Hyppää sisältöön

Golfareita saattaa olla Suomessa kohta enemmän kuin koskaan – golfbuumissa nähtävissä myös kasvukipuja

Green card -kursseilla leivotaan uusia golfareita.

Tämän kauden jälkeen golfareita saattaa olla enemmän kuin koskaan. Golfliitossa huolena on se, pystytäänkö uusista pelaajista pitämään riittävää hyvää huolta.

Vuonna 2013 Suomessa oli ennätysmäärä rekisteröityneitä golfareita: 144 254. Tänä vuonna tuo määrä on lähellä mennä rikki, vaikka Golfliitto ei kerrokaan tässä vaiheessa omaa ennustettaan.

”Meillä ei virallista ennustetta, enkä lähde antamaan epävirallista”, sanoo Golfliiton asiantuntija Aarni Nordqvist. ”Parempi olla nöyränä ja katsoa, mikä se luku on. Sellaista dataa meillä ei ole, mistä asian pystyisi yksiselitteisesti sanomaan.”

Tarkka luku tiedetään Golfliitossa elokuussa, jolloin lyödään lukkoon jäsenten määrä suomalaisissa golfseuroissa.

Nyt Golfliitossa seurataan Nordqvistin mukaan enemmän tilastoa, joka kertoo, kuinka monta uutta jäsenyyttä on syntynyt tämän vuoden aikana. Tässä tilastossa huomioidaan uusien golfarien lisäksi ne pelaajat, jotka ovat vaihtaneet seuraa tai tulleet takaisin lajin pariin tauon jälkeen.

”Tilasto ei kerro, paljonko on täysin keltanokkia, mutta tässä tilastossa volyymi on puolitoistakertainen kolmeen aikaisempaan vuoteen verrattuna”, Nordqvist sanoo.

Ruotsin kasvuluvut tarkoittaisivat ennätystä

Jäsenmäärän kehityksen suhteen voidaan kuitenkin vetää yhtäläisyysmerkkejä muista Pohjoismaista. Nordqvistin mukaan Ruotsissa jäsenmäärän ennustetaan kasvavan 4 prosenttia ja Tanskassa 2,5 prosenttia.

Mikäli Suomessa ylletään esimerkiksi Ruotsin kasvulukemiin, suomalaisten golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä yltää ensimmäistä kertaa yli 145 000:n.

FGMA:n ja SGK:n toiminnanjohtaja Antti Hiltunen uskaltaa sanoa kasvuarvionsa ääneen: se on 4 prosenttia eli sama kuin Ruotsissa. Hiltusen arvio perustuu aktiivisten jäsenten määrään tällä hetkellä verrattuna viime vuoden vastaavan ajankohtaan.

”Koronan todellinen vaikutus näkyy vasta elokuun lopussa. Sitä ennen seurat siivoavat jäsenrekisterinsä”, Hiltunen muistuttaa.

Joka tapauksessa jo nyt voidaan sanoa, että golfin kituvuodet ovat ohi: esimerkiksi 2018 ja 2019 Suomessa oli vähemmän rekisteröityneitä golfareita kuin 2010.

Vaikka golfarien määrä nousisi nyt ennätystasolle, 2000-luvun alun golfbuumissa kasvuluvut olivat vieläkin hurjempia kuin nyt paitsi prosentuaalisesti myös absoluuttisesti. Tuolloin peräti kolmena vuotena golfarien määrä nousi edelliseen vuoteen verrattuna yli 8 000:lla.  Vuonna 2011 rekisteröityneiden golfarien määrä kasvoi peräti 11 prosentilla!

Nyt ennustettu 4 prosentin kasvu tarkoittaisi hieman alle 5 000 jäsenen nettokasvua. 

”Pidetään uusista pelaajista huolta”

Uusia pelaajia tulee lajin pariin nyt päntiönään. Golfkentiltä kantautuu koko ajan uutisia, joissa alkeiskurssit ovat täynnä ja uusia laitetaan myyntiin sitä mukaa kuin vanhat täyttyvät.

Aarni Nordqvistin mukaan havaittavissa on kuitenkin myös kasvukipuja: Pelaaja ensin -kyselyssä uusien pelaajien antamien palautteiden arvosanat ovat laskeneet.

