Hyppää sisältöön

Jarmo Sandelin vauhdissa Champions Tourin karsinnoissa – yhdeksän lyönnin voitto!

Jarmo Sandelin on syntynyt ja viettänyt ensimmäiset elinvuotensa Imatralla

Viisi kertaa ET:lla voittanut ja Ryder Cupissa 1999 pelannut Jarmo Sandelin murskasi muut pelaajat 50+ vuotiaiden ensimmäisessä karsintavaiheessa Floridassa. Karsintafinaali käynnistyy joulukuun kolmantena päivänä.

Jarmo Sandelin janoaa edelleen menestystä. Imatralla syntynyt Sandelin loisti Tampa Bayssa pidetyissä Champions Tourin esikarsinnoissa voittamalla kilpailun yhdeksällä lyönnillä. 
Karsintoja pidettiin kolmessa eri osavaltiossa, niistä pääsee finaaliin 50 pelaajaa. 
Seula tule olemaan joulukuun 3.-6.päivinä pidettävässä finaalissa tiukka, sillä vahvan pelioikeuden saa vain viisi pelaajaa.

Sandelin on pelannut 50 vuotta täytettyään 2,5 vuotta European Symetra Touria, jossa ei hyvistä yrityksistä huolimatta ole onnistunut voittamaan.

Suurimman osan elämästään Tukholmassa asunut Sandelin valittiin 1995 European Tourin tulokkaaksi hänen saavutettua samana vuonna ykköstilan Gran Canarian saarella tiukassa taistelussa legenda Seve Ballesterosta vastaan. Ykköstiloja kertyi yhteensä viisi, vuonna 1999 Sandelin pääsi mukaan myös Ryder Cupiin.

Jarmo Sandelin pelasi kauden 90-luvun toisella puoliskolla yhden kauden jolloin hänellä oli kortti myös PGA Tourille ET:n ohessa.

Champions Tourilla jaettavat palkintopotit ovat samaa luokkaa kuin LPGA Tourilla. Päättyneen kauden ykkönen Scott McCarron tienasi 2,5 miljoonaa taalaa, dollarimiljonäärejä oli toistakymmentä.

Champions Tourin karsinnat

Etsi luettavaa