Hyppää pääsisältöön
Bert Yancey tunsin Augustan viheriöt paremmin kuin kukaan muu.
Getty Images

Golftarinoita: Pakkomielteenä Augusta – kuuntele juttu podcastina

Bert Yancey kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja halusi sairaalloisen kovasti voittaa Masters Tournamentin. Hän rakasti golfia ja kaatui saappaat jalassa.

BERT YANCEYLLÄ oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakkomielle voittaa Masters Tournament ja hyvä ystävä nimeltään Tom Weiskopf, jolla oli tärkeä roolia Yanceyn elämäntarinassa. Weiskopfia kutsuttiin kiertueella ”Towering Infernoksi” eli ”Liekehtiväksi torniksi”. Lempinimen hän sai 1970-luvun katastrofielokuvasta, jonka nimi kuvaa hyvin räjähdysalttiin Weiskopfin luonnetta ja pituutta.

Weiskopf voitti urallaan viisitoista PGA Tour -kisaa ja yhden majorin, mutta silti hänellä jäi urasta päällimmäisenä mieleen syyllisyydentunne ja katumus. Weiskopf koki tuhlanneen lahjakkuutensa, sillä voittoja olisi hänen mielestään pitänyt tulla kaksinkertainen määrä.

tom-weiskopf.jpg

Tom Weiskopf oli tulisieluinen peluri ja Bert Yanceyn hyvä ystävä.
Tom Weiskopf oli tulisieluinen peluri ja Bert Yanceyn hyvä ystävä.
Getty Images

Jonkinlainen asenneongelma vaivasi Weiskopfia. Hän muun muassa sanoi verotarkastuksen miellyttävän ammattilaispelaajaa enemmän kuin pro-amissa pelaaminen, ja että Jack Nicklausta vastaan taisteleminen oli yhtä epätoivoista kuin Tyynenvaltameren tyhjentäminen teekupilla. 

Tämän tarinan päähenkilö Bert Yancey toi äkkiväärässä Weiskopfissa esiin kuitenkin lempeän puolen. Ystävyys Yanceyn kanssa opetti Weiskopfille, että ihmisellä pitää olla myötätuntoa niitä kohtaan, jotka eivät ole yhtä terveitä ja vahvoja kuin hän itse.

Weiskopfia ja Yanceya yhdisti moni asia, kuten älykkyys, mutta ennen kaikkea Yancey oli ystävä, joka kuunteli Weiskopfin murheita, kun tällä oli palanut pinna kilpailussa.

  • Kuuntele tarina podcastina Antti Vaalaksen lukemana:

ASUIN 1970-LUVULLA Floridassa. Englannin kieli ei aluksi taipunut, mutta opettelin sen tavaamalla tarkasti paikallisia golflehtiä, joita isäni tilasi kotiin. Näiltä vuosilta on jäänyt muistiin monta mielenkiintoista artikkelia, mutta Bert Yanceyn tarinan kertonut lehtijuttu jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleeni.

Juttu sisälsi paljon vaikeita sanoja ja asioita, enkä nuorena poikana ymmärtänyt sitä täysin. Tajusin kuitenkin, että jotain erikoista kaverissa on. Kun Yanceyn nimi putkahti hiljattain pitkästä aikaa mieleeni, luin kerralla hänestä lähes kaiken mahdollisen. Ja nyt ymmärsin, mistä hänen kiehtovassa tarinassaan oli kyse.

Yancey eli nuoruutensa 1950-luvulla niin ikään Floridassa. Hän rakastui golfiin, jota pelasi kaksoisveljensä kanssa. Veli joskus ihmetteli, kuinka tosissaan Bert otti kaiken golfiin liittyvän harjoittelusta lähtien. Veljeä kiinnosti enemmän muut asiat. Kun veli jäi tutkimaan vedessä uivia sammakoita vesiesteen reunalle, Bert komensi hänet tuohtuneena ylös pelaamaan. Bertin rakkaus golfiin säilyi läpi koko elämän. Lopulta halu tai tarve pelata koitui myös hänen kohtalokseen.

