Golfkenttien riikinkukon karvas pettymys

Antti Vaalas palaa uudessa Golftarinoita-juttusarjassa vuoteen 1970. Huhtikuussa menehtynyt Doug Sanders koki tuolloin kirvelevän tappion The Openissa.

VOITKO KUVITELLA hienompaa tilannetta? Pelaat The Openin viimeistä reikää St Andrewsissa. Matkaa toiseen lyöntiin par 4 -reiällä on vajaan wedgen verran ja edessä on iso griini, jonka keskellä liehuu lippu. Kaiken kukkuraksi edellisellä reiällä olet onnistunut pelastamaan parin vaikeasta Road Hole -bunkkerista. Jäljellä on enää lyhyt lähestyminen ja kaksi puttia. Sen jälkeen nimesi kaiverrettaisiin Claret Jugiin, The Openin kuuluisaan palkintopokaaliin.

Tämä oli amerikkalaisen Doug Sandersin tilanne lauantaina 11.7.1970, mutta Sanders ei ollutkaan mikä tahansa pelaaja. Hän oli pitkään yksi PGA Tourin parhaista pelaajista, jolla oli kiertueella lukuisia voittoja.

Sanders oli myös värikäs persoona. Ja kun sanon värikäs, tarkoitan sitä. Hän pukeutui prameasti ja omisti hämmästyttävän määrän kenkiä. Sandersilla oli myös vilkas seuraelämä, ja tuskin kuka muu pelaaja olisi keksinyt tilata palkkamurhaajaa peräänsä. Mutta palataan tähän jutun lopussa.

DOUG SANDERS saattoi olla PGA Tourin komein ilmestys, mutta hänen svinginsä oli kiertueen rumin. Lyhyestä, töksähtävästä ja äkkinäisestä svingistä huolimatta Sanders oli ollut golfin eturivin miehiä pitkään.

Vuonna 1970 hän oli jo 37-vuotias konkari, joka oli rakentanut itselleen komean uran Hän oli voittanut lukemattoman määrän kilpailuja, mutta majoreista hän oli saavuttanut vain kolme kakkossijaa.

Sanders voitti urallaan kaikkiaan 20 PGA Tourin kisaa. Greg Normanilla on yhtä monta voittoa, Tom Kitella yksi vähemmän. Norman ja Kite ovat nimiä, jotka monet nykyisistä golfin harrastajista tuntevat tai ovat ainakin kuulleet heidän nimensä.

Sandersia, Normania ja Kiteä yhdistää yksi asia: suuret pettymykset golfin arvoturnauksissa.

Kiteä pidettiin pitkään parhaana pelaajana, joka ei koskaan voittanut majoria, kunnes vuonna 1992 silmälasipäinen mestari valloitti US Openin. Karvaita ja sydäntäsärkeviä pettymyksiä majoreissa koki myös Norman, joka kuitenkin onnistui valloittamaan The Openin kaksi kertaa.

Sen sijaan Doug Sandersilta majorin voittaminen jäi ikuiseksi haaveeksi, vaikka mahdollisuuksia voittoon oli monia. Esimerkiksi vuoden 1959 PGA Championshipissä Sanders jäi jaetulle toiselle sijalla, kun Bob Rosburg nousi kuuden lyönnin takaa uransa ainoaan major-voittoonsa.

Peliuran jälkeen Rosburg muuten työskenteli 70-luvun puolestavälistä alkaen golfselostajana 30 vuoden ajan. Hän oli ensimmäinen kaveri, joka otti mikrofonin käteen ja lähti kentälle kävelemään ryhmien kanssa tuoden lähetyksiin arvokasta lisätietoa.

Vuoden 1961 US Openissa Sanders johti kolmen kierroksen jälkeen kolmella lyönnillä, mutta kauniisti ja sulavalla rytmillä svingannut Gene Littler nousi viimeisellä kierroksella voittoon jättäen Sandersin jälleen jakamaan toista sijaa.

Sandersin kohtaloksi koitui puttipeli, sillä kahden viimeisen päivän aikana hän puttasi viidellä viheriöllä kolme kertaa.

