Hyppää sisältöön

Ilonen jatkoi hyviä esityksiään Kiinassa

Mikko Ilonen hakee menestystä The Irish Openista

Mikko Ilonen oli hyvässä vireessä Kiinassa myös perjantaina ja jakaa 18:ta sijaa.

Mikko Ilonen pelasi toisen 70 lyönnin kierroksen peräjälkeen Volvo China Openissa. Topwin Golf Clubilla pelattava kisassa yhteistulos +4 riittää tässä vaiheessa jaettuun 18. sijaan. Kaikki iltapäivän ryhmästä eivät ole vielä liikkeellä.

Ilonen lopetti kierroksensa tärkeään birdieen. Tässä vaiheessa hänellä on vain kahden lyönnin matka kärkikymmenikköön, mutta kärki on karannut seitsemän lyönnin päähän.

”En saanut perjantaina sitä tulosta kierroksesta irti joka oli tarjolla. Lyöminen oli hyvää, pitkillä mailoilla tuli sellaisia onnistumisia, joita olen kaipaillut. Puttasin tosi vaisusti etenkin etulenkin, jolla olisi pitänyt tehdä tulosta”, Ilonen sanoi.


”Kärki takoo odotetulla tavalla kovaa tulosta.”

Mikko Ilonen


Aamupäivän pelaajat pääsivät pelaamaan loistavissa olosuhteissa, joista tällä kaudella loistavasti pelannut Dylan Fritelli otti kaiken ilon irti.

Eteläafrikkalainen pelasi tänään 63 (-9) ja nousi yhteistulokseen -11. Se riittää tässä vaiheessa johtoon, mutta hänen pahimmat uhkaajansa Alexander Levy ja Pablo Larrazabal ovat vielä kierroksen alkupuolella.

”Kärki takoo odotetulla tavalla kovaa tulosta. Viikonlopuksi jäi kirittävää”, Ilonen tuumi.

Fritelli nousi Euroopan Tourille haastajakiertueelta, jonka rankingissa hän sijoittui viime vuonna kahdeksanneksi. 27-vuotias on selvittänyt cutin kuudessa perättäisessä kilpailussa. Viikko sitten Shenzhen International-kisassa Fritelli sijoittui hienosti viidenneksi.

Janne Kaske pelasi tänään tuloksen 74. Hän teki rei’ille 14 ja 15 kaksi perättäistä bogia ja lisäksi kolmannen 17. reiälle. Ne ovat pudottaneet hänet jo kaksi lyöntiä ennustetun cut-rajan heikommalle puolelle tulokseen +1.

Mikko Korhonen lähtee liikkeelle tuloksesta +2 iltapäivällä.

Tulospalvelu

Seuraa kilpailua Viasatilta tai Viaplayltä

Etsi luettavaa