Hyppää sisältöön

Greg Normanin kakkoseksi taivuttanut superlyönti kuuluu PGA Tourin klassikoihin

Robert Gamezin uroteosta muistuttava laatta on Bay Hillin 18:n väylällä

Robert Gamez muistetaan Bay Hilllin kilpailun sankarina vuodelta 1990. Perjantaina konkari diskattiin hänen jätettyään katastrofaalisen tuloksen jälkeen korttinsa allekirjoittamatta.

Robert Gamez nousi vain 21-vuoden ikäisenä 1990 PGA Tourilla suureksi sensaatioksi. Hän voitti uransa ensimmäisen pääkiertueen kisan Arizonassa.

Varsinainen ”pommi”  tuli maaliskuun lopulla Gamezin nykyisessä kotikaupungissa Orlandossa.

Supertähtiä vilisseessä Arnold Palmerin kutskisassa Gamez roikkui yllättäjänä kärkipäässä. Voitto näytti menevän kuitenkin Greg Normanille, kunnes viimeisellä väylällä Gamez hätkähdytti tavalla, josta on vaikea pistää paremmaksi. 

Gamezin superlyönti on yksi Tourin sykähdyttävimmistä kautta aikojen. Kaksi voittoa avauskaudella kolmeen kuukauteen loivat hurjat odotukset meksikolaistaustaisen Gamezin ylle.

Supertähteä hänestä ei tullut, vaikka pitkällä uralla Gamez saavutti yhteensä kolme ykköstilaa PGA Tourilla ja yhden Japanissa.

Maailmanlistalla hän käväisi tulokaskaudellaan sijalla 47:s, majoreissa ei kärkikymmenikköön ollut kuitenkaan asiaa.

Meneillään olevassa kisassa Gamez (52-v) oli mukana vanhana voittajana. Avauskierroksella (79,+8) hän roikkui vielä muiden häntäpään pelaajien tahdissa.

Toisella tuli noutaja, tuntuma omaan tekemiseen hävisi. Gamez jätti allekirjoittamatta tuloskorttinsa, jossa lyöntimäärä oli 92,+21. 

Tämän johdosta nimen perään MC:n asemasta tuli DQ. 

Gamezin ja häntä kannustaneen yleisön (Orlandossa on rajoitettu määrä katsojia paikalla) tunnelmaa heikko esitys tuskin häiritsi. 

Vuoden 1990 sankariteko ei unohdu. 

Rautaseiskalla upotetusta lyönnistä muistuttaa väylällä teräkseen kaiverrettu Robert Gamezin nimi, päivämäärä 25.3.1990, sekä matka, 176 jaardia (161 metriä).

Tulosseuranta, Arnold Palmer Invitational

Artikkelia korjattu klo 10.09.  diskaamisen syyhyn liittyen.

Etsi luettavaa