Hyppää pääsisältöön

Guide-kenttävierailu: Kanava Golf

Vääksyn kanavasta nimensä johtanut Kanava Golf on perinteinen metsäinen puistokenttä, jossa myös aloittelijoita on helppo ohjata lajin pariin.

Asiakkalan Vääksyssä sijaitseva Kanava Golf on leppoisa pelto- ja metsäkentän yhdistelmä. Ensimmäiset reiät kulkevat avarassa peltomaisemassa, jossa leveät väylät ovat hyvin anteeksiantavia. Haastetta löytyy kuitenkin pitkäheinäisestä karheikosta, jossa pallo saattaa helposti sukeltaa syvälle ruohotupsujen alle. Kuivan kesän myötä pitkä heinä ei kuitenkaan tuota lyönnissä suurempia ongelmia, kunhan pallo vain löytyy.

Photo 23-07-2018, 13.19.56.jpg

Kanava Golfin peltoväylillä haastetta löytyy pitkistä karheikoista.
Kanava Golfin peltoväylillä haastetta löytyy pitkistä karheikoista.
Petteri Patjas

Jatkettaessa pidemmälle kentän etuysiä peliin tulevat korkeuserot ja metsien reunustamat kapenevat väylät. Näillä väylillä onnistuneen avauslyönnin merkitys kasvaa. Muutamilla väylillä kentän layout antaa mahdollisuuden yrittää sankarilyöntejä ja oikaista dogleg-kulmia, mutta riski pallon menettämisestä tiheään metsikköön on suuri.

Kentän näyttävimmät väylät löytyvät sekä etu- että takaysin par-3 väylistä, jotka lyödään ylhäältä avauspaikalta alas griinille. Näillä väylillä tuuli on varsin merkittävässä roolissa ja saattaa kohdella palloa yllättävälläkin tavalla avauksen noustessa puurajan yläpuolelle.

Photo 23-07-2018, 16.19.45.jpg

Kentän par-3 väylien korkeuserot ovat näyttäviä.
Kentän par-3 väylien korkeuserot ovat näyttäviä.
Petteri Patjas

Kentän takaysi alkaa Kanava Golfin GoGolf Guide-väylällä eli väylällä nro 10. Tämä Kanava Golfin vaikeimmaksi väyläksi rankattu par-4 (359 m kelt., 298 m pun.) edellyttää pitkää avausta, jonka jälkeen tarvitaan vielä onnistunutta lähestymislyöntiä viheriön edessä kulkevan vesiesteen yli.

Photo 23-07-2018, 15.01.59.jpg

Klubitalon vieressä löytyy myös minigolfrata sekä hyväkuntoinen par-3 harjoituskenttä.
Klubitalon vieressä löytyy myös minigolfrata sekä hyväkuntoinen par-3 harjoituskenttä.
Petteri Patjas

Kanava Golfista löytyy 18-reikäisen kentän lisäksi par-3 –harjoituskenttä sekä aivan klubitalon läheisyydessä oleva 12-reikäinen minigolfrata.

Katso alta kauden Guide-diili Kanava Golfiin ja käy nauttimassa hellegolfista Vääksyn kanavan upeissa järvimaisemissa.

GoGolf suosittelee

GoGolf suosittelee