Hyppää sisältöön

Harold Varner III ja Adri Arnaus tähtien edellä Saudi Internationalissa

Harolf Varner III (oik.) jätti pelikaverinsa Bubba Watsonin (vas.) ja Matthew Wolffin taakseen kahtena ensimmäisenä päivänä. KUVA: GETTY IMAGES

Supertähtien miehittämän kilpailun kärkiparin muodostavilla Harod Varner III:lla ja Adri Arnaus ei ole koko uransa aikana voittoa pääkiertueella.

Kärkipaikka meneillään olevassa Asian Tourin uudessa lippulaivakisassa, Saudi Internationalissa on ollut kahden kierroksen aikana neljän miehen hallussa.

Toisena päivänä ykkösenä piipahtanut Matthew Wolff kuuluu tässä kisassa kakkosketjuun, kolme muuta johtopaikan haltijaa suuriin yllättäjiin.

Avauspäivän jälkeen johtanut Matteo Manassero (62-73,-) hyytyi hyperkierroksensa jälkeen.

Lauantaina kärkiparin ykköstiillä muodostavat tuloksessa -10 olevat USA:n Harold Varner III, sekä Espanjan Adri Arnaus.

Varner (64-66,-10) oli kärjen tuntumassa jo torstain jälkeen. Perjantai käynnistyi heikosti, seitsemän reikää pelattuaan Varner oli päiväänsä yli parin.

Viiisi perättäistä birdietä toivat valoa taloon, eikä Varner ujostellut tuulisessa kelissä loppureiílläkään.

“Tällä kentällä draivaaminen on hyvin tärkeää. Väylät ovat leveän oloisia, mutta tuulella tilanne muuttuu oleellisesti vaikeammaksi”, hän muistutti perjantain olosuhteista.

Aamulla pelannut kolmikko Varner, Matthew Wolff ja Bubba Watson pääsi iltapäivän kovan tuulen alta pois.

Yllättäjien takana Wolffin (-8) lisäksi paikkaansa voittotaistoon hakevat muiden muassa 2-6 lyönnin päässä olevat Cameron Smith, Bubba Watson,Tommy Fleetwood, Dustin Johnson, Phil Mickelson sekä Dustin Johnson.

Tulospalvelu

Elisa Viihde Viaplay ja Viasat näyttävät Saudi Internationalin suorana lauantaina klo 10.30-15.30

Etsi luettavaa