Hyppää sisältöön

Indonesiassa mentiin Jazzin tahdissa – Putkonen puttaili liikaa viikonloppuna

Jazz Janewattananond on Thaimaan ykköspelaaja.

Jazz Janewattananond voitti Indonesiassa pelatun Asian Tourin kilpailun. Teemu Putkonen putosi viikonloppuna 48:nneksi.

Asian Touria hallitseva Jazz Janewattananond otti tänään jo kauden kolmannen voittonsa kiertueella. Royale Jakarta Golf Clubilla pelattu BNI Indonesian Masters oli thaimaalaisen ylivoimaa, sillä hän vei kilpailun nimiinsä peräti viiden lyönnin erolla.

Janewattananond oli omaa luokkaansa kahdella viimeisellä kierroksella, jotka hän pelasi peräti 17 alle parin. Hänen yhteistuloksen oli -23 (68-70-62-65).

Voitollaan hän myös varmisti kiertueen kokonaisvoiton, sillä kukaan ei voi enää ohittaa häntä rankingissa, vaikka jäljellä on vielä Thaimaassa pelattava päätöskilpailu.

Ranking-voitto oli lupaavalla 24-vuotiaalle uran ensimmäisen tätä ennen hänellä on kiertueelta kaksi yhdeksättä sijaa. Ensi viikolla Jazzilla on mahdollisuus päästä kiertueella miljoonakerhoon, sillä häneltä uupuu rajapyykistä vain noin 35 000 dollaria.

Kisan lupaavasti aloittaneen Teemu Putkosen viikonloppu ei sujunut onnellisen tähtien valossa. Hän jakoi kahden kierroksen jälkeen 22. sijaa, eikä ollut kuin kolmen lyönnin päässä kahdeksannesta sijasta, mutta sitten putteri kylmeni.

Lauantaina hän löi palloa ainakin tilastojen valossa erinomaisesti, mutta  puttasi 35 kertaa. Sunnuntaina putteja tuli kaksi vähemmän, eikä lyöntipelikään sujunut kolmen ensimmäisen kierroksen malliin.

Suomalaisen yhteistulos oli -3 (69-70-72-74), mikä riitti 48. sijaan. 

Kiertueen rankingissa Putkonen on 101:s, kun paras suomalainen on Janne Kaske, jonka ranking-sijoitus ennen päätöskisaa on 25:s. Indonesiassa Kasken kohtaloksi koitui cutista putoaminen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa