Hyppää sisältöön

Ikä on pelkkä numero – Sam Snead taisteli majorin voitosta 62-vuotiaana

Sam Snead teki 1980-luvulla pikavisiitin Suomeen ja Espoon Golfseuran kentälle

Maailmanhuippujen ote kärkitaistoista hiipuu pian 40-45 ikävuoden jälkeen. Sam Snead oli kova luu vielä pitkään 50-vuotissynttäriensä jälkeenkin.

Tiger Woodsilla on alkavalla kaudella mahdollisuus tehdä uusia ennätyksiä. 44-vuotiaana ykköseksi yltäminen majoreissa, PGA Tourilla ja mahdollisesti olympialaisissa on kuitenkin huomattavasti työläämpää kuin nuorempana.

Tämän yhteenvedon tekeminen on hyvin yksinkertaista, kun vertailuun otetaan muut maailmanhuiput,  sillä vain pieni osa edes terävimmän kärjen tähdistä  on saavuttanut ykköstiloja PGA Tourilla täytettyään 44 vuotta.

Sam Snead on listan ehdoton ykkönen, vaikka hänkään ei päässyt juhlimaan majoria Tigerin nykyist ikää vanhempana. Viimeisen seitsemästä majoristaan Snead  voitti jo 41-vuotiaana. 

44 vuotta täytettyään Snead voitti vielä 20 ammattilaiskilpailua, joista seitsemän PGA Tourilla. Snead pitää hallussaan vanhimpana saavutettua ykköstilaa PGA Tourilla. Hän oli 52 vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen nostaessaan Greensboro Openin voitttopokaalia kesällä 1965. World Cupin Snead voitti viimeisen kerran 50-vuotiaana Arnold Palmer parinaan.

Majoreissa Sneadin saavutukset myöhemmällä iällä (44+) ovat puuttuvasta voitosta huolimatta häikäiseviä. Hän sijoittui 16 kertaa kymmenen joukkoon, ollen kerran toinen ja neljästi kolmas. 

Kaikkein ällistyttävimmät  menestykset olivat Sneadin kolme perättäistä PGA Championshipia vuosina, jolloin hän oli 60-62-vuotias. Sijoitukset olivat neljäs, yhdeksäs ja kolmas. 62-vuotiaana Snead jäi voittaja Lee Trevinolle kolme lyöntiä, heidän välissään oli Jack Nicklaus

Sam Snead voitti 50 vuotta täytettyään vielä yhden PGA Tourin kisan ja 10 muuta avointen sarjan kisaa.

Sam Snead voitti 50 vuotta täytettyään vielä yhden PGA Tourin kisan ja 10 muuta avointen sarjan kisaa.

GETTY IMAGES

Muista suurpelaajista eniten ykköstiloja PGA tourilla on 44-vuotissynttärien jälkeen Vijay Singhilla (4). Hänen voittokulkunsa tyrehtyi kuitenkin kuin seinään reilua vuotta myöhemmin, 45-vuotiaana. 

Singh voitti 40 vuotta täytettyään reilussa viidessa vuodessa 22 kertaa, tämän jälkeen ei kertaakaan. Singhin saldo on pöyristyttävä esimerkki siitä, kuinka monta vuotta liekeissä ollut tähti putoaa tasolle, josta voittoja ei enää tule.

Tom Watsonin  kaksi viimeistä voittoa tulivat 48- ja 46-vuotiaina,  1 1/2 kuukautta ennen 60-vuotissyntymäpäiviään Watson hävisi golfin historiaan jääneen Openin voiton uusinnassa Stewart Cinkille.

Sneadin kanssa samana vuonna (1912) syntynyt Ben Hogan voitti kolme majoria samana vuonna jolloin täytti 41 vuotta. Myös hänen lentonsa hyytyi pian tämän jälkeen, viimeinen ykköstila PGA Tourilla tuli 47-vuotiaana 1959. 

Jack Nicklauksen ykköstila  Mastersissa 46-vuotiaana oli hänen viimeisensä PGA Tourilla,  44-vuotiaana hän oli paras kotikentällään Muirfield Villagella pelatussa PGA Tourin kisassa. 

US Masters ja etenkin US Open ovat Phil Mickelsonin päätavoitteita kaudella 2020. US Openissa Mickelson on ollut kuudesti kakkonen.

US Masters ja etenkin US Open ovat Phil Mickelsonin päätavoitteita kaudella 2020. US Openissa Mickelson on ollut kuudesti kakkonen.

GETTY IMAGES

Nykyisistä aktiivipelaajista kovimmat näytöt seniori-iän kynnyksellä  ovat Phil Mickelsonilla.  Uran 44:s PGA Tourin voitto tuli 48-vuotiaana, 47-vuoden iässä Mickelson villitsi meksikolaisyleisöä ykköstilallaan WGC:n kisassa. Näiden lisäksi hän on ollut kolmasti toisena majoreissa 44 vuotta täytettyään.

Jim Furykin toistaiseksi viimeinen voitto tuli 45-vuotiaana.

Tiger Woods koki ihmeparannnuksen selkävammastaan päästen takaisin kisakentille loppuvuodesta 2017. Alkusyksystä 2019 tehty polvileikkaus palautti liikkuvuutta jalan lisäksi koko svingiin, Japanissa ja Australiassa hän oli häikäisevä.

Seuraavat 2-3 vuotta ovat Woodsin etsikkoaikaa. Yleisön ja median odotukset ovat todella korkealla etenkin major-voittojen ennätyksen siirtymiseksi Nicklaukselta (18) Woodsille. 

Etsi luettavaa