Hyppää pääsisältöön

Golfbuumi näkyy ostohuumana myös GoGolfin verkkokaupassa - Katso listat kesän suosituimmista golfpaketeista

Golfia on pelattu tänä vuonna Suomessa ennätysmäärä, mikä näkyy myös golfareiden verkko-ostojen kasvuna. Listasimme verkkokaupan kauden suosituimmat green fee- ja pelipaketit.

Murheellisen koronaviruspandemian valoisa puoli on ollut se, että ihmisillä on ollut enemmän aikaa golfille ja uusia golfareita onkin tänä vuonna saatu lajin pariin ennätysmäärä.  Etätyösuositukset ja ihanteelliset golfsäät ovat näkyneet positiivisena kasvuna kierrosmääärissä ympäri Suomen. 

Kevään erikoisolot vaikuttivat luonnollisesti myös golfareiden ostokäyttäytymiseen. Verkko-ostaminen on saanut entistä enemmän huomiota maailmanlaajusiesti ja myös golfarit ovat omaksuneet tavan pelituotteiden ostamiseen helposti verkosta.

GoGolf perustettiin aikanaan helpomman golfin puolesta. Haluammekin haastaa golfarit pelaamaan entistä enemmän vieraissa ja taltioimaan golfmuistoja yhä useammilla viheriöillä.

GoGolfin jäsenet nauttivatkin lukuisista rahanarvoisista diileistä Suomen ja Viron kentille muiden jäsenetujen ohella. GoGolfin Guide -edut ovat olleet jäsenien keskuudessa suositumpia tänä vuonna kuin koskaan aiemmin.  

Green fee -etuja on tarjolla verkkokaupassa yli 40:lle kentälle. Shopista löydät aina myös ajankohtaiset kampanjat, pelioikeudet, treenit ja paljon muuta. 

Puuttuuko jäsenyys vielä? Lue lisää ja liity mukaan nyt.

Pelaamaan golfauton kanssa

Kaveri mukaan ja golfautoon! Tutunkin kentän kiertäminen golfauton kanssa on uudenlainen ja piristävä elämys. Varsinkin kuumana kesäpäivänä auto tuo rentoutta ja säästää energiaa itse peliin. 

Alla listattuna alkukauden suosituimmat green fee -diilit auton kanssa. 

⭐ TOP 5 green feet kahdelle golfauton kanssa ⭐

  1. Tahko Golf 89 € (ovh. 150 €)
  2. Pickala Golf 99 € (ovh. 180 €)
  3. Kurk Golf 79 € (ovh. 118 €)
  4. Kullo Golf 99 € (178 €)
  5. Tawast Golf 89 € (175 €)

tahko 600x400.png

Tahko Golfin Old Coursen 7. väylä on kaunis par 3.
Tahko Golfin Old Coursen 7. väylä on kaunis par 3.
Lassi Pekka Tilander

Tahko Golfin green fee kahdelle golfauton kanssa on vuodesta toiseen ollut yksi kesän suosituimmista green fee -tarjouksista gogolfareiden keskuudessa. Eikä mikään ihme, Tahkon lomakeskus on kuin luotu rentoon ajanviettoon. Upeiden golfkenttien lisäksi Tahkon vetovoimaa lisäävät monipuoliset oheispalvelut. Majoitusta löytyy joka lähtöön ja viikon lomalla voi halutessaan käydä joka ilta syömässä eri paikassa. Katso myös golf- ja mökkipaketit Tahkolle.

Varmista aina kentiltä myös golfauton saatavuus tiiaikavarauksen yhteydessä.

Tänä kesänä matkaillaan kotimaan kentillä

Nyt jos koskaan on oikea aika vihdoin tutustua kunnolla kotimaahan, bongailla uusia kenttiä ja nauttia Suomen kesästä.