Uransa suhteen Yancey oli kahden vaiheilla. Kilpagolf houkutti, mutta hänessä oli myös vakava puoli, joka ilmeni tarpeena tehdä elämässä jotain merkityksellisempää kuin vain pelata. Lukion jälkeen hän päätyi kadetiksi West Pointin sotilasakatemiaan, jossa yhdistyvät yliopisto-opinnot ja upseerikoulutus. 

West Pointiin on erittäin vaikea päästä sisään. Yancey kuitenkin loisti pääsykokeissa ja menestyi opinnoissaan mainiosti. Myös golf sujui. Hän nousi yliopiston golfjoukkueen kapteeniksi ja yhdeksi maan parhaista amatööripelaajista.

Upseerin ura näytti todennäköiseltä, kunnes opintojen viimeisenä vuonna Yancen mielenterveys rupesi rakoilemaan. Neljän päivän rankan sotilaallisen koulutusjakson jälkeen univelkainen Yancey alkoi paasata toisille kadeteille filosofisia kysymyksiä: mikä on totuus, mitä on rakkaus, mikä on Jumalan olemus...

Yancey lähetettiin siltä istumalta armeijan psykiatriseen sairaalaan, jossa häntä hoidettiin muun muassa sähköshokein. Sairaalajakso kesti peräti yhdeksän kuukautta, joista yksi kuukausi kului pehmustetussa huoneessa. Lopulta hänet vapautettiin armeijasta ja lähetettiin kotiin. 

KOTIUTUMISEN JÄLKEISET kuukaudet olivat vaikeita. Armeijaura oli mennyttä, eikä Yancey ollut täysin tervehtynyt. Kun hän matkusti lentokoneella tapaamaan veljeään, hän kuvitteli olevansa kamikaze-lentäjä. Hän oli vakuuttunut siitä, että lentoemännän tarjoama juoma sisälsi ainetta, jolla itsemurha-pilotti huumataan onnelliseksi viimeisinä hetkinään.

Koneen lopulta laskeutuessa normaalisti kiitoradalle Yancey tokeni ja edellisten kuukausien vaikeudet unohtuivat. Hän palasi golfkentille ja karsi itsensä PGA Tourille.

Menestystä ei kuitenkaan tullut, mikä oli jossain määrin odotettua. Tuskinpa kukaan muu kanssapelaaja oli joutunut valmistautumaan kauteen mielisairaalasta käsin.

Pudottuaan kiertueelta Yancey elätti itseään golfia opettamalla. Samalla hän valmistautui lääketieteellisiin opintoihin Florida Staten yliopistossa. Lääkärinura olisi tarjonnut sitä merkityksellistä tekemistä, jota Yancey golfin rinnalla kaipasi.

Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Yancey oli hyvin käyttäytyvä ja mukava kaveri, josta golfklubin jäsenet pitivät. Vuonna 1964 ryhmä varakkaita klubin jäseniä mahdollisti Yanceyn paluun kilpakentille ja haaveet lääkärin opinnoista jäivät.

Yancey kiersi lopulta 13 kautta PGA Touria voittaen seitsemän kertaa. Voitot osuivat vuosille 1966–72, jolloin Yancey oli yksi maailman parhaista pelaajista.

yancey.jpg

Bert Yancey oli älykäs kaveri, joka olisi voinut päätyä ilman mielenterveysongelmia vaikka kuinka korkealle paikalle yhteiskunnassa.
Bert Yancey oli älykäs kaveri, joka olisi voinut päätyä ilman mielenterveysongelmia vaikka kuinka korkealle paikalle yhteiskunnassa.
Getty Images

ENSIMMÄISEN PGA Tourin voiton Yancey otti vuonna 1966 Azalea Openissa. Voitto avasi hänelle ensimmäistä kertaa portit Augusta Nationalissa pelattavaan Masters Tournamentiin, millä oli Yanceylle elämää suurempi merkitys.

Jo lapsena hän oli väitellyt veljensä kanssa siitä, mikä kuuluisista kentistä on paras. Kaksoisveljen mukaan se oli Pebble Beach, mutta Bertin mukaan se ei voinut olla, koska siellä eivät kuki edes atsaleat, kuten hänen suosikkikentällään Augusta Nationalissa.

