Hyppää sisältöön

Golf Skyn Taina Kokko: ”Nyt on erinomainen hetki päivittää golfvaatetusta”

Taina Kokko vetää Golf Skyn Vantaan Tammiston myymälää ja on erikoistunut asusteiden  myyntiin ja esillepanoon

Vantaan Tammiston myymäläpäällikkö Taina Kokko nostaa laajasta golfvaaatteiden valikoimasta esiin housumerkin, johon hän haluaisi lähes kaikkien asiakkaiden tutustuvan.

Golf Skyn Tammiston myymälässä liukuportaat kuljettivat torstaina asiakkaita kahden kerroksen väliä tiiviiseen tahtiin. Myymäläpäälllikkö Taina Kokko sukkuloi vauhdikkaasti  eri osastojen ja kassakoneiden väliä.  Väkeä on riittänyt ja kauppa oli jo ennen perjantaita käynyt ennätykselliseen tahtin

Vajaat kaksi vuotta sitten Kokko haki GoGolfissa työskentevän ystävänsä suosituksesta myyjän paikka Golf Skyhyn. Hän sai työn, ja osoitti asenteellaan sekä luontaisilla kyvyillään vaateosastolla nopeasti osaamisensa.

Joulukuussa tulee täyteen vuosi myymäläpäällikkönä työssä,  jossa saa venyä ja oppia jatkuvasti uutta.

”Minulla ei ollut golftaustaa tullesani taloon. Käsitys siitä, kuinka laaja golftuotteiden, vaatteiden ja asusteiden kirjo onkaan, on yllättänyt  ja työ imaissut mukaansa. Olen todella innoissani, nuorekkaassa ja hyvähenkisessä porukassa työpäivät ovat kiireisiä. Asiakkaiden kanssa työskentely on aina ollut minun juttuni. Golf Skyssa tämä tunne on vain vahvistunut”, Kokko kertoo lähes liikuttuneen oloisesti. 

”Golfarit ovat keskimäärin vaativia, mutta reiluja asiakkaita.He tietävät mitä haluavat. Meidän palvelukonseptimme lähtee asiakkaan huomioimisesta. Olemme ystävällisä ja kohteliaita. Asiantuntemus kaikissa palvelutilanteisssa on  tärkeä mittari.  Fiilis millä hän lähtee kaupasta ulos on  ratkaisevaa asiakassuhteen säilymiselle”,  Kokko tiedostaa.

Tuotteiden esillepano ja siisteys ovat arvossaan

Esimiesasemastaan huolimatta Taina Kokko ”pääsee” edelleen myyntityöhön, myös hyllyjen väliin asettelemaan tuotteita paikoilleen. 

”Olen luonteeltani hyvin järjestelmällinen. Siitä on tällä kaupan alalla totisesti hyötyä. Arvostan kovasti myös sitä, että osastot ovat siistejä ja tuotteet, etenkin vaatteet on asetettu tyyllikkäästi esille.”

Black Fridaya varten Golf Skyn kolmea myymälää ja verkkokauppaa trimmattiin myös vaatteiden ja asusteiden osalta entistä täyteläisimmmiksi ja edustavimmiksi.

Kenkien hinnat on painettu Black Fridayssa tasolle, joka saa melkoisen osan asiakkaista tekemään heräteostoksia

Kenkien hinnat on painettu Black Fridayssa tasolle, joka saa melkoisen osan asiakkaista tekemään heräteostoksia

Teemu Tyry

Tarjontaa on kaikissa tuoteryhmissä todella runsaasti, ja käytännössä kaikki merkittävät tuotemerkit ovat esillä.

”Golf Skyn kolme myymälää ovat kokoluokaltaan ja toimintastrategialtaan sellaisia, että meillä on asiakkaalle runsaasti valinnanvaraa. Black Fridayn aikana alennukset ovat arvostetuimmissa vaatemerkeissäkin poikkeuksellisia, joten nyt on se oikea aika tehdä hankintoja tulevaaa kautta silmälläpitäen..”

Joulumarkkinoita varten Golf Skyssa on mahdollisuus saada  Black Fridayn aikaan pidemmät vaihto -ja palautusehdot tuotteille.

Golf Skyn verkkokauppaan ja Black Friday tuotteisiin pääset tutustumaan täällä.

Alberto on housumerkkien ykkönen

Kuvausta varten pyydän Taina Kokkoa ehdottamaan liikeeestä osastoa, mahdollisesesti tuotemerkkiäkin, jossa työskennellessään hän kokee erityisesti viihtyvänsä.

Taina Kokko vie erittäin usein housuostoksille tulevan asiakkaan Alberton osastolle

Taina Kokko vie erittäin usein housuostoksille tulevan asiakkaan Alberton osastolle

Teemu Tyry

”Tiedän heti minne mennään. Meillä on lukuisia hinta-laatusuhteessa mainioita housumerkkejä, mutta yksi niistä on muodostunut käsitteeksi. Alberton vetovoima on uskomattoman kova ja siihen on syynsä”, hän julistaa.

Alberto on 98 vuoden ikäinen vaatealan perheyyritys, jonka juuret ovat Mönchengladbachissa, Saksassa.

Golf tuli kuvioihin lähes sattuman kautta vuonna 2004.  European Tourilla kolmasti voittanut Alex Cejka käytti pelatessaan Alberton ”pukuhousuja”, ja ehdotti golfmalliston kehittämistä arvostamansa merkin nimiin. Toiminta käynnistyi pian tämän jälkeen, 2012 markkinoille tuli myös naisten mallisto.

”Materiaalit ovat erinomaisia ja kestäviä. Helppokäyttöisyys on golfarille tärkeää. Alberton housuja ei tarvitse silittää, ne pitävät muotonsa. Kovankin sateen jälkeen ne kuivuvat lähes välitttömästi. Mallistot ovat laajoja niin naisille kuin miehille, kolme eri lahjepituutta tekevät niistä soveltuvia kaiken kokoisille. Lisäksi niistä löytyy tyylikkäitä yksityiskohtia, jotka miellyttävät silmää  ja ovat käytössä hyödyllisiä”, Kokko luettelee myyntiargumentteja.

Alberton golfmallisto on saavuttanut suurta suosiota myös arkikäytössä, vapaa-ajan ja muiden harrastusten parissa.

Black Fridayn aikana kaikki Alberton tuotteet myydään poikkeuksellisesti 50 prosentin alennuksella.

Black Friday tarjoukset ovat voimassa Golf Skyn kolmen myymälän lisäksi verkkokaipassa maanantaihin kello 24.00 asti

Black Friday tarjoukset ovat voimassa Golf Skyn kolmen myymälän lisäksi verkkokaipassa maanantaihin kello 24.00 asti

Teemu Tyry

Golf Skyn Vantaan Tammiston myymälässä vaatteiden, asusteiden ja kenkien osuus pinta-alasta on silmämääräisesti arvioituna puolet.

Hyllyjen välissä kiertäessä ärsykkeitä heräteostoksien tekemiseen syntyy lähes jokaiselle asiakkaalle.

”Meillä on henkilökunnan kesken erinomainen henki ja tsemppi päällä. Toivomme ja uskomme, että myös asiakkaamme viihtyvät tästä johtuen. Tervetuloa pyörähtämään Pakkalasssa, tänne voi tulla käymään ja tutustumaan, vaikka ei ostohousuja olisikaan lähtökohtaisesti jalassa”, Taina Kokko muistuttaa lopuksi.
 

Golf Skyn Black Friday tarjoukset Alberto-tuotteista löydät täältä.

Etsi luettavaa