Hyppää sisältöön

Ilonen saa taistella jatkopaikastaan huomenna

Mikko Ilonen noussee päätöspäivänä noin 40 sijaa tulosluettelossa.

Mikko Ilonen teki kierroksensa viimeiselle reiällä bogin ja joutuu kirimään huomenna jatkaakseen pelejään viikonloppuna.

Mikko Ilonen aloitti Hampurissa pelattavan Porsche European Openin par-tuloksella. Ilonen päätti kierroksensa harmittavasti bogiin ja on kahden kierroksen jälkeen harmittavasti cut-rajan väärällä puolella.

Ilosella pelasi koko päivän tasaisesti tehden 12 parin lisäksi kolme bogia ja kolme birdietä. 

Avauspäivän jälkeen par-tulos riittää 73. sijaan, kun lyönnin paremmalla tuloksella hän olisi ollut sijalla 45. Kahden kierroksen jälkeen 65 parasta pelaajaa ja samassa tuloksessa olevat jatkavat European Tourin kisoissa pelejään viikonloppuna.

Aiemmin aamupäivällä kisan toinen suomalainen, Roope Kakko, pelasi niin ikään saman par-tuloksen. Pariin pelasivat muun muassa myös hallitseva PGA Championshipin voittaja Jimmy Walker ja viime viikolla The Open Championshipissä yllättänyt Austin Connelly, joka pelaa normaalisti Challenge Tourilla.

Kilpailun kärjessä on tällä hetkellä Richard McEvoy, jonka tulos oli 66. Kentän par kilpailussa on 72 eli englantilainen on tuloksessa kuusi alle parin.

Aivan kaikki pelaajat eivät ole vielä ehtineet maaliin.

Kilpailua voi seurata Viasatilta ja Viaplayltä

Etsi luettavaa