Yanceyn erikoista suhtautumista Augustan kenttään kuvaa myös se, että 1950-luvulla Yanceyn perheellä olisi ollut liput joka vuosi Mastersiin, mutta teini-ikäinen Bert ei suostunut lähtemään paikalle, koska hänen mielestään Augustaan pitää ansaita sisäänpääsy omin ansioin.

Tämän hän opetti myös omalle pojalleen. Vuosikymmeniä myöhemmin Bert oli Scott-poikansa kanssa pysähtynyt Augustan porteille juttelemaan tutun porttivahdin kanssa. Poika oli innostunut, että nyt päästäisiin katsomaan kuuluisaa kenttää, mutta Bert oli komentanut pojan takaisin autoon ja sanonut, että Augustaan ei voi mennä, ennen kuin on itse ansainnut sinne sisäänpääsyn.

YANCEYN FIKSAATIO Augusta Nationalia ja Masters Tournamentia kohtaan ei helpottanut, kun hän tarunhohtoisen klubin portit aukesivat hänelle. Nopeasti hän alkoi kehittää kisasta ja sen voittamisesta itselleen pakkomiellettä viemällä valmistautumisen äärimmäisyyksiin.

Jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä hän alkoi syödä terveellisesti ja käydä iltaisin aikaisin nukkumaan. Hän myös päätti, ettei kantaisi ennen turnausta mitään raskasta, jotta ei satuttaisi itseään.

Kilpailuviikoilla hän asui aina lähistöllä asuneen herra ja rouva Mastersin kotona ja siellä ollessaan kiinni kattoon keltaisen lampun, jonka palaessa ei saanut puhua kovaan ääneen, koska se häiritsi hänen keskittymistään kilpailuun.

Lisäksi hän tutustui kenttään niin tarkasti kuin mahdollista. Yancey tiesi, että Augustan griinien tunteminen on avain menestykseen, joten hän teki harjoituskierroksella sotilaallisen tarkkoja muistiinpanoja viheriöiden muodoista. Sen jälkeen hän osti 46 purkkia muovailuvahaa ja rakensi muistiinpanojen perusteella täytekakun kokoiset pienoismallit Augustan viheriöistä. 

Hän tutki pienoismalleja tuntikaupalla kuljettamalla kämmeniaan niiden pintoja pitkin ja hahmotteli taktiikoita, miten ja mistä suunnasta käsin olisi järkevintä lähestyä mahdollisille lipun paikoille itse kisassa. Vaikeat viheriöiden pinnat ovat Augustan National -kentän paras puolustus, ja Yancey päätti murtaa sen.

Hän myös selvitti kilpailusta asioita, joilla ei pelimenestyksen kannalta ollut mitään tekemistä, kuten kuka ompelee voittajalle luovutettavan vihreän takin ja millaiset kuviot klubitalon aterimissa on ja missä ne on valmistettu.

Joskus myöhemmin Yancey perusteli tätä toteamalla: ”Miten voi nauttia jäätelöstä, jos ei tiedä, mitä se on ja mitä se sisältää.”

Pakkomielteinen valmistautuminen kisaan tuotti myös tulosta. Hän aloitti uransa ensimmäisen Mastersin tuloksella 67, mikä vei hänet kolmen lyönnin johtoon. Hän oli loppuun asti voittotaistelussa mukana, mutta viimeisen päivän 73 pudotti hänet kuitenkin jaetulta johtopaikalta kolmanneksi. 

Seuraavana vuonna hän oli jälleen kolmas pelattuaan sunnuntaina päivän parhaan tuloksen 65 lyöntiä ja jäi voittajalle vain lyönnin. Vuoden 1969 Masters Yancey aloitti hyvin, mutta viikonloppuna hän ei ollut terävimmillään ja lopputuloksena oli 13. sija. Vuonna 1970 sijoitus oli neljäs.