Kolmannen niukan tappion Sanders koki vuonna 1966, jolloin The Open pelattiin ensimmäisen kerran neljän päivän kisana siten, että jokaisena pelipäivä pelattiin vain yksi kierros. Sitä ennen majoreissa oli pitkään tapana pelata viimeisenä päivänä 36 reikää. 

Jack Nicklaus voitti tuolloin Muirfieldin kentällä uransa ensimmäisen Openin. Lyönnin päähän jakamaan toista sijaa jäivät Sanders ja Walesin Dave Thomas, joka tunnetaan myös golfkenttien suunnittelijana.

MUTTA PALATAAN Old Coursen viimeiselle väylälle. Sanders hakee uransa täyttymystä, ja nyt se on lähempänä kuin koskaan. Hän on tuloksessa kuusi alle parin, lyönnin klubitalolla odottavaa Jack Nicklausia edellä.

BBC:n virallinen golfääni Henry Longhurst rakentaa tv-lähetyksessä tunnelmaa. Hän kuvailee Sandersia ystävälliseksi ja iloiseksi hepuksi, jolla on nyt mahdollisuus saavuttaa koko elämänsä pituinen tavoite, eikä siihen tarvita kuin par-tulos viimeisellä reiällä.

Normaaliolosuhteissa St Andrewsin Old Coursen 18. reikä on helppo par 4. Väylä on leveä, ja draivin voi lyödä lähes minne tahansa. Tänään tuuli on kova ja myötäinen. Lee Trevino, joka pelaa Sandersin kanssa, kertoi myöhemmin, että tuuli puhalsi tuolloin jopa 18 metriä sekunnissa.

Kovan tuulen avittamana avaus voisi jopa yltää viheriölle. Esimerkiksi Jack Nicklaus oli edellisessä ryhmässä lyönyt avauksensa lähes griinille, mutta ei kuitenkaan onnistunut tekemään birdietä, vaikka pääsi lyömään putterilla toista lyöntiä.

Trevino on Sandersin kaveri, ja Sandersin par-pelastus edellisellä reiällä oli tehnyt häneen vaikutuksen. Kävellessä viimeiselle tiipaikalle, Trevino vinkkaa Sandersille: ”Älä tavoittele avauksessa griiniä, vaan lyö riittävästi vasemmalle.”

Näyttääkin siltä, että Sanders lähtee lyömään vasemmalle, mutta ei riittävästi. Pallo jää aika lailla keskelle väylää. Matkaa toiseen lyöntiin on 68 metriä. Lippu liehuu siis melko keskellä griiniä, mutta Sandersin lyöntisuunnasta griinin edessä sijaitsee kuuluisa Valley of Sin, Syntien laakso.

Sandersin paikka on periaatteessa helppo wedge, mutta voittotaistelussa Valley of Sin alkaa helposti kummittelemaan pelaajan mielessä. Jos wedgen jättää pahasti lyhyeksi tuohon painaumaan, parin pelastaminen muuttuu vaikeaksi.

Henry Longhurst muistuttaa selostuksessaan, että ilman Syntien laaksoa kyseessä olisi todella helppo reikä. Pallo valuu helposti laaksoon, jos lyönnin jättää liian lyhyeksi. Jos ajatus laaksosta puolestaan nousee mieleen kesken taakseviennin, pelaaja saattaa lyödä liian kovaa ja pallo menee pitkäksi rinteeseen.

“Kyse on hermojen hallinnasta”, hän kiteyttää.

Camoon Dougie, katsomossa huudetaan, mutta Valley of Sin vaikuttaa ilmiselvästi hermoihin. Sanders lyö griinille, mutta toistakymmentä metriä pitkäksi. Sandersin svingi näyttää siltä, että hän on aika lukossa. Hartiat ja käsivarret ovat jännittyneet, mistä kertoo jyrkkä, iskevä osuma palloon. Sanders runnoo voimalla mailan läpi osuman ja lyönnin pitkäksi.

Veikkaan, että aika moni pelaaja tunnistaa sen fiiliksen, kun hartiat lukossa ja seurauksena on kömpelö liike. Se tulee niin helposti ratkaisun paikoissa voitosta pelattaessa tai ihan vaikka vain viimeiselle reiällä, kun mahdollisuus on tehdä tavallista parempi kierrostulos.

