Hyppää sisältöön

Hole-in-one ja Albatross samalla lyönnillä: ”Tuli euforinen ja epätodellinen olo”

Viheriötä ympäröivät   vesiesteet  ja bunkkeri tekevät 11:sta erinomaisen risk & reward-väylän

Joel Haarla teki Espoo Ringside Golfin 11:n väylän ( par-4) ensimmäisen hole-in-onen 265 metrin matkalta upealla draivillaan.

Kolmen pelaajan ryhmä sai torstain kierroksellaan Ringsidessa juhlalleen aiheen, joka osuu hyvin harvan golfarin kohdalle golfuran aikana.

Sankarin rooliin  nousi Joel Haarla, jonka peliseurana olivat Tuomas Lapinleimu sekä Jukka Immonen.

Tapahtumapaikkana oli Ringsiden 11:s reikä, joka keltaiselta tiiltä oli torstaina 2. heinäkuuta 265 metrin mittainen. Vesiesteen ylittäminen vaatii noin 210 metrin  kantomatkaa. Bunkkeri peittää suurimman osan viheriöstä, joten pelaaja tarvitsee useimmiten 250 metrin kantomatkan lyönnilleen. jollei saa pallolleen todella onnekkaita pomppuja

Väyläoppaan viesti on  varsin selkeä.

”Jätä tällä väylällä draiveri suosiolla bägiin ja vältä avauksen riskit”

Joel Haarla otti kuitenkin draiverin käteensä…

”Lyönti oli hieno, se lähti pienellä draw’lla hieman lipusta vasemmalle, mutta näytti ottavan hyvän pompun griinin reunasta oikealle kohti lippua. Lopputulosta ei pystytty tiiboxista näkemään, mutta hyvältä vaikutti.” 

”Kun lähestyttiin griiniä, ei palloa näkynyt, joten vitsailtiin että se meni joko puhki takabunuun tai sitten kuppiin. Tultiin griinille ja tsekattiin takabunu, ei palloa. Sitten Tuomas meni tarkistamaan kupin, ja siellähän se pallo oli. Olo oli kaikilla aika euforinen, ja epätodellinen. Holari ja albatrossi oli syntynyt”, kirjoittaa tapahtuman Tuomas Lapinleimun kanssa todistanut Jukka Immonen.Ringsiden nettisivuille tekemässä päivityksessä.

”Pallo lensi griinille noin  260 metriä ilmassa, ja siitä kuppiin. Tuuli vasemmalta sivulta, ei siis myötätuulen avustamana”, Immonen täsmensi päivän olosuhteita.

Hole-in-one & Albatrossi oli siis Ringsiden 11:lla kentän 30 vuotisen historian ensimmäinen.

GoGolf onnittelee  jäsentään Joel Haarlaa, jota emme onnistuneet lauantaina tavoittamaan.

Artikkelia korjattu 4.7. klo 18.37. Lisätty Haarlan jäsenyys GoGolfissa

Etsi luettavaa