Hyppää pääsisältöön
Hill Side Golfin kenttä sijaitsee Vihdissä kauniissa maisemissa.
Lassi Pekka Tilander

Hill Side Golf siirtymässä markkinaehtoiseen malliin - muuntomaksulla eroon vastikevelvollisuudesta

Hill Side Golfin eilen hyväksytty yhtiöjärjestys mahdollistaa eri osakkeiden muuntamisen vastikevelvottomaksi K-sarjan osakkeeksi.

RASKAAN VELKATAAKAN alla oleva Hill Side Golf siirtyy markkinaehtoisen pelaamisen malliin. Tämä varmistui eilisessä ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka hyväksyi eri osakesarjojen osakkeiden muuntamisen vastikevelvottomaksi K-sarjan osakkeeksi.

Äänestystulos oli selvä, sillä se meni läpi äänin 435-77. Keskustelu yhtiökokouksessa oli kuitenkin varsin värikästä, sanoo helmikuussa Hill Siden Golfin toimitusjohtajana aloittanut Juha Tuukkanen.

"Esitys herätti tunteita puolesta ja vastaan. Osa vastustajista pelkäsi erilaisia mörköjä, kuten nurkanvaltausta mutta yleishenki oli se, että annetaan hallitukselle mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin.  Vaikka esitystä vastaan kuultiin kovaäänisiä puheenvuoroja, suuri hiljainen enemmistö antoi 85 prosentin tuen asialle", Tuukkanen kertoi GoGolfille.

 

TUUKKANEN NÄKEE, että yhtiökokouksen päätös on ensimmäinen askel pitkällä tiellä kohti taloudellisesti tervettä golfyhtiötä. Yhtiö on kärsinyt akuutista kassakriisistä.

"Ensimmäinen este on ylitetty, ja nyt saimme jatkoaikaa tekemiseen", Tuukkanen sanoo.

Hill Side Golfissa oli etukäteen varmistettu, että uudella esityksellä oli myös pankin tuki. Golfkentällä on pitkäaikaista velkaa noin 4,5 miljoonaa euroa ja lyhytaikaista vajaa puoli miljoonaa.

Riskit on tällaisessa mallissa, että rahat pitää kerätä kentältä markkinaehtoisesti. Uskomme kuitenkin, että Hill Side Golf on kiinnostava kohde. Golfmessuilla tekemämme messumyynti ja messuilta saatu asiakaspalaute vahvistaa sitä käsitystä, että Hill Side Golf kiinnostaa pelaajia", Tuukkanen näkee.

"Emme hae massiiviisia kasvua kerralla, vaan muutamaa tuhatta rundia vuodessa lisää."

 

UUDEN YHTIÖJÄRJESTYKSEN mukaan Hill Side Golfin osakkailla on ensimmäinen mahdollisuus muuntaa osakkeensa K-sarjan osakkeiksi elokuun alussa. Se edellyttää kuitenkin sitä, että osakeeseen kohdistettu velka on maksettu pois. Valtaosaan Hill Side Golfin vastikevelvotteisista osakkeista kohdistuu edelleen noin 2 000 euron velkaosuus. Reilusta tuhannesta vastikevelvollisesta osakkeesta vain vajaat pari sataa on velattomia.

Velkaosuuden kuittaamisen lisäksi kenttä perii osakkaalta 1 200 euron muuntomaksun. "Muuntomaksu kattaa siirtymäkauden ajan menetettyä vastiketuloa eli meidän ei tarvitse heti repiä kaikkea irti markkinasta", Tuukkanen näkee.

Tuukkasen mukaan kenttä aikoo panostaa jatkossa myyntiin ja markkinointiin panostetaan eri kanavien kautta ympäri vuoden. Lisäksi yhtiö ottaa kayttöön oman kanta-asiakasjärjestelmän, joka mahdollistaa aktiivisten pelaajien ja tapahtumajärjestäjien palkitsemisen ja erilaisten etujen tarjoamisen.

Hill Side Golf on GoGolfin pääyhteistyökenttä kaudella 2018.