Hyppää sisältöön

Janos Uotila: ”Tällä harjoitteella räjähtävää voimaa jalkoihin ja lisää pituutta lyöntiin”

Janos Uotilan kuntosalila Espoon Kerassa fyyysisiä ominaisuuksiaan kehittää aktiivisten liikunnanharrastajien lisäksi melkioinen määrä huiippugolfareita ja sellaiseksi aikovia

Kaksinkertaisen pituuslyönnnin Euroopan kiertueen voittajan toinen videolla nähtävä harjoitus vahvistaa takareisiä, pakaroita ja alaselkää.

Janos Uotila nosti 2000-luvun toisella puoliskolla pituuslyönnin tunnettuisuutta aivan uudelle tasolle järjestämällä kisoja sekä näytöksiä ympäri Suomen, etenkin Golfmessujen yhteydessä. 

Nykyään Uotila isännöi Keran halleilla Espoossa upeaa kuntosalia GoGolf Loungen sekä Padel Housen naapurina.

Allaolevalla videolla Uotila antaa esimerkin perusharjoitteesta, joka soveltuu lähes kaikentasoisille harrastajille ja huipuille.

Uotila painottaa saliharjoittelussa ja punttien kolistelussa sitä, kuinka oleellista on ennen lajiin liittyvien erikoisharjoitteiden käynnnistämistä on laittaa fyysiset ominaisuudet kuntoon perusvoiman, liikkuvuuden sekä kestävyyden osalta.

”Eritäin suurella osalla golfareista takareidet ja pakarat kiristyvät pitkäkestoisen kävelyn myötä vaikuttaen myös alaselkään. Maastaveto on erinomainen harjoite ”takaketjun” kunnossapitoon.”

Mallina videolla GoGolfin valmentaja Antti Vaalas, joka käy työpäiviensä aikana säännöllisesti Loft Gymissa harjoittelemasssa.

Janos Uotilasta ja hänen yhdessä avovaimonsa Sara Lindholmin kanssa perustamastaan Loft Gym -kuntosalista laajempi artikkeli myöhemmin sunnuntaina.

Loft Gym

Etsi luettavaa