Hyppää sisältöön

Hole-in-one ja eagle jäivät parin sentin päähän – Bryson DeChambeaulla hurja kiri Mastersissa

Maailmanlistalla kuudentena oleva Bryson DeChambeau oli päivän ylvoiimainen birdiekuningas

DeChambeau ja Brooks Koepka (66,-6) johtavat Augusta Nationlissa kisaa jossa kärkiniminä tuikkivat myös Dustin Johnson, Jon Rahm, Phil Mickelson sekä Ian Poulter.

Kuusi birkkua seitsemään viimeiseen reikään. Koko kierroksella yhdeksän parin alitusta. Bryson DeChambeauta hymyilytti syystäkin torstaipäivän painuessa kohti iltaa.

DeChambeau on pelannut vaatimattomasti kotimantereellaan Lähi-itään suuntautuneen kiertueensa jälkeen, mutta torstaina askelmerkit olivat kohdallaan Mastersin Tournamentin avauspäivänä. Ulosmenon 25-vuotias kalifornialainen pelasi kolmen birkun ja kahden bogin myötä yhden alle.

Birdiejuhlat sisääntulossa käynnistyivät 12:lla ja 13:lla. Nousu kohti kärkeä näytti tyrehtyvän 14. reiän bogin myötä, mutta 15. reiällä syntyi päivän kuudes birkku. 

Päivän paras osa oli kuitenkin vasta edessä. 16. reiällä (par 3) Dechambeaun avaus livahti niukasti reiän viereen, josta putattavaa jäi vain pari senttiä.

Seuraavalla reiällä DeChambeau chippasi reikään noin 8 metrin matkalta. Viimeisen väylän avaus oli lyhyt ja vasemmalla karheikossa. 176 metrin matkalta lähtenyt lyönti tuli suoraan kohti tankoa kovalla vauhdilla. Pallo ei Dechambeaun epäonneksi pudonnut reikään, vaan jäi aivan sen viereen.

Tulokseksi sinetöityi 66, joka on viisi lyöntiä parempi kuin DeChambeaun aiempi ennnätys Augusta Nationalilla pelaamiensa kahdeksan kisakierroksen aikana.

Brooks Koepkan (66) tulos tuli tyystin toisenlaisella kortilla, jossa ei ollut yhtään bogia, mutta myös birkkuja vähemmän (6).

Alkuvuodesta vaatimattomasti pelannut floridalainen on voittanut kuudesta viimeisestä majoristaan kolme ja ollut yhdeksässä viimeisessä vain kerran 13:n heikommalla puolella.

Phil Mickelson vaikutti vahvasti haavoittuneelta mieheltä lyötyään pallonsa veteen 11:lla. Sieltä hän selviti itselleen dropin jälkeen bogin. Seitsemän viimeistä 48-vuotias konkari pelasi viisi alle yhtä monella birdiellä.

Nimekkäässä kärkikymmenikössä ovat myös Dustin Johnson, Ian Poulter, Adam Scott,  Jon Rahm ja Kevin Kisner, joka vastikään vei reikäpelimestaruuden.

Tigerilta jäi 70 lyönnnin raja rikkomatta

Tiger Woodsin tulos oli 70, kaksi alle. Sijaluku on tyydyttävästi 11:s. Tilastojen valossa Woodsin ensimmäinen kierros  on ollut käsittämättömän huono. Vain kerran hän on alitttanut 70 lyönnin rajan avauspäivänä. Verrtailun vuoksi, saman rajan rikkomisia on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 22 eli keskimäärin päivää kohti yli seitsemän.

Päivän suurimmat pettymykset olivat Justin Thomas (73), Henrik Stenson (73), Justin Rose (75) ja Jordan Spieth (75).

Paul Casey romahti täysin viimeisessä ryhmässä. Hän pelasi tuloksen 81, jonka taakse jäi vain Angel Cabrera (82).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa