Hyppää sisältöön

Inbee Park olympiavoittoon paineiden alla

Naiset arvostivat olympiaturnauksen muiden kilpailujen edelle.

Etelä-Korean Inbee Park oli selvästi kilpailun vahvin pelaaja.

Inbee Park piti kärkipaikkaa toiselta kierrokselta lähtien. Sunnuntain mitalitaistelussa hän kaatoi helposti maailmanlistan ykkösen Lydia Ko:n. Kahden lyönnin johdossa viimeiselle kierrokselle lähtenyt Park otti irtioton heti kierroksen alussa. Inbee pelasi etuysi tulokseen 31 (-4), mikä riitti karistamaan haastajat ja vei lopulta viiden lyönnin voittoon tuloksessa -16, (66-66-70-66). 

Hopeaa otti Lydia Ko tuloksessa -11 ja pronssia Kiinan Shanshan Feng -10.

Voittajan ajatukset mitaliseremonian jälkeen

”Tuntuu uskomattomalta. Olen unelmoinut, että saan edustaa maatani olympialaisissa ja ansaita kultamitalin.”

”Täällä oli paljon korealaisia kannustamassa minua ja tuntui melkein kuin olisimme Koreassa.”

”Olen onnellinen hyvään lopetukseen. Puttasin hyvin kaikki neljä kierrosta. On ollut vaikeita aikoja mutta tämä tuntuu suurelta helpotukselta.”

”Sain paljon huomiota tähän viikkoon tultaessa. Olin hieman epävarma siitä pystynkö esittämään parastani sillä en ole pystynyt hyviin esityksiin loukkaantumisen takia.”

”Selviydyin vammasta tällä viikolla ja pelasi hyvin.”

Kesällä Inbee Park joutui jättämään kaksi majoria väliin peukalovamman takia ja jotkut pitivät hänen osallistumistaan kyseenalaisena päätöksena kun kisoihin oltaisiin voitu lähettää toinen terve korealainen pelaaja.

Yleisössä oli runsaasti korealaisia kannattajia ja he olivat ylpeitä voittajastaan. Naisten golf on suurimpia menestyksiä Etelä-Korean urheilussa ja olympiakulta varmasti kasvattaa liekkiä entisestään. Jo nyt Etelä-Koreassa on selvästi enemmän pelaajia kuin mitä kentille mahtuu. Suurin osa golfista pelataankin lähes jokaisesta korttelista löytyvissä simulaattoreissa. 

Lydia Ko teki birdien viimeiselle ja voitti hopeamitalin 

Vaikka putit eivät uponneet riittävän hyvin päivän mittaan oli hän erittäin tyytyväinen ansaittuun mitaliin. Viimeisen putin upotessa Ko myönsi juhlineensa kuin voittaja. 

”Olympialaiset eivät ole häviämistä vaan tunnen, että olemme kaikki voittajia. Voitimme kultaa, voitimme hopeaa ja voitimme pronssia.”

Lydia Ko, Inbee Park ja Shenshen Fang

Lydia Ko, Inbee Park ja Shenshen Fang

GettyImages

19-vuotias Lydia on Uuden-Seelannin nuorin naismitalisti olympialaisissa. Lydian sydäntä lämmitti, että katsomossa peliä seurasi suuri joukko kotimaan kannattajia ja jopa olympialaisten kultamitalisteja Uuden-Seelannin rugby joukkueesta. 

Golfin suurin kasvupotentiaali on Aasiassa ja etenkin Kiinassa 

Shenshen Fang:in pronssimitali ja golfin olympiastatus tuovat varmasti lisää edistystä lajille. 

Suomalaisten osallistuminen antaa nuorille pelaajille loistavan tavoitteen

Ursula Wikström (vasemmalla), Noora Tamminen (oikealla)

Ursula Wikström (vasemmalla), Noora Tamminen (oikealla)

GettyImages

Suomalaiset Ursula Wikström (73) ja Noora Tamminen (74) pelasivat kelvolliset tulokset viimeisellä kierroksella. Yhteistuloksissa Wikström päätyi yhden lyönnin Tammisen edelle tuloksessa +10. Vaikka peli ei kulkenut riittävän hyvin mitalisijoille on hienoa, että kisoihin pääsi mukaan kaksi naista ja kaksi miestä. Kokemus oli varmasti unohtumaton ja kisoihin osallistuminen tulevaisuudessa antaa realistisen tavoitteen monille nuorille pelaajille. Golf on jälleen olympialaisten ohjelmassa Tokiossa 2020. Nyt ehditään harjoitella vielä neljä vuotta. 

Leaderboard

Etsi luettavaa