Hyppää sisältöön

Ikäviä koronauutisia US Openin alla – huipputulokas sai positiivisen testituloksen

Scottie Scheffler joutuu jäämään pois US Openista.

Scottie Scheffler joutuu jättämään US Openin väliin, koska hän sai positiivisen tuloksen koronatestissä.

Loistavan tulokaskauden PGA Tourilla pelannut Scottie Scheffler ei pääse testauttamaan huippukuntooan Winged Footin kentällä torstaina käynnistyvässä US Openissa.

Syy poisjäämiseen on harmittava: hänellä on todettu koronaviruksen aiheuttama covid-19-sairaus. 

Schefflerin saama tartunta on oivallinen muistutus maailman polvilleen pistävän taudin salakavaluudesta, sillä 24-vuotiaalla ei ollut mitään tautiin viittaaviaa oireita.

Viime vuonna PGA Tourin haastajakiertueen Korn Ferry Tourin vuoden pelaaja sijoittui hienosti viidenneksi viikko sitten päättyneessä FedEx Cupissa. Hän säväytti aiemmin Northern Trust -kisassa pelaamalla tuloksen 59.

Tulokaskaudellaan hän sijoittui kaksi kertaa kolmanneksi PGA Tourilla ja nappasi kaikkiaan seitsemän top 10 -sijoitusta.

Schefflerin epäonni oli Branden Gracen onni. Eteläafrikkalainen pääsi mukaan 144 pelaajan joukkoon.

Etsi luettavaa