Hyppää sisältöön

Golfkaranteeni päättyi komeasti – ensimmäisellä lyönnillä syntyi heti holari

Siellä se pilkotti reiässä

Kun Ed Sandison pääsi seitsemän viikon koronatauon jälkeen pelaamaan, ensimmäinen lyönti meni heti reikään.

Englannissa golfkentät ovat olleet koronaviruksen vuoksi kiinni lähes kahden kuukauden ajan. Kun ne viime viikolla päästiin avaamaan, Ed Sandison oli heti iskussa. Hän nimittäin teki holarin heti ensimmäisellä reiällä, kertoo Golfmagic-sivusto.

Tasoituksella 18 pelaavan englantilaisen hole-in-one syntyi Styal Golf Clubin 153 metriä pitkällä avausreiällä. Mailana hän käytti hybridi 4:ää.

”Se oli täysin käsittämätöntä. En ole ikinä ollut yhtä täpinöissäni ja voin sanoa, että olen sitä edelleen”, Sandison kuvaili fiilistään sivustolle.

”Se oli lievä fade ja keskinkertainen osuma, mutta se rullasi viheriölle. En tajunnut tehneeni holaria, ennen kuin tuli viheriölle, enkä nähnyt palloa missään. Vilkaisin reikään vähän niin kuin vitsinä ja näin pallon pilkottavan puoliksi reiästä.”

Golfpaitoja valmistavan yrityksen omistavan Sandisonin peli ei mennyt sekaisin ensimmäisen reiän ässästä, vaan hän onnistui alittamaan tasoituksensa peräti viidellä lyönnillä. Holarin lisäksi hän poistui kierrokselta alemman tasoituksen kanssa.

  • Mainos: Tiesitkö, että GoGolfin jäsenyyteen kuuluu Pohjantähden hole-in-one vakuutus, jonka korvaussumman voit helposti tuplata. Liity GoGolfin jäseneksi tästä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

@OceanTeeGolf founder Ed Sandison makes a HOLE-IN-ONE with his VERY FIRST SHOT back on the golf course!! ??? hit the link in our bio to hear more from Ed ?

Henkilön ?????????.??? (@golfmagic) jakama julkaisu Touko 13, 2020 kello 9.43 PDT

Golfkausi Englannissa alkoi vauhdilla

Suomi ei ole ainoa maa, jossa eletään parhaillaan golfbuumia.

Koronatauon aikana patoutunut kysyntä golfia kohtaan nousi Englannissa niin suureksi, että kun kentät päästiin pitkän tauon jälkeen avaamaan, monien kenttien digitaaliset ajanvarausjärjestelmät vaan kaatuivat kävijämäärien voimasta.

Esimerkiksi Open-kenttänä tunnetun Royal Birkdalen kentällä jouduttiin digitaalinen ajanvarausjärjestelmä sulkemaan ja turvautumaan paperiseen ajanvaraukseen vanhan ajan malliin.

Golfin kysyntää lisää se, että se on tässä ajassa turvallinen tapa liikkua, mikäli pitää huolta hygieniasta ja turvaetäisyyksistä kentällä, harjoittelualueilla ja klubialueella.

Etsi luettavaa