Hyppää sisältöön

Helsingin Golfklubi pyrkii takaisin vanhaan loistoonsa

Hienosti suunnitellut ja toteutetut hiekkaesteet ovat muuttaneet Talin ykkösreiän luonnetta.

Helsingin Golfklubi suunnittelee Talin golfkentälle suurta uudistusta. Matkassa on kuitenkin pari mutkaa.

HELSINGIN GOLFKLUBIN eli Talin ykköstiin näkymä on muuttunut viime vuodesta, sillä avausreiän väyläbunkkerit on laitettu uuteen uskoon. Uusissa esteissä hiekka hohtaa valkoisena, kun vanhoissa se on ruskeaa.

Suomen vanhimman golfseuran johtokunta pohtii vakavasti laajan uudistuksen tekemistä kentälle. Avausreiän uudet bunkkerit antavat kuvaa siitä, miltä Talin kenttä voisi näyttää  lähitulevaisuudessa.

Golfseura on teettänyt kenttäarkkitehti Philip Spogárdilla master planin eli kokonaissuunnitelman reitityksineen. Toteutuessaan se nostaa Talin kentän uudelle tasolle.

“Bunkkeriuudistus on otettu suoraan uudesta master planista. Hiekka on valkoista, koska sen ansiosta bunkkerien muodot erottuvat paremmin”, HGK:n kenttätoimikunnan puheenjohtaja Teemu Laakso sanoo.

Uudistuksen tiellä on muutamia esteitä. Yksi niistä on kaavoituspolitiikka, sillä Talin kenttä sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa kaupungin vuokramaalla.

Uuden yleiskaavan mukaan Talissa pelataan golfia 18-reikäisellä kentällä myös jatkossa, mutta Pajamäen suunnalla eli rei’illä 11 ja 12 kenttä saattaa menettää osan maitaan asuntorakentamiselle.

HGK:n puheenjohtaja Lauri Gulin on ollut aktiivinen kaupungin suuntaan kaavoitusasioissa. “Uskon, että syksyn aikaan saadaan lopullinen mahdollinen lisärakentamisen kaava tällä alueelle”, Gulin sanoo.

Toinen este kenttäremontin aloittamiselle on nykyisen vuokrasopimuksen kesto. Mittavaan ja kalliiseen kenttäremonttiin ei kannata ryhtyä, ennen kuin maa-alueen vuokrasopimukseen on saatu jatkoaikaa. Nykyinen vuokrasopimus päättyy vuonna 2034.

“Keskustelu vuokrasopimuksesta jatkuu välittömästi sen jälkeen, kun kaava alueelle on valmis”, Gulin sanoo.

Kenttätoimikunnan puheenjohtaja Teemu Laakson mukaan Tali remontoidaan täysin, mikäli jäsenet niin päättävät.

Kenttätoimikunnan puheenjohtaja Teemu Laakson mukaan Tali remontoidaan täysin, mikäli jäsenet niin päättävät.

Sari Kettunen

LAAKSO ANTAA haastattelun Talin kartanossa, joka toimii golfseuran klubitalona. Niin sanottu jäsenhuone remontoitiin miesten pukuhuoneen tilalle. Muutama vuosi sitten HGK osti kaupungilta kaikki kartanon rakennukset yhtä lukuunottamatta. Siitä lähtien rakennuksia on hiljalleen remontoitu vanhaa kunnioittaen niin ulkoa kuin sisältä.

Myös piha-alue on tarkoitus laittaa uuteen uskoon. HGK uusiutuu pikkuhiljaa ja tarkoituksena on palauttaa klubi, kenttä ja pihamiljöö vanhaan loistoonsa.

“Haluamme laittaa paikat kuntoon. Tässä on kuitenkin niin paljon kaikkea tehtävää, että jo rahan takia niitä ei voi toteuttaa yhden vuoden aikana”, Laakso näkee.

Helsingin Golfklubi täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Seura ei järjestä juhlia vaan viettää syntymäpäiviään golfkilpailujen merkeissä. Kesäkuun lopussa HGK isännöi PGA:n mestaruuskilpailuja, heinäkuussa vuorossa on SM-kilpailut ja elokuussa pelataan Erkko Trophy eli Finnish Amateur Championship.

Vaikka Talin kenttä on melko lyhyt, se pitää usein pintansa kilpapelaajien käsittelyssä. Esimerkiksi vuosi sitten PGA:n mestaruuskilpailussa Mikael Salmisen kolmen kierroksen voittotulos oli kuusi alle parin.

Kenttäuudistuksen tarkoituksena ei ole muokata Talista kilpakenttää, vaan luoda visuaalisesti ja pelillisesti miellyttävä kokemus jäsenistölle ja vieraspelaajille. “Jäsenet ja miljöö ansaitsevat laadukkaan kentän, joka on esimerkillisessä kunnossa”, Laakso sanoo.

