Hyppää sisältöön

Jarrod Lylen aika käymässä vähiin – keho ei pysty enää panemaan hanttiin leukemialle

Jarrod Lyle voitti urallaan kaksi PGA Tourin haastajatason kilpailua.

Australialainen ammattilaisgolfari Jarrod Lyle on joutunut saattohoitoon. Hänen perheensä julkaisi viimeisen kuvan miehestä Instagramissa.

Entisen PGA Tour-pelaaja Jarrod Lylen aika on käymässä vähiin. Hän sairastaa leukemiaa, joka uusiutui kolmannen kerran vuosi sitten.

Lylen vaimo julkaisi eilen päivityksen tämän Facebook-sivulla, jossa kerrottiin, ettei golfarin keho pysty enää panemaan hanttiin sairaudelle ja että lääkärit ovat tulleet siihen lopputulokseen, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Hän on nyt aloittanut saattohoidon, ja hänet on viety lähemmäksi perheen kotia, jotta hän voi viettää viimeiset päivät läheistensä kanssa. Lylellä ja hänen vaimollaan on kaksi tytärtä.

Jarrodin vaimo kiitti päivityksessä myös runsasta fanien tukea, jonka hän on saanut sairaudensa vuoksi. Toisaalta pahoitteli sitä, että moni perheen jäsen ja läheinen ystävä saa viestin näin julkista reittiä.

”Meillä ei ole yksinkertaisesti riittävästi aikaa saada tätä viestiä perille kaikille henkilökohtaisesti, joten en voi pyytää riittävän paljon anteeksi, että jotkut läheiset ystävämme ja perhe saa tämän suruviestin tällä tavoin. Olemme tehneet parhaamme kontrolloidaksemme uutisointia Jarrodin sairauden ja hoitojen ympäriltä. Nyt kun yhä useampi ihminen on ollut tekemisessä tässä viimeisessä vaiheessa, en ole varma, kuinka pitkään tämä tilanne olisi enää pysynyt yksityisenä”, hän kirjoitti.

Lyle on pitänyt seuraajiaan ajantasalla sairaudestaan ja hoidoistaan kotisivuillaan ja sosiaalisen median palveluissa. Nyt hänen vaimonsa pyysi ihmisiä kunnioittamaan perheen yksityisyyttä.

”Sopivan hetken tullen, annamme lisätietoa muistotilaisuudesta”, hän kirjoitti.

Miehen Instagram-tilille ei tule enää tulossa uusia kuvia hänestä. ”Tämä tulee olemaan viimeinen päivitys”, luki eilen julkaistun kuvan yhteydessä.

 

This will be the final post on Jarrod’s page. Earlier today we started palliative care for him as his body is no longer able to fight. We will take him closer to home to be near his girls. He has put up a courageous fight and he is surrounded by love #fuckcancer

Henkilön Jarrod Lyle (@jarrod.lyle) jakama julkaisu Heinä 31, 2018 kello 5.18 PDT

Lylellä todettiin Leukemia ensimmäisen kerran, kun hän oli 17-vuotias. Sairaus huomattiin uusiutuneen maaliskuussa 2012 ja kolmannen kerran viime heinäkuussa.

Etsi luettavaa