Hyppää sisältöön

Golfin suomalaishuipuilla vahva nousu listoilla – Samooja ja Välimäki haastamaan Kiawah Islandin Ocean Coursea

Sami Välimäki pöllyyttelee hiekkaa seuraavien seitsemän päivän ajan Kiawah Islandin links-maisemissa

Viisi parasta miespelaajaa ovat nousseet alkuvuodesta keskimäärin 57 sijaa maailmanlistalla.

Suomalaishuiput ovat osoittaneet tason leveyttä European Tourilla viimeisen kolmen viikon aikana. Historiallisesti kolme eri pelaajaa, Kalle Samooja, Tapio Pulkkanen ja viimeisimpänä Mikko Korhonen sijoittui perättäisissä kisoissa kolmansiksi.

Vuoden 2020 toiseksi parhaaksi urheilijaksi Suomessa valittu Sami Välimäki on taukonsa jälkeen esittänyt otteita, jotka voivat pian nostaa hänetkin sille korkealle tasolle, jota 22-vuotias pirkkalalainen esitti kaudella 2020.

Maailmanlista on varsin hyvä vertailukohde siitä, missä mennään. Viiden ensimmäisen suomalaispelaajan sijoituksista Välimäkeä lukuunottamatta muilla  nuoli osoittaa vahvasti ylöspäin. Kovinta nousua on tehnyt Tapio Pulkkanen.

Suomalaiset maailmanlistalla 17.5.2021 (Suluissa listasijoitus 31.12. 2020):

100. Sami Välimäki (69).          -31
112. Kalle Samooja (162).        +50
197. Mikko Korhonen (247)     +50
417. Tapio Pulkkanen (579)     +162
593. Lauri Ruuska (649)          +56

Yhteensä suomalaiset ovat siis nousseet 287 sijaa, pelaajaa kohden 57,4.

Viiden parhaan suomalaisen keskimääräinen sijoitus oikeuttaa Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan välisessä vertailussa pronssille

Viiden parhaan pelaajan keskimääräinen sijoitus maailmanlistalla:

1. Ruotsi 149,2
2. Tanska 231,8
3. Suomi 283,8
4. Norja 390,4

Golfin maailmanlista miehet

Suosiiko Kiawah Island bighittereitä – Rory McIlroy säväytti 2012 avauksillaan

Kauden toinen major, PGA Championship pelataan Kiawah Islandin Ocean Coursella. 

Samalla kentällä käytiin heti sen avauduttua tulikivenkatkuinen, hengeltään tulehtunut Ryder Cup syksyllä 1991. 

USA voitti 14,5–13,5.

Dramaattinen loppuratkaisu tapahtui viimeisessä kentällä olleessa kaksinpelissä, jossa Bernhard Langer missasi 1,8-metrisen putin, joka olisi upotessaan pitänyt kannun neljännen kerran peräkkäin Euroopan joukkueen hallussa.

2012 Ocean Coursella pelatussa PGA Championshipissa Rory McIlroy ei antanut muille mitään mahdollisuuksia voitettuaan kahdeksan lyönnin marginaalilla huolimatta toisen kierroksen epäonnistumisestaan.

Torstaina käynnistyvään kisaan kenttää on luonnollisesti viritetty kaikilta osasiltaan timanttiseksi ja kiehtovaksi haasteeksi upeissa links-maisemissa. Ocean Course  on pisin kaikista major-kentistä (7 175 metriä), sitä on ennakkoon luonnehdittu myös kaikkein vaikeimmaksi.

Kalle Samooja pelaa ensimmäisen majorinsa, Sami Välimäki karsiutui edellisvuoden US Openissa.

Mikko Ilosen ja suomalaisten paras sijoitus (7.) majorissa on PGA Championshipissa vuodelta 2014. Ilosen lisäksi suomalaisista on ennen Samoojaa ja Välimäkeä pelannut majoreissa Mikko Korhonen.

Elisa Viihde Viaplay näyttää kisan suorina lähetyksinä torstaista sunnuntaihin.

Etsi luettavaa