Hyppää sisältöön

Jack Nicklaus vetosi Donald Trumpin puolesta: ”Hän on toiminut lupaustensa mukaisesti”

Jack Nicklauksella ja Donald Trumpilla on ollut yhteistyötä jo pitkään ennen Trumpin kautta presidenttinä

Golflegenda avautui Intagramissa yhteistyökumppaninsa puolesta varoittaen äänestäjiä USA:ta uhkaavan sosialismin vaaroista.

Donald Trump on jo pitkään ennen presidentin virkaansa tehnyt läheistä yhteistyötä golfin ja etenkin golfkohteisiin liittyvien businesten ja vaikuttajien parissa.

Lajin vaikuttajat sekä pelaajat ovat tulleet tutuiksi senkin johdosta, että nuoruusvuosinaan Trump oli varsin hyvätasoinen amatööripelaaja.

Pääkiertueiden kisoja on järjestetty hänen omistamissaan Golf Resorteissa myös USA:n ulkopuolella.

Etenkin presidenttikautensa alkuaikoina Trump sai kierroksilleen  seurakseen näyttävän katraan maailman huippuja. 

Presidentin kanssa pelanneista nimekkäimpiä ovat Jack Nicklauksen lisäksi Tiger Woods,  Phil Mickelson, Dustin Johnson, Rory McIlroy sekä Bryson Dechambeau.

McIlroy on julkisestikin tehnyt myöhemmin ”pesäeroa” Trumpiin tämän toimintaan pettyneenä virkakauden toisella puoliskolla.

Tiger Woodsin onnittelijoina vuoden 2013 WGC-kilpailun yhteydessä olivat nykyisen presidentin lisäksi hänen lapsensa Ivanka Trump ja Eric Trump

Tiger Woodsin onnittelijoina vuoden 2013 WGC-kilpailun yhteydessä olivat nykyisen presidentin lisäksi hänen lapsensa Ivanka Trump ja Eric Trump

GETTY IMAGES

Tiger Woodsille Trump myönsi tuoreeltaan tämän kevään 2019 Mastersin voiton jälkeen Presidentin vapaudenmitalin.

Tuoreella US Openin voittaja DeChambeaulla on  yhteistyötä yhteensä 19 tasokasta Golf Resortia omistavan  Trump Golfin kanssa, joka on sosiaalisessa mediassa yksi DeChambeaun listatuista kumppaneista.

Edellämainituista tai muista maailmantähdistä  Trump ei ole kuitenkaan saanut apua vaalivankkuriensa vetämiseen.

Jack Nicklaus sen sijaan tuli vahvan vetoomuksensa kautta esiin keskiviikkona Instagramissa. 

”Minulla on ollut viimeisten 3,5 vuoden aikana etuoikeus tutustua presidenttiimme ja hänen toimintaansa hieman lähempää. Olen hyvin pettynyt siihen, miten häntä on monilta eri tahoilta arvosteltu ja vastustettu.”

”Hän on toiminut presidenttinä antamiensa lupausten mukaisesti ja työskennellyt sitoutuneimmin tavallisten kansalaisten eteen kuin yksikään tapaamistani aiemmista presidenteistä”, Nicklaus määritteli.

Pitkän kirjoituksensa loppuun 1960-luvulta kaikkien golfaavien USA:n presidenttien kanssa tekemisissä ollut Nicklaus nosti esiin ”American Dreamin” uhkana olevan sosialismin, mikäli Trump ei saa jatkokautta.

”Vetoan teitä valitsemaan Donald Trumpin myös neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Minä olen päätökseni tehnyt ja antanut hänelle ääneni.”

Jack Nicklaus on tehnyt useita suunnittelutöitä Trump Golfin projekteissa.

Mediassa otsikoihin ja keskustelunaiheeksi on noussut myös Miamissa toimivan Nicklauksen nimeä kantavalle lastensairaalalle osoitettu 20 miljoonan dollarin avustus mobiilisairaalan kehittämistä varten. Päätöksenteon valmisteluun Trumpin panoksen on arvioitu olleen tavanomaistakin suurempi.

Etsi luettavaa