⭐ TOP 5 golf- ja majoituspaketit ⭐

  1. Kultaranta Resort 2 vrk:n golfloma kahdelle 350 € (saatavilla myös 1 vrk hintaan 185 €
  2. Nordcenter 1 vrk:n golfloma kahdelle 198 € (ovh. 320 €)
  3. Revontuli Golf 1 vrk:n golfloma lasi-iglussa kahdelle 250 € (ovh. 370 €)
  4. Levi Golf & Hotel Panorama 1 vrk:n golfloma kahdelle 104 € (ovh. 118€)
  5. 1 vrk:n golfloma kahdelle Kainuussa 258 €

paltamo-600x400.jpg

Paltamo Golfia kuvaillaan usein Suomen kauneimmaksi kentäksi.
Paltamo Golfia kuvaillaan usein Suomen kauneimmaksi kentäksi.
Lassi Pekka Tilander
 

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävästä Paltamo Golfista on tullut monen suomalaisen golfarin suosikkikenttä. Kenttä on niin hieno, että yksin sen kokemista voi pitää hyvänä syynä matkustaa kesällä Kainuuseen. Tänä vuonna hyvän lisämausteen matkustamiseen Kainuuseen antaa GoGolf Guide -etu. Pelaa kierros Paltamossa ja Kajaanissa ja majoitu Kajaanin Golfkentän remontoidussa hotellissa Kainuun Portissa erikoishintaan.

Tutustu kaikkiin golf- ja majoituspaketteihin osoittessa gogolf.fi/golflomat.

Green fee -diilit 

Tässä vielä ostetuimmat green fee -diilit ilman autoja, majoituksia tai muita extroja. Green feet ovat voimassa koko kauden 2020 ajan ilman päivä- tai kellonaikarajoituksia, ellei tuotteessa toisin mainita. 

⭐ TOP 5 green feet ⭐

  1. Pärnu Bay green fee + ravintolavoucher 75 € (ovh. 115 €)
  2. SHG 2 x green fee 79 € (ovh. 130 €)
  3. Hill Side Golf 3 x green fee Valley-kentälle 99 € (ovh. 126 €)
  4. White Beach Golf 2 x green fee 88 € (ovh. 138 €)
  5. Hirsala Golf ilta green fee 29 € (klo 19.30 alkaen)

lakisto-600x400.jpg

Lakistoa on tituleerattu uudistuksen jälkeen pääkaupunkiseudun mielenkiintoisimmaksi kentäksi.
Lakistoa on tituleerattu uudistuksen jälkeen pääkaupunkiseudun mielenkiintoisimmaksi kentäksi.
Lassi Pekka Tilander

Suur-Helsingin Golfin 2 x green fee -paketilla pelaat vaikka yhden kierroksen SHG:n molemmilla kentillä. Sen voi käyttää myös pelaamaalla yhden kierroksen jommalla kummalla kentällä kaverin kanssa, mutta sitä varten GoGolf-jäsenille löytyy parempikin diili: green fee kahdelle 69 €

Kun ostat green feen verkkokaupastamme, saat siitä 4-merkkisen koodin sähköpostiin. Tiiaika varataan suoraan kentältä ja pelaamaan mennessä caddiemasterille tulee antaa oma sähköpostiosoite sekä green fee -koodi. Green fee -koodi säilyy helpoiten GoGolf Appissa koko kauden ajan kentälle asti. 

Tarvitsenko GoGolf-jäsenyyden hyödyntääkseni etuja?

Tämä on yksi useimmiten kysytyistä kysymyksistä GoGolfin asiakaspalvelussa. Kauden parhaat edut, GoGolf Guide -edut ovat jäsenetuja. GoGolf-jäsen voi hyödyntää jokaisen Guide-edun kerran. Jos diili on esimerkiksi "Himos Golf koko lähtö 119 €", riittää että tuotteen ostaja on GoGolfin jäsen. Tutustu kaikkiin Guide-etuihin täällä.

Jäsenyydestä on muutakin iloa kuin green fee -edut. GoGolf jäsenenä olet vakuutettu Pohjantähden hole in one -vakuutuksella, saat luettavaksesi GoGolf-lehden, harjoittelet GoGolf Rangella Leppävaarassa ja Mega Rangella etuhintaan ja saat ilmaisen mailafittauksen Golf Skyn myymälöissä.

GoGolf-jäsenyys 29 €

Selaa tarjouksia

- Green feet Viroon

- Golflomat Baltian ja Suomen kentille

- Guide-edut GoGolfin jäsenille

- Kaikki green feet ja opetuspaketit

- Liity jäseneksi

GoGolf suosittelee