Hän korostaa, että Golfliitossa ollaan toki tyytyväisiä siihen, että golfia kohtaan on nyt imua. Samalla hän esittää huolensa siitä, mikä tilanne on muutaman vuoden kuluttua, jos uusista pelaajista ei pidetä hyvää huolta. Kääntyykö pelaajamäärä jälleen laskuun?

”Lajitaidon, golfsääntöjen ja golfkäyttäytymisen palautteiden arvosanat ovat laskeneet aiempiin vuosiin verrattuna”, Nordqvist kertoo.

”On tärkeää pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvä asiakaskokemus pelaajalle, vaikka samanaikaisesti kysyntä on ennätystasolla. Ei unohdeta sitä, että jos ei hyvää kokemusta anneta, niin ikävä rekyyli on tulossa. Lajin aloittaminen on pitkä prosessi. On tärkeää nähdä vaivaa sen eteen ja pitää huolta asiakkaista”, hän korostaa.

Lajia ei opi päivässä tai kahdessa

Golfin aloittaminen on nyt helpompaa kuin koskaan ja kynnys lajin aloittamiseen on madaltunut lyhyiden ja edullisten kurssien myötä. Ne ovat osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että koronan aiheuttaman kysyntäpiikin seurauksena ihmiset ovat löytäneet tiensä lajin pariin. Koronan myötä green card -kursseja on myyty myös verkko-opintoina.

Ongelma tietysti on se, että ani harva oppii golfin riittävän hyvin päivässä tai kahdessa. Peruskurssin tehtävänä on tuottaa ihmiselle kipinä lajin aloittamiseksi ja kuten tiedämme, golfin oppiminen on elämänpituinen prosessi.

Golfliitto lähetti aiemmin tällä viikolla muistutuksen green card -suoritusten kriteereistä tehtyään siihen pieniä viilauksia.

”Ainoastaan netin välityksellä tai harjoitusalueella tapahtuva vuorovaikutus ei täytä ohjeistuksen vähimmäisvaatimuksia”, Golfliitto viestitti.

Nordqvistin mukaan jonkin verran on ollut keskustelua ja tullut palautetta uusista toimintamalleista eli lyhyistä green card -kursseista ja verkossa tapahtuvasta opetuksesta.

”Ohjeistusta päivitettiin, mutta siihen ei tehty merkittäviä muutoksia. Enemmänkin hienosäätöä ja muistutus toimialalle siitä, mikä on green card”, Nordqvist sanoo.

Hän myös muistutti myös, että golfseura on taho, joka green cardin myöntää. Vastuu ja valta green cardin hyväksymisessä on golfseuralla. 

”Ohjeistus on tarkoitettu aihioksi.”

Golf tarjoaa väylän liikkua luonnossa

Golfkentillä ja -kursseilla on näkynyt tänä vuonna paljon nuoria pelaajia, erityisesti miehiä. Nordqvistia se ei ole päässyt yllättämään, sillä tilastojen perusteella trendi on ollut sama pitkään.

”Tilastot sanovat, että nuoret aikuiset aloittavat golfin useammin kuin esimerkiksi iäkkämäät, erityisesti 30-vuotiaat miehet ja 40-vuotiaat naiset. Suurimmat yksittäiset ikäluokat ovat alle 30-vuotiaita”, hän näkee.

Golfin aloittamisen suosion suhteen voi Nordqvistin mukaan vetää nyt yhtäläisyysmerkit koronaviruksen aiheuttamiin poikkeusoloihin, sillä green card -kursseilla käyneet ovat kertoneen golfin aloittamisen syyksi pikemminkin ulkoliikunnan ja luonnosta nauttimisen kuin itse golfin.

Golfyhteisön onnistuminen uusien pelaajien hankkimisessa ja sitouttaumisessa mitataan pitkän ajan kulussa.

Nyt toki kannattaa takoa kun rauta on kuumaa, mutta pitää samalla huolta siitä, että uudet pelaajat takoisivat raudoilla ja puumailoilla vielä senkin jälkeen, kun poikkeusolot ovat ohi ja ihmiset voisivat halutessaan palata myös vanhojen harrastustensa pariin turvallisesti.

Etsi luettavaa