Hyppää sisältöön

Golfkausi käyntiin perjantaina: Nokian mikroilmasto mahdollisti avaamisen

Nokialla pelataan golfia jo perjantaina!

Suomen golfkausi 2019 polkaistaan käyntiin viimeistään perjantaina, sillä Nokia River Golf tiedotti kenttänsä avaamisesta. Yhdeksän reiän kevätkenttä on avoinna kesäviheriöille ja ajanvaraus avataan torstaina.

Nokia River Golfin toimitusjohtaja Kimmo Sirainen on saanut puheluita ja viestejä julkaistuaan River Golfin Facebook -sivulla tiedotteen kentän avaamisesta. Yhdeksän reikän ”kevätkenttä” tarkoittaa käytännössä Kartano kentän väyliä 1-9, jotka aukeavat pelikäyttöön jo perjantaina kello 12.00. 

Nokia on päässyt avaamaan viheriöt ajoissa myös kahdella edelliskaudella. Erityisesti 90-luvulta poimittu tekniikka viheriöiden talvehtimisen suhteen on auttanut kenttää pääsemään nopeammin parempaan kuntoon. 

”Otamme parhaillaan pressuja pois viheriöltä. Meillä on otettu käyttöön metodi, jota käytettiin 90-luvulla ja testasimme sitä pari talvea sitten. Siinä ideana on laittaa pressut viheriöiden päälle kun pakkaset alkavat, mutta lumi ei ole vielä satanut maahan. Tämän lisäksi salaojitimme myös alustaa, jotta happi pääsee kiertämään”, Sirainen kertoo. 

Kimmolle on tullut tutuksi myös termi ”mikroilmasto”. Se tarkoittaa Nokialla mielenkiintoista tilannetta. 

”Meillä on yksi kohta kenttää, jossa joen toisella puolella on vielä täysi talvi ja toisella puolella täysin sulaa ja lumetonta. Tämä johtuu sitten tästä komeasta termistä, eli mikroilmastosta. Se missä vaiheessa kevät tulee myös toiselle puolelle jokea on erittäin hyvä kysymys”, Sirainen jatkaa. 

Kentälle otetaan vastaan vain yhdeksän reiän varauksia. Hinta on 30 euroa ja jos haluaa pelata kaksi kertaa on yksinkertaisesti varattava kaksi ysin kierrosta. 

”Kun torstaina ajanvaraus aukeaa kello 12.00, uskon että parissa minuutissa suurin osa lähdöistä on varattu. Tämän takia pyrimme siihe, että pelaajat kiertäisivät vain yhdeksän reikää, jotta mahdollisimman moni pääsee kentälle”, Kimmo kertoo. 

On hyvin todennäköistä positiivisen sääennusteen myötä, että muutkin kentät avaavat kenttiään tulevana viikonloppuna. Siihen asti on varmaa, että ainakin Nokia River Golfissa pelataan golfia jo maaliskuun puolella! 

 

Etsi luettavaa