Hyppää sisältöön

Holarimestari iski jälleen – Kalle Samooja teki uransa kahdeksannen holarin kaksi päivää liian aikaisin

Kalle Samoojaa harmittaa

Kalle Samoojaa harmitti, vaikka pallo meni reikään yhdellä. Kaksi päivää myöhemmin samainen suoritus olisi nimittäin ollut ainakin 50 000 euron arvoinen.

European Tourin kiertuevankkurit ovat saapuneet Rooman liepeille Marco Simone Golf Clubille, jossa käynnistyy torstaina Italian Open. Tänä vuonna kilpailua sponsoroi automerkki DS Automobiles.

Citroënistä irroitettu autovalmistaja tunnetaan ylellisistä menopeleissään ja tarjoaakin kisassa kentän seitsemännellä reiällä yhden malleistaan holaripalkintona. Palkinto on voimassa jokaisena neljänä kisapäivänä, Kalle Samoojan harmiksi ei kuitenkaan vielä harjoituskierroksilla.

Turkulaispeluri nimittäin täräytti tänään tiistaina holarin juuri kyseisellä reiällä, mistä hän kertoi Instagram-päivityksessään.

”Arvatkaapa minne pallo meni kaksi päivää liian aikaisin”, Samooja kysyi lisäten muutaman hymiön päälle.

Kyseessä oli Samoojan uran kahdeksas holari edellinen tuli viime vuonna Kyproksen kisan harjoituskierroksella. Vuonna 2019 hän onnistui holarinteossa varsinaisessa kisassa Skotlannissa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Kalle Samooja (@ksamooja) jakama julkaisu

Valokuvan perusteella auto näyttäisi olevan DS 7 Crossback E-Tense, jonka lähtöhinta Suomessa on yli 55 000 euroa. 

Kolmen miljoonan euron Italian Openissa ovat Samoojan lisäksi mukana myös Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Sami Välimäki.

European Tour on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport Golf -kanavalla

Etsi luettavaa