Hyppää sisältöön

Imatran Golfin hallitus esittää yhtiön asettamista vapaaehtoiseen selvitystilaan – pääomistaja Stora Ensolla on päätökseen vaadittava määräenemmistö kentän osakkeista

Osa Imatran Golfin rakennuksista on suojeltuja.

Imatra Golfin pääomistaja Stora Enso Oyj esittää kenttäyhtiön asettamista vapaaehtoiseen selvitystilaan, kirjoittaa Imatralla ilmestyvä Uutisvuoksi. Pahimmillaan tämä voisi tarkoittaa kentän sulkemista, mutta vasta tämän kauden jälkeen.

Imatran Golf päättää vapaaehtoiseen selvitystilaan hakeutumisesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidetään 12. heinäkuuta. Uutisvuoksen mukaan syynä selvitystilaan hakeutumiselle on se, että golfkentän kiinteistöjen ja maa-alueen myyntiponnistelut eivät ole tuottaneet tulosta.

”Tämä on tavallaan viimeinen vaihtoehto, jos myyntiponnistelut eivät johda tulokseen”, Stora Enson projektijohtaja Erkki Autio toteaa lehdelle.

Aution mukaan selvitystila tarkoittaa osakeyhtiölain mukaista yhtiön purkamista, jossa selvitetään ensin osakeyhtiön varallisuustilanne. 

”Sen jälkeen kun se on selvitetty, maksetaan yhtiön velat pois. Jäljelle jäävä varallisuus olisi tarkoitus jakaa osakkeenomistajille”, Autio kertoi lehdelle.

Hän kuitenkin korostaa Uutisvuoksen jutussa, että kyseessä on pelkkä esitys. Yhtiökokous lopulta päättää asiasta. Päätös selvitystilaan hakeutumisesta edellyttää yhtiökokoukselta kahden kolmasosan määräenemmistöä.

Keväällä Stora Enso teki Imatran Golfin osakkaille lunastustarjouksen kentän osakkeesta. GoGolf tavoitti Imatran Golfin hallituksen puheenjohtajan Anssi Muikun, joka kertoi, että moni osakkeenomistaja tarttui lunastustarjoukseen. Stora Enson palveluksessa olevan Muikun mukaan Stora Enso omistaa nyt noin kaksi kolmasosaa Imatran Golf Oy:n osakkeista.

Aiemmin toukokuussa koko Imatran Golfin hallitus vaihtui. Nykyään siihen kuuluu Muikun lisäksi hallitukseen kuuluu kaksi muuta jäsentä, jotka kummatkin ovat Stora Enson palveluksessa, joten valta yhtiössä on vahvasi metsäjätin käsissä.

Hallituksen puheenjohtajana Muikku sanoo kuitenkin edustavansa tasapuolisesti kaikkia osakkeenomistajia, joten hän ei voinut tarkemmin kommentoida Stora Enson puolesta asiaa.

”Pääosakas (Stora Enso) on ilmoittanut, että se haluaa eroon osakkeista ja kiinteistöistä, koska ne eivät kuulu yhtiön ydinliiketoimintaan”, Muikku kommentoi.

Uutisvuoksi haastatteli juttuunsa myös Imatran Golfin toimitusjohtaja Turkka Ollilaista, jonka mukaan oli tiedossa, että näin voi käydä.

”Kyllähän tämä silti omalla tavalla yllätti”, sanoi Ollilainen, joka kertoi Facebook-seinällään jääneensä sairauslomalle.

Uutisvuoksen niin ikään haastattelemaa Imatran Golf ry:n puheenjohtajaa Anu Urpalaista Stora Enson menettely ei yllättänyt.

Uutisvuoksen mukaan Stora Ensolle jätettiin viime viikolla ostotarjous Imatran golfin maista ja kiinteistöistä, mutta tarjous ei ilmeisesti ollut riittävän houkutteleva. Imatran Golf ry oli yksi tarjouksen jättäneistä tahoista, mutta siinä oli mukana myös muita osapuolia.

Aiemmin Stora Enso on kaupannut tuloksetta maita ja kiinteistöjä muun muassa Imatran kaupungille.

Golfseuran tavoitteena on edelleen pyrkiä jatkamaan golftoiminta jatkuu Imatralla, mutta Urpalainen sanoi haastattelussa, että golftoiminnan jatkuminen Imatralla on nyt enemmän Stora Enson käsissä.

Uutisvuoksen mukaan mahdollinen selvitystilaan hakeutuminen ei vaikuttaisi tämän kauden peleihin, vaan kausi pelataan Imatralla entiseen malliin.

”Tämä kesä on tarkoitus painaa normaalisti eteenpäin. Yhtiökokous sitten päättää mitä päättää, ja sen mukaan sitten mennään”, Ollilainen kertoi lehdelle.

Etsi luettavaa