Hyppää sisältöön

Gumbölen lunastusvaatimussaaga sai yhdistyksen kannalta onnellisen lopun – kauppahinta 11 000 euroa negatiivinen

Gumböle Golf on ollut otsikoissa viime aikoina ostotarjouksen ja lunastushakemuksen vuoksi.

Gumböle Golf ry saa hengähtää, sillä välimies Seppo Villa ratkaisi lunastuskiistan golfseuran hyödyksi.

Gumböle Golf on selvinnyt säikähdyksellä pahimmillaan jopa koko kentän olemassaoloa uhanneesta lunastusvaatimuksesta.

Kourallinen kentän osakkaita vaati osakeyhtiölakiin vedoten, että Gumböle Golf Oy:stä yli 90 prosenttia omistaneen Gumböle Golf Ry:n pitää lunastaa heidän osakkeensa yhdellä eurolla. Samalla yli 11 000 euron velkaosuus osakkeesta siirtyisi yhdistyksen kontolle.

Gumböle Golf ry:n vastineen mukaan lunastuksen olisi pitänyt tapahtua negatiiviseen hintaan.

Lain mukaan osakeyhtiöstä yli 90 prosenttia omistava taho on velvollinen lunastamaan pienosakkeiden osakkeet, mikäli he näin vaativat. Keskuskauppakamarin lunastusmenettelyssä määritellään osakkeille oikeudenmukainen kauppahinta.

Lunastusvaatimuksen käsitteli Keskuskauppakamarin nimeämä välimies Seppo Villa, joka ratkaisi asian yhdistyksen eduksi. Helsingin yliopiston kauppaoikeuden professori määräsi tarkaksi lunastushinnaksi II A-osakkeen laskennallisen velkaosuuden -11 272,68 € vähennettynä kantajien esittämällä osakkeen substanssiarvolla 59 €.

Villa antoi ennakkotiedon päätöksestään jo tiistaina Gumböle Golfille, vaikka se tulee julkiseksi perusteluineen vasta keskiviikkona, kun välimies on sen rekisteröinyt. Tämä selviää Gumböle Golfin osakastiedotteessa, joka lähettiin osakkaille tiistaina illalla. 

Villa antoi ennakkotiedon siksi, että osakeyhtiö että yhdistys pitivät eilen kevätkokoustaan.

Gumböle Golf ei omista enää 90:ää prosenttia seurasta

Mikäli välimies olisi hyväksynyt lunastusta esittäneiden osakkaiden vaatimuksen sellaisenaan, se olisi todennäköisesti kaatanut yhdistyksen. Kentän miljoonien velkataakka olisi voinut päätyä yhdistyksen kontolle, mikäli kaikki pienosakkaat olisivat päätöksen jälkeen vaatineet lunastusta. Tällöin myös koko kentän olemassaolo oli uhattuna.

Golfseura oli kuitenkin jo varautunut tähän myymällä aiemmin huhtikuussa 2 000 omistamaansa I-sarjan osaketta Golf Holdings Finlandille, joka osti viime syksynä enemmistön Kurk Golfista.

Näin toimimalla ry:n omistusosuus pieneni alle 90 prosentin, eivätkä osakkaat olisi enää voineet vaatia osakkeidensa lunastusta, mikäli Villan päätös olisikin ollut seuran kannalta turmiollinen.

Tiedotteen mukaan osakekauppa oli osa aiemmin tehtyä aiesopimusta, jolla Gumböle Golf ry ja Golf Holdings Finland pyrkivät rakentamaan yhteisen liiketoimintamallin markkinaehtoiseen omistus- ja toimintamalliin liittyen myös Gumbölessä.

”Gumböle Golf ry:n tahtotila on kohdella kaikkia osakkaita tasapuoleisesti, joten tämä kauppa voidaan tarpeen vaatiessa myös purkaa ja sen jälkeen käyttää myös 90 % omistusta lunastusmenettelyn kautta. Nyt on tarkoitus odottaa em. 60 päivän moiteaika ja aloittaa aktiiviset liiketoimintaneuvottelut mm. Aktia-pankin kautta välittömästi”, tiedotteesa sanotaan.

Gumböle Golfilla on velkaa yhteensä yli kolme miljoonaa euroa.

Yhtiökokous keskeytyi

Varsinainen yhtiökokous ei edennyt alkua pidemmälle, koska kokousasiakirjoja ei ollut tuotu näytille riittävän ajoissa. Lain mukaan materiaalin pitää olla osakkaiden käytössä viikko ennen kokousta, mutta osakeyhtiön tilinpäätös viime vuodelta valmistui vasta muutama tunti ennen kokousta.

Kun kaksi lunastusmenettelyyn osallistunutta osakasta nosti asian esille kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus -kohdassa, kokousta päätettiin jatkaa 8. toukokuuta.

Etsi luettavaa