat liikaa osuman läpi jää saatto matalaksi. 

Jason Dayn tekniikka on hyvin sama kuin esimerkiksi Tiger Woodsin ja Steve Strickerin. Nämä pelaajat pyrkivät symmetriseen heilahdukseen ja haluavat, että varsi osoittaa samaan pisteeseen koko liikkeen ajan. Loistava tekniikka, jota kannattaa kokeilla. 

 

Etsi luettavaa