Hyppää sisältöön

Ihmeparantuminen? – Puheet Tigerin paluusta kiertueelle voimistuvat

Tiger Woods joutui helmikuussa pahaan auto-onnettomuuteen.

Helmikuussa Tiger Woods loukkasi itsensä niin pahasti ulosajossa, että monet olivat varmoja, että miehen kilpagolfarin ura oli siinä. Nyt sisäpiirin lähden paljasti People-lehdelle, että Tiger suunnittelee paluuta huippugolfin pariin.

Tiger Woods nähtiin viikonvaihteessa nojaamassa golfmailaan rangella, kun hänen Charlie-poikansa pelasi juniorikilpailua Floridassa.

Nyt puheet Woodsin paluusta kisakentille vain voimistuvat. People-lehden haastatteleman nimettömän sisäpiirin lähteen mukaan mestari on toipumassa pelikuntoon helmikuussa sattuneen vakavan auto-onnettomuuden jäljiltä.

”Hän tuntee itsensä vahvaksi ja terveeksi ja on optimistinen sen suhteen, että voisi palata vielä tourille”, lähde kertoi lehdelle.

Lähteen mukaan alkuun Woods ei pystynyt tekemään mitään muuta kuin istumaan kotona jalka kohollaan, koska kivut olivat erittäin kovat.

”Hän tuntee edelleen kipua, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, mitä hän koki aiemmin”, lähde sanoi.

Kipujen hellittäessä Woods on alkanut lähteen mukaan suunnitella jo paluuta huippugolfin pariin.

”Woodsilla on mielessään aikataulu, mutta hän ei kerro sitä julkisesti. Hän tietää, milloin hän haluaa palata ja hän aikoo toteuttaa myös sen.”

Onnettomuus sattui, kun Woods oli kiirehtimässä GolfTV:n kuvauksiin, joista hän oli myöhästymässä. Woods rysäytti kovalla vauhdilla risteysalueen yli Kaliforniassa.

”Hän sanoo, että vaikkei olisikaan 100-prosenttisessa kunnossa, hän tietää, että on tärkeää päästä takaisin kilpailemaan. Se on hänen tavoitteensa”, lähde paljasti.

Woods on ennenkin tullut takaisin vakavien loukkaantumisten jälkeen,  mutta auto-onnettomuuden jälkeisiä vammoja pidettiin niin vakavina, että vain harva uskoi 15-kertaisen major-voittajan kuntoutuvan enää pelikuntoon.

Avomurtumassa murtuneen luun lisäksi iho on rikkoutunut ja haavasta voi näkyä muun kudoksen lisäksi myös luu. Lääketieteellisen Duodecim-lehden mukaan vaikeissa avomurtumissa pyritään murtuma fiksoimaan eli kiinnittämään joko ydinnaulalla tai levyllä, jolloin raajan oikea pituus saavutetaan paremmin.

Näin hoidettiin myös Woodsia. Hänen sääriluuhunsa asetettiin levy ja lisäksi hänen nilkan ja jalkapöydän luita vahvistettiin ruuveilla ja nastoilla.

Tiger Woods tiedotti onnettomuuden jälkeen vammoistaan seuraavasti:

Tigerilla oli ulosajon jäljiltä muun muassa avomurtumia sääri-ja pohjeluussaan.

Sisäpiirin lähteen mukaan toipuminen viimeisten kuukausien aikana on ollut huimaa ja kunto on kohentunut kohisten viime aikoina.

Mikäli Woods pystyy tosiaan kuntoutuu ja pystyy palaamaan kisakentille, hän ei olisi ainoa lajilegenda, joka olisi pystynyt tähän vakavan auto-onnettomuuden jälkeen.

Ben Hogan voitti kuusi yhteensä yhdeksästä major-turnauksestaan sen jälkeen, kun hän vuonna 1949 kolaroi kapealla sillalla toista auto ohittaneen bussin kanssa.

Oli pienoinen ihme, että Hogan säilyi kisamatkalla sattuneesta kolarista hengissä. Hogan oli onnettomuuden aikaan 37-vuotias.

Tiger Woods täyttää joulukuussa 46 vuotta.

Etsi luettavaa