Hyppää pääsisältöön
Himos Golfin yhteydestä löytyy paljon mökkimajoitusta.
Himos Golf

Himoksella pelataan tänä vuonna ennätysmäärä kierroksia – golf ja muut oheispalvelut lisäävät Himoksen vetovoimaa

Himos on nykyään ympärivuotinen lomakohde, jonka golfarit ovat myös löytäneet. Syysloman aikaan golfkenttä on säiden salliessa auki ja vapaata majoitustakin on vielä tarjolla.

Jämsässä sijaitsevasta Himoksesta on tullut golfkentän myötä entistäkin houkuttelevampi ympärivuotinen matkakohde. Alueen suosio on ollut kahtena viime kesänä kovassa kasvussa. Erityisesti tämän vuoden kasvuluvut saavat alueella majoitus- ja muita oheispalveluita tarjoavan HimosLomat Oy:n Päivi Heikkalan iloiseksi.

”Majoituksen myynti pelkästään golfkentän alueella on kasvanut touko-syyskuussa 58 prosenttia”, Heikkala sanoo tyytyväisenä.

Green fee- ja majoituspakettien myynti on ollut vieläkin suuremmassa kasvussa. Himos Golfin toiminnanjohtaja Markus Lahtisen mukaan myynti on yli tuplaantunut viime vuodesta ja pelattujen kierrosten määrä on kovassa kasvussa.

Himos-kentta.jpg

Himos Golfissa pelataan tänä vuonna ennätysmäärä kierroksia.
Himos Golfissa pelataan tänä vuonna ennätysmäärä kierroksia.
Himos Golf

Jo viime vuonna Himoksella pelattiin enemmän kierroksia kuin koskaan ennen. Tänä vuonna ollaan jo lähes 20 prosenttia ennätyskautta edellä.

”Tämä siitäkin huolimatta, että elo-syyskuun säät eivät olleet puolellamme”, Lahtinen sanoo.

Ja koska kyseessä on resort-kenttä, vieraspelaajien osuus kierroksista on noin puolet. 

”Parhaimmillaan tänä kesänä meillä pelasi yhtenä lauantaina peräti 204 vieraspelaajaa”, Lahtinen nostaa.

Patikointia vai mönkijäsafarille?

HimosPatikka.jpg

Patikointi on suosittua Himoksella. Alueelta löytyy kosolti merkittyjä reittejä.
Patikointi on suosittua Himoksella. Alueelta löytyy kosolti merkittyjä reittejä.
HimosLomat

Vaikka Himos mielletään usein ennen kaikkea talvikohteeksi, nykyään alueella majoittuu suurin piirtein yhtä paljon ihmisiä talvisin ja kesäisin. Vuonna 2013 auennut golfkenttä selittää kuitenkin vain osaa isosta muutoksesta, sillä lumisen ajan ulkopuolella alueelta löytyy golfin lisäksi paljon muitakin aktiviteetteja. Himoksella voi viettää aikaa esimerkiksi retkeillen, maastopyöräillen tai suppailen. Suosittuja ovat myös mönkijäsafarit.

Ohjelmapalveluiden, aktiviteettien ja muiden palveluiden myynnistä vastaa HimosLomat, jonka satsaukset monipuoliseen tarjontaan kantavat nyt hedelmää. Samaa konsernia on myös golfkenttää pyörittävä Himos Golf Oy.

”Majoitusta voidaan aina kehittää, mutta jos alueella ei ole mitään tekemistä, majoituskaan ei kasva”, Heikkala muistuttaa.

himos-monkijasafari.jpg

Mönkijäsafareilla pääsee tutustumaan Himoksen kauniiseen luontoon helposti.
Mönkijäsafareilla pääsee tutustumaan Himoksen kauniiseen luontoon helposti.
HimosLomat

Iskelmän synttäreillä tähtiesiintyjiä

Himoksella vierailee paljon myös sellaisia perheitä, joista vain osa pelaa golfia. Osan pelatessa, toiset löytävät itselleen jotain muuta mielekästä tekemistä. HimosLomien lisäksi palveluntarjonnasta vastaavat myös muut tahot.