Pelikaveri Trevino, joka on siis jo menettänyt mahdollisuutensa, lyö heti perään lähes samasta paikasta täydellisen lyönnin Syntien laakson yli pariin metriin reiästä. Samanlainen suoritus olisi riittänyt Sandersille, mutta tietenkin Trevinon tilanteessa se tulee helpommin.

VADELMANPUNAISEEN NEULEESEEN pukeutunut Sanders asettuu ensimmäiseen puttiin, matkaa on siis yli 10 metriä. Hän seisoo pallon päällä tuskallisen kauan, kunnes vihdoin puttaa. Putti jää hieman lyhyeksi. Edessä on pieneen alamäkeen vasemmalta oikealle kallistuva 90 sentin voittoputti 

Sanders tarkastelee puttilinjaa sekä pallon että reiän takaa. Birdien jo viimeistellyt Trevino seisoo häiritsevän lähellä seuraten ärsyttävän tarkasti tilannetta. En ymmärrä Trevinon käytöstä. 

Nyt Sanders kävelee suoraan lähtöasentoon ilman harjoitussvingejä. Hän seisoo jälleen pitkään paikallaan. Kumara asento, kädet lähes säärissä kiinni. Navakka tuuli heiluttaa housunlahkeita. 

Vihdoin ja viimein Sanders lähtee puttiin, mutta pysäyttää liikkeen heti alkuun ja kumartuu samoilta jaloilta nostamaan roskaa puttilinjalta. Sitten hän palaa suoraan takaisin puttiasentoon sen sijaan, että olisi käynyt uudestaan katsomassa pallon takaa puttilinjan. 

Televisiosta suoraa lähetystä katsoneen Ben Hoganin kerrotaan huutaneen Teksasissa kotisohvalta Sandersille, että aloita rutiinit alusta. Nouse pois pallolla ja käy katsomassa linja, hän kehotti. Mutta Sanders ei tietenkään kuule. Vaikuttaa siltä, että hän on jälleen jähmettynyt paikoilleen.

Kun Sanders vihdoin lyö, hän saa aikaan hätäisen oloisen liikkeen. Pallo lähtee heti oikealle, eikä missään vaiheessa vaikuta siltä, että pallo voisi upota. Longhurst huokaa BBC:n katsojille, että Jumala ei suonut Sandersille voittoa.

Tiedossa on 18 reiän playoff seuraavana päivänä Jack Nicklausta vastaan.

Doug Sandersin kävellessä pois viimeiseltä griiniltä ilme ja olemus kertovat paljon. Katson Youtubesta koostetta kilpailusta ja näyttää siltä, että Sandersin on jopa vaikea hengittää. Hän vaikuttaa olevan jonkinlaisessa shokissa.

Sunnuntaina Nicklaus vie playoffin nimiinsä, kuten arvata saattaa. Kamppailu on kuitenkin tiukka. Se ratkeaa, kun Nicklaus upottaa viimeisellä reiällä kahden ja puolen metrin birdieputin.

Pallon pudotessa reikään Nicklaus riemuitsee heittämällä putterin korkealle ilmaan. Pian hän tajuaa, että maila voi tipahtaa hänen omaan päähänsä. Nicklaus suojautuu vetämällä niskaa kyyryyn ja parin metrin päässä oleva Sanders tekee samoin. Putteri tipahtaa aivan Sandersin taakse. Se tästä olisi enää puuttunut, että maila olisi kolahtanut Sandersia päähän.

MIKÄ SANDERSILLA meni pieleen?

Lee Trevino piti virheenä Sandersin mailavalintaa toiseen lyöntiin päätösreiällä. Hänen mukaansa Dougin sandwedgessä oli bouncea peräti 18 astetta, ja kivikovalta väylältä lyödessä pelaaja vaistomaisesti lieventää bouncen vaikutusta deloftaamalla mailaa pitämällä kädet enemmän edessä osumahetkellä. Seurauksena pallo lähtee kovempaa ja menee pitemmälle.

Entä se roskan nostaminen ja palaaminen suoraan puttiasentoon? Sen Sanders itse myönsi virheeksi, tietenkin puttilinja olisi pitänyt katsoa uusiksi.

