Hyppää sisältöön

Isosiskon vuoro voittaa US Open? – Moriya Jutanugarn haastaa Japanin hymyilevän Tuhkimon Teksasissa

Moriya Jutanugarn (vas.) on jäänyt pikkusiskonsa Ariyan varjoon lähes koko uransa ajan

Thaimaalaissisarukset Moriya ja Ariya Jutanugarn menevät historiankirjoihin, mikäli Moriya nousee päätöspäivänä kolmannelta sijalta US Openin sankariksi.

Moriya ja ja Ariya Jutanugarn olivat jo murrosikäisinä maailmantähtiä omassa ikäluokassaan ja hätkähdyttivät taidoillaan ympäri maailman. Suomessa Moriya ja Ariaya pelasivat kahdesti amatööreinä Finnair Mastersissa ihastuttaen paitsi vakuuttavalla lyömisellä, myös positiivisuudellaan.

Ariya pääsi karsintojen kautta Thaimaassa pelattuun LPGA Tourin kisaan vain 11-vuoden iässä 2007.  Ammattilaisena hän nousi tähdistöön LET:n kautta, josta siirtyi ”pääkiertueelle” LPGA Tourille ja on voittanut näillä yhteensä 13 kertaa, joista kaksi arvokkainta ovat US Openin (2018)ja Women´s Openissa (2016) saavutetut major-voitot.

Maailmanlistan ykköseksi  marraskuussa 25 vuotta täyttänyt Ariya nousi 2018 ja on vakiinnuttanut paikkansa naishuippujen ykkösketjussa.

Sisartaan reilun vuoden vanhempi Moriya on jäänyt koko uransa ajan Ariyan varjoon. Siitäkin huolimatta, että hän pääsi LPGA Tourille karsinnoist jo vuodelle 2013 ja oli Tourin tulokas. LPGA Tourilla voittoja on vain yksi, sijoituksia kärkikymmenikköön valtavasti.

Majoreissakin Moriya on kolkutellut ovelle sijoittuen parhaimmillaan Evian Championshipissa kolmanneksi.

HInako Shibuno pelaa pääasiassa kotimaassaan Japanissa. USA:ssa hänen menestyksensä on jäänyt vaatimattomaksi

HInako Shibuno pelaa pääasiassa kotimaassaan Japanissa. USA:ssa hänen menestyksensä on jäänyt vaatimattomaksi

GETTY IMAGES

Sunnuntaina hänelle aukeaa tilaisuus päästä valoikeilaan, sillä US Openin päätöskierrokselle Moriya Jutanugarn (-1) lähtee kolmannelta sijalta edellään USA:n Amy Olson (-3) sekä kisaa johtava Japanin Hinako Shibuno (-4).

Fyysisesti kookkaampi pikkusisko Ariya Jutanugarn (+1) on myös kuviossa mukana, yhdeksännellä sijalla vain viisi lyöntiä Shibunoa jäljessä.

Historialliseksi Moriyan mahdollisen voiton tekisi se, että yksikään sisaruspari ei ole US Openia voittanut.

Kolmannella kierroksella kärkikolmikossa pelannut Ruotsin amatööri Linn Grant (69-69-78,+3) joutui taipumaan kauden 2018 US Openin tavoin. Sijaluku on 19. 

Ruotsalaisamatöörejä on 20:n joukossa hämmästyttävästi kolme, sillä Ingrid Lindbad ja Maja Stark jakavat sijalukua 15. tuloksella +2.

Naisten US Open, tulosseuranta 

Viaplay ja V Sport Golf näyttävät US Openin ratkaisevan päivän kello 18.00-00.30

Etsi luettavaa