Esimerkkeinä tästä Päivi Heikkala nostaa esille Hirvikartanon, jossa voi käydä tutustumassa erilaisiin sarvipäihin, sekä Suomen saunakulttuuri ry:n ylläpitämän Saunakylän, josta löytyy eri puolelta Suomea kerättyjä erilaisia savusaunoja 1700-luvulta lähtien.

”Kesälauantaisin siellä pääsee saunomaan ja kiertämään erilaisissa saunoissa. Tuolloin asiakkaiden käytössä on jopa seitsemästä kahdeksaan saunaa käytössä”, Heikkala mainostaa.

Mikä olisikaan parempi tapa huuhtoa golfkierroksen pölyt iholta kuin viettää rentouttava iltapäivä pehmeissä löylyissä – tai oman mökin porekylvyssä.

poreamme.jpg

Poreammeella varustettu mökki tuo syksyiselle irtiotolle ripauksen luksusta.
Poreammeella varustettu mökki tuo syksyiselle irtiotolle ripauksen luksusta.
HimosLomat

Ennen kaikkea Himoksen kesäkausi tunnetaan isoista musiikkifestareista ja pienemmistä konserteista, jotka jatkuvat syksylle saakka. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna HimosAreenalla järjestetään Iskelmän synttärit, joissa perjantaina esiintyy Erika Vikman ja Mikko ja Pauliina & Thank God it's AamuKlubi Band sekä lauantaina Arttu Viskari ja Kaija Koo.

Viime viikolla puolestaan vietettiin Oktoberfest-juhlaa, jonka yhteydessä pelattiin GoGolfin Big Bang -kilpailu. 

Perheiden ja kaveriporukoiden lisäksi Himos vetää puoleensa myös yrityksiä viettämään työhyvinvointipäiviä ja pitämään kokouksia. Koronaepidemian vuoksi näiden määrä on vähentynyt, mutta tänä syksynä niidenkin määrä on kääntynyt nousuun rokotuskattavuuden kasvun ja koronatilanteen helpottumisen myötä.

”Joka viikko kasvaa sekä kyselyt että tilaisuudet. Meiltä löytyy hyviä kokoustiloja ja aktiviteettia niillekin, jotka eivät golfaa”, Heikkala muistuttaa.

Lahtisen mukaan golfkentällä ei vielä ole ollut suuria yritystapahtumia vanhaan malliin, mutta jonkin verran 4–8 hengen tilaisuuksia.

Keskeinen sijainti kilpailuetu

Himos-Golf-ilmasta.jpg

Himos Golfin kenttä on mennyt viimeisten vuosien aikana hurjasti eteenpäin.
Himos Golfin kenttä on mennyt viimeisten vuosien aikana hurjasti eteenpäin.
Himos Golf

Kattavan palvelutarjonnan lisäksi Himoksen etuna on hyvä sijainti. Se sijaitsee ainoastaan reilun parinsadan kilometrin päässä Helsingistä, eikä Tampereelta ole matkaa kuin noin sata kilometriä ja Jyväskylästä vain puolet tästä.

Vaihtoehtoja majoittua on kosolti, sillä pelkästään HimosLomat hallinnoi yli 400:ää mökkiä tai huvilaa ja vajaata sataa hotelli- tai motellihuonetta. Vuodepaikkoja on yhteensä 3 400.

Mattimyöhäisiä saattaa kiinnostaa tietoa siitä, että esimerkiksi syyslomaviikkoa varten alueelta löytyy hyviä tarjouksia lokakuun toiseksi viimeiselle viikolle.

”Kenttä on ilman muuta auki, jos säät vain sallivat”, Lahtinen lupaa 

Viime vuonna kenttä suljettiin marraskuun 9. päivä.