Nämä jäivät Yanceyn parhaiksi saavutuksiksi Augustassa, sillä hänen mielenterveytensä alkoi jälkeen häilyä.

VUONNA 1974 West Pointin ”hermoromahduksesta” oli kulunut toistakymmentä vuotta ja 

Yanceylla kulki lujaa. Hän pelasi taloudellisessa mielessä uransa parhaan kauden voittaen noin 85 000 dollaria, nykyrahassa lähes puoli miljoonaa taalaa. Lisäksi hän nautti muiden pelaajien luottamusta.

Kauden loputtua Yancey matkusti Tokioon pelaamaan näytösotteluita, mutta päästyään Japaniin hän kärsi unenpuutteesta ja jetlagista. Istuessaan illalla hotellihuoneessaan radiossa alkoi soida kappale, jossa toistettiin sanoja ”Take a Walk”.

Yancey noudatti käskyä ja lähti kävelemään Tokion iltaan, kun hänen päässään naksahti. Yhtäkkiä hän kuvitteli olevansa messias, jonka tehtävänä oli pelastaa Aasia kommunismilta ja yhdistää itämaiset uskonnot kristinuskon alle. Käsittämätöntä, mutta samoihin aikoihin kadulla käveli vastaan maailmankiertueella ollut Temptations-yhtye.

Temptations tarkoittaa suomeksi viettelyksiä, mikä Yanceyn sekavassa päässä tarkoitti, että kyseessä on saatanallinen ryhmä, joka pitää pysäyttää.

Hän ottaa yhtyeen edessä karate-asennon, mutta tilanne ei päättynyt hyvin Yanceyn kannalta. Joku yhtyeestä oli taitavampi ja iski Yanceyn katuun. Iltakävely päättyi lopulta putkaan, kun Yancey oli vertavuotavana riehunut hotellin aulassa ja taistellut joulukuusta vastaan.

Yanceyn pelasti PGA Tourin toimitusjohtaja Deane Beaman, joka lensi Japaniin auttamaan pelaajan pois maasta ja järjesti hänet hoitoon. Alkuvuoden 1975 Yancey vietti jälleen mielisairaalassa, mutta kunnollista diagnoosia hän ei saanut vieläkään.

yancey.jpg

Bert Yancey kokeili taitojaan vanhoilla päivillä Champions Tourilla.
Bert Yancey kokeili taitojaan vanhoilla päivillä Champions Tourilla.
Getty Images

SAIRAALAJAKSON JÄLKEEN Yancey palasi kilpakentille. Kolme viikkoa kotiutumisen jälkeen hän sijoittui PGA Tourin Doralin-kisassa toiseksi ja huhtikuussa hän osallistui viimeistä kertaa Mastersiin tullen 30:nneksi. Se ei ollut huono tulos, kun ottaa huomioon, että Yancey pelasi kisan palkkamurhaajan pelko niskassaan.

Pelko johtui siitä, että pelaajien muodostamaan komiteaan kuulunut Yancey oli äänestänyt vastaan yhden kiertueen kisan pelaamista eräällä mafian kontrolloimalla kentällä. Se sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että yleisön joukkoon oli lähetetty asemies hänen peräänsä. 

Sekoilut jatkuivat kisan jälkeen, ja Yancey toimitettiin jälleen hoitoon, jossa hänellä todettiin vihdoin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sairaudelle ovat ominaisia toisiaan seuraavat masennus- ja maniajaksot. 

Hyvä uutinen diagnoosissa oli se, että siihen oli tarjolla lääkehoitoa. ”Litium pelasti elämäni”, Yancey on todennut.

Lääkitys piti mania- ja masennusjaksot pitkälti kurissa, mutta elämän pelastumisella oli kallis hinta. Litiumin sivuvaikutus oli käsien tärinä, mikä ei ollut hyvä asia tour-pelaajalle. Vapinan vuoksi puttituntuma katosi täysin, eikä pelaamisesta tullut mitään.

