Hyppää pääsisältöön
Padraig Harringtonin edellisestä voitosta on aikaa lähes kolme vuotta
GETTY IMAGES

Harrington otti komennon Irish Openissa – suomalaisilla synkkä päivä Lahinch Golf Clubilla

Kahdeksan birkkua tehtaillut tuleva Ryder Cup -kapteeni Padraig Harrington (-7) johtaa avauspäivän jälkeen kahdella lyönnillä. Kim Koivulla ja Tapio Pulkkasella (+2) on cut-rajan oikealle puolelle matkaa kolme lyöntiä, Kalle Samoojalla kuusi,

Kolminkertainen major-voittaja, elokuussa 48 vuotta täyttävä Padraig Harrington osoitti Lahinc Golf Clubilla taitojensa olevan tallella. Iltapäivän kierroksella hän sai tuloksen 63, joka on irlantilaisen paras tulos European Tourilla sitten lokakuun 2009, jolloin hän pelasi Portugal Mastersissa tuloksen 62.

Maailmanlistalla sijalle 291 pudonnut Harrington on  kuluvalla kaudella ollut PGA Tourilla kerran 12:s, edellisen kerran hän voitti Euroopassa 2016 ja USA:ssa 2015.

Suomalaisille Lahinc Golf Club osoittautui todella kovaksi haasteeksi. Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu pelasivat tuloksen 72,+2, Kalle Samooja 75,+5.

Pulkkanen onnistui tekemään kierroksellaan kolme birkkua, bogjeja kertyi yhtä monta. Kortista löytyy myös yksi tupla.  

Samooja sekä Koivu eivät tehneet yhtään birkkua. 

GettyImages-1135692246.jpg

Kalle Samooja teki ennätyksen, jota hän ei halua ET:lla rikkoa
Kalle Samooja teki ennätyksen, jota hän ei halua ET:lla rikkoa
GETTY IMAGES

"Ei  tähän voi muuta todeta, kun että synkkää on. Kahteen kierrokseen ei ole tullut yhtään "birkkua". Se kiteyttää  aika lailla, mikä täällä on ongelma. Jotenkin pitäisi ketsuppipullo  saada avattua, Kalle Samooja totesi.

Perjantain kierrokselleen Samooja lähtee viimeisten joukossa kello 17.30.

Hänen seuraavaan kilpailuunsa Skotlannissa matkaan lähtee mukaan valmentaja Mika Piltz.

Suurimmista suosikeista Tommy Fleetwood ja Jon Rahm saivat tuloksekseen 67,(-3), Matt Wallace 68,(-2)

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

GoGolf suosittelee