Hyppää pääsisältöön
Italian hiihtokohteet on suljettu koronaviruksen takia. Juha Korhonen matka epidemia-alueella keskeytyi viime viikolla.
Getty Images / Markus Sommers

Golfliiton toiminnanjohtaja kotiutettiin kesken matkan epidemia-alueelta – tekee varotoimena etätöitä

Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen oli viime viikolla puolisonsa kanssa epidemia-alueella, kun koronaepidemian laajuus Pohjois-Italiassa alkoi paljastua kaikessa karmeudessaan. Korhosella ei ole ollut matkan jälkeen oireita, jotka viittaisivat koronavirukseen.

Golfliiton puheenjohtaja Juha Korhonen tekee parhaillaan etätöitä Kuopion-kodistaan käsin. Korhonen ja hänen puolisonsa olivat Pohjois-Italiassa lomamatkalla viime viikolla.

Korhosen matkakohde sijaitsi Val Gardenassa, Etelä-Tirolissa, joka on luokiteltu epidemia-alueeksi. Korhosten lähti matkalle toissa viikon lauantaina.

"Pohdittiin perjantaina, mikä on tilanne. Kun lähdimme reissuun, ei ollut vielä minkäänlaisia matkustusrajoituksia", Korhonen sanoo.

Matka ei ehtinyt kestää montaa päivää, kun epidemian vakavuus alkoi paljastua kaikessa karmeudessaan Pohjois-Italiassa. Korhoset saapuivat perille lauantaina 7.3. Päivää myöhemmin Pohjois-Italia julistettiin karanteenialueeksi.

"Tilanne eskaloitui aika nopeasti. Matkanjärjestäjä ilmoitti tiistaiaamuna, että nyt tuli lähtö Suomeen. Silloin hurautimme Itävallan läpi bussilla Müncheniin ja sieltä lensimme keskiviikkona takaisin Suomeen", Korhonen kertoo.

Matkan jälkeen Korhosella eikä hänen puolisollaan ole ollut koronaviruksen aiheuttamia oireita, eikä hän ole käynyt koronatestissä. Matkanjärjestäjältä ei myöskään ole tullut tietoa, että kenelläkään muulla samassa matkaseurueessa olleella olisi ollut koronaan viittaavia oireita.

Varotoimena Golfliiton hallitus kuitenkin päätti, että Korhonen tekee töitä kotoa käsin vielä tämän viikon ajan. Korhosella on Kuopiossa toinen koti, koska hänen vaimonsa työskentelee siellä.

Korhonen ei ole ainoa Golfliitossa työskentelevä, joka on tekee parhaillaan etätöitä.

"Toimistolle annettiin ohjeistus, että mahdollisuuksien mukaan tehdään etätöitä. Toimitaan vastuullisesti ja ohjeiden mukaisesti", Korhonen sanoo.

"Nykyaikainen digitaalinen ympäristö mahdollistaa tämän. Puhelimet ja sähköposti toimivat", hän muistuttaa.

Italiassa on todettu tähän mennessä noin 25 000 koronatartuntaa, ja sen asukkaat kärsivät ylivoimaisesti eniten epidemasta. Kuolleita Italiassa on tilastoitu peräti 1 800. Euroopan mainsta toiseksi pahiten korona on iskenyt Espanjaan, jossa tartuntoja tähän mennessä tilastoitu lähes 8 000.

Tilanne kuitenkin pahenee koko ajan.

GoGolf suosittelee