Käytännössä Yanceyn ura pelaajana päättyi lääkitykseen, mutta hän pelasi muutaman kisan vuodessa pitääkseen yllä tuntumaa. Näissä kisoissa pärjätäkseen Yancey pienensi lääkitystä, mikä johti jälleen ongelmiin, kun mania hiipi päälle. Maniassa itsetunto kohosi taivaisiin, eikä hän tajunnut itse tilanteen vakavuutta.

Halloweenina vuonna 1977 poliisi pidätti Yanceyn muun muassa siveettömyydestä syytettynä. Hänet puettiin pakkopaitaan ja toimitettiin mielisairaalan sijaan törkyiseen selliin, jossa vierähti kolme viikkoa, osan ajasta hänet oli sidottu sänkyyn.

Kauan myöhemmin Yanceyn lääkitys vaihtui toiseen, minkä ansiosta käsien tärinä poistui. Se mahdollisti paluun kilpakentille Senior Tourilla vuonna 1988, kun Yancey oli täyttänyt 50 vuotta. Menestys ei ollut mainittavaa, muutama top 10 -sijoitus kuitenkin.

Bert Yancey…

…asui Masters Tournamentin aikaan lähistöllä asuneen Mastersin pariskunnan kotona.

…asensi vuokraamaansa taloon keltaisen lampun. Kun se paloi, talossa ei saanut puhua kovaan ääneen, koska tuolloin hän ajatteli Mastersin voittamista.

...starttasi kaikkiaan 34 majoriin, joissa pääsi jatkoon 29 kertaa. Sijoittui neljä kertaa kolmanneksi. Voitti seitsemän PGA Tourin kilpailua.

VIIMEISEN KISANSA Yancey pelasi elokuussa 1994. Hän osallistui Tom Weiskopfin kanssa Senior Tourin kisaan Utahissa. Ensimmäisen kisapäivän aamuna Yancey ei tuntenut oloaan hyväksi ja lääkäri ehdotti vetäytymistä. Se ei kuitenkaan käynyt Yanceylle.

Noin kymmenen minuuttia ennen starttia Yancey sai sydänkohtauksen rangella, eikä elvytyksestä ollut apua. Tiettävästi Yanceyn viimeiset sanat olivat: ”I have to play.”

Weiskopf kuuli ystävänsä kuolleen vasta oman kierroksensa jälkeen. Ensin hän ei halunnut jatkaa kisaa, mutta päätti pelata kuitenkin ystävänsä muistoksi.

Viimeisellä kierroksella kolme reikää ennen loppua Weiskopf oli yhtä monta lyöntiä Dave Stocktonia perässä. Mahtavana pallonlyöjänä tunnetun Weiskopfin heikkous oli aina ollut puttipeli, joka taas oli ollut Yanceyn vahvuus.

Yancey oli lukuisia yrittänyt valmentaa Weiskopfia paremmaksi puttaajaksi, mutta tätä ei kiinnostanut harjoitella puttia, koska koki sen mahdottoman tylsäksi. 

Kisan loppurei’illä Weiskopfin alkoi kuulla Yanceyn äänen päässään. Se kehotti häntä pitämään pään paikallaan putatessa. Weiskopf noudatti neuvoa. Birdie-putti upposi 16. reiällä ja seuraavalla griinillä hän säkitti liki 30-metrisen birdien. Päätösviheriöllä upposi neljä metriä pitkä birdie-putti, jonka ansiosta Weiskopf ylsi uusintaan. Sen hän ratkaisi ensimmäisellä playoff-reiällä putattuaan birdien seitsemän metristä.

Voittopuheessa Weiskopf kertoi kyyneleet valuen, että hän ei voittanut kilpailua, vaan Bert Yancey. Hän vaati järjestäjiä kaivertamaan heidän kummankin nimet pokaaliin ja näin myös tapahtui.

Weiskopf ei ole niitä kavereita, jotka säilyttävät voittamiaan pyttyjä vitriinissä, mutta tämä Franklin Quest Championshipin pokaali hänellä on yhä toimistossaan. Sitä katsoessa hän muistaa aina demoneja vastaan pitkään taistelleen ystävänsä.

Podcastin musiikki: Jussi Jaakonaho - JaakonahoMusik

GoGolf suosittelee