Tali päätyi teettämään master planin vähän vahingossa. Kun Suomen PGA:n toiminnanjohtajana työskentelevä Laakso valittiin kenttäntoimikunnan puheenjohtajaksi, hänet valjastettiin tekemään kentälle pitkän aikavälin korjaussuunnitelma. Melko nopeasti johtokunta hylkäsi alkuperäisen ajatuksen ja ryhtyi pohtimaan koko kentän täysremonttia.

Johtokunta haastatteli kolmea ulkomaalaista kenttäarkkitehtiä ja päätyi nuoreen tanskalaiseen Spogárdiin. Hän on suunnitellut esimerkiksi kotimaassaan sijaitsevan Himmerlandin kentän uudistuksen ja belekiläisen Caryan kentän. Molemmissa pelataan Euroopan Tourin osakilpailu tänä vuonna.

Uusissa bunkkereissa on valkoinen hiekka, koska se luo suuremman kontrastin.

Uusissa bunkkereissa on valkoinen hiekka, koska se luo suuremman kontrastin.

Sari Kettunen

TALIN KENTTÄ valmistui vuonna 1932. Väylien pohjatöitä ei tuolloin tehty yhtä hyvin kuin nykyaikaisilla kentillä. Viheriöt puolestaan remontoitiin jo 15 vuotta sitten. Laakson mukaan kentän ruohopintojen saaminen huippukuntoon olisi yksi laajan peruskorjauksen tuomia hyötyjä.

Karkea arvio remontin hinnaksi on 3–5 miljoonaa euroa. Tämä antaa kuvaa siitä, kuinka suuresta uudistuksesta Talissa puhutaan. Viidellä miljoonalla voisi rakentaa uuden kentän nollasta.

Mikäli Spogárdin suunnitelma toteutetaan kokonaisuudessaan, muuttuisi reikien 15 ja 16 reititys kokonaan.

“Uusi 16. reikä muistuttaisi kuuluisalta Belfryn kentältä tuttua lyhyttä par 4 -reikää, jonka pitkälyöntiset pelaajat voisivat lyödä yhdellä päälle”, Laakso sanoo.

Uudistuksessa ollaan nyt siinä vaiheessa, että Talissa odotetaan kaupungin lopullista päätöstä maankäytön suhteen.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi viime vuonna uuden yleiskaavan, jossa virkamiehet olivat piirtäneet erääseen kohtaan kenttää niin sanottuja pikseleitä, joiden päälle saatetaan joskus rakentaa kerrostaloja. Yleiskaava ei ole kuitenkaan tarkka suunnitelma maa-alueen käytöstä, vaan se ohjaa kaava-alueen käyttöä yleispiirteisesti.


”Monet jäsenet jo kysyvät, milloin remontti aloitetaan.”

– Teemu Laakso


UUSI MASTER PLAN on jo ehditty esitellä jäsenille seuran omilla verkkosivuilla. Laakson mukaan palaute on ollut pääasiassa positiivista.

“Monet jäsenet jo kysyvät, milloin remontti aloitetaan. Toisaalta seurasta löytyy myös jäseniä, jotka eivät sano ääneen mielipidettään, ennen kuin sitä kysytään heiltä suoraan”, hän sanoo.

Lopullisen päätöksen siitä, uudistetaanko kenttää ja millä laajuudella, tekevät HGK:n jäsenet. Uudistuksen rahoitusta on jo pohdittu hallituksen kokouksessa. Siihen nähdään kolme vaihtoehtoa: raha voidaan kerätä jäseniltä, lainata pankilta tai haalia kokoon järjestämällä yritystapahtumia. Nykyään Talissa järjestetään ainostaan muutama yritystapahtuma vuodessa.

Tali kannattaa käydä itsekin pelaamassa. Green fee maksaa 70 euroa, mutta arki-iltaisin kello kuuden jälkeen ja viikonloppuisin kello neljän jälkeen green fee on vain 48 euroa. Mikäli ryhmä täyttää koko lähdön, pelaajakohtainen hinta putoaa 40 euroon.

“Tali on kenttä, joka jokaisen golfarin pitäisi pelata vähintään kerran elämässään”, Laakso muistuttaa.

 


Kolme faktaa Talista

Kenttämestari on skotti Allan Walker. Hän aloitti Talissa keväällä 2017.

Kenttä avattiin vuonna 1932 yhdeksänreikäisenä. 18-reikäiseksi se laajeni olympiavuonna 1952.

Miesten kenttäennätystä, 63 lyöntiä, pitää hallussaan Jukka-Pekka Savolampi, ja naisten kenttäennätyksen (65 lyöntiä) haltija on Filippa Helmersson. Molemmat ennätykset tehtiin Erkko Trophyssä vuonna 2006.


 

Etsi luettavaa