Sitä paitsi Sanders myöhemmin kertoi, että linjalla ei edes ollut roskaa tai pientä kiveä. Hän vain näki väärin. Kyse oli ilmeisesti auringonsäteestä ja sen heijastuksesta.

Hän paljasti myös, että mietti pallolla ollessaan kummalle puolelle kumartaisi ensin, kun pallo uppoaisi reikään ja yleisö osoittaa suosiotaan. Sanders ei pysynyt hetkessä ja ajatus karkasi, mikä vasta iso virhe onkin.

DOUG SANDERS ei jäänyt golfin historian major-voittajana, mutta noin kuukausi sitten 86-vuotiaana kuollut Sanders oli monella tavalla niin värikäs kaveri, että hänet muistetaan vielä pitkään.

Vuonna 2007 ilmestyneessä Golf Digestin artikkelissa Sandersia kuvailtiin mieheksi, jolla ei ollut kotiintuloaikaa eikä juuri backsvingiäkään. Hänet tunnettiin PGA Tourin playboyna, jolle maistui nopea elämä. Hän vietti pitkiä, kosteita iltoja esimerkiksi Frank Sinatran ja muiden Rat Pack -artistien, kuten Sammy Davisin ja Dean Martinin kanssa.

Sanders rakasti aamuyön tunteja. Hän sanoi harvemmin nukkuneensa neljää tuntia pidempiä yöunia peliuransa aikana.

”Missata mitä kaikkea hauskaa yöllä voi tapahtua, se on pahin painajaiseni”, Sanders on sanonut.

Jotain Sandersista kertoo myös hänen kirjoittamansa golfkirjan nimi: 130 Ways to Make Golf Bet eli 130 tapaa lyödä vetoa golfissa.

Kun katselee Sandersin svingiä, silmiin pistää leveä lähtöasento ja erittäin lyhyt, flatti backsvingi. Sen avulla Sanders löi kuitenkin viivasuoria lyöntejä, ja hänen sanotaan poikenneen väylältä vain silloin, kun hän innostui lähtemään narun toiselle puolelle utelemaan uutta puhelinnumeroa.

MUUTAMA ASIA Sandersia jäi kaduttamaan peliuralla. Hän kertoi, että harjoitteli kovaa, mutta mihin saavutuksiin hän olisikaan yltänyt, jos olisi jättänyt yöelämän vähemmälle?

Elostelevan elämäntyylin ja lyhyen missatun voittoputin lisäksi Sanders muistetaan värikkäistä vaatteista ja mahtavasta kokoelmasta golfkenkiä. Inspiraatiota uusiin väreihin hän haki tiettävästi apteekeista. Sanders tutki, minkä värisiä pillereitä oli tarjolla ja valitsi karderoopiinsa täytettä sen mukaan.

Yhteen aikaan kiertueen yleisimmät kysymykset olivat: paljonko Arnold Palmer pelasi ja mitä Doug Sandersilla oli päällä? Sandersia kuvaa hyvin hänen lempinimi: Peacock of the Fairways eli Golfkenttien riikinkukko.

Entä sitten se itseään varten tilattu palkkamurhaaja, josta alussa kerroin?

Murhaajan palkkaaminen ei liittynyt major-koettelemuksiin, vaan pään asentoon liittyvän kaularangan sairauteen, josta Sanders kärsi peliuransa aikana. Torticollis- eli kiertokaulasairauteen liittyvien sietämättömien kipujen kanssa Sandersin oli lähes mahdoton elää.

Ainoa hoito sairauteen oli leikkaus, mutta sen tehnyt kirurgi ei uskaltanut luvata hoidon tepsivän kipuihin. Siksi Sanders palkkasi palkkamurhaajan 40 000 dollarilla. Onneksi leikkaus auttoi kipuihin ja sankarimme sai toimeksiannon peruttua.

Äänitarinan musiikista kiitos kuuluu Jussi Jaakonaholle. Ota Jussin JaaKonahoMusik Instagramissa seurantaan.

Juttu on julkaistu GoGolf-lehden numerossa 2/20. Lehti on GoGolfin jäsenetu. Tilaa lehti kotiin liittymällä GoGolfin jäseneksi täältä.