Hyppää sisältöön

GoGolf siirtää aprillipilaa koronaviruksen vuoksi – tässä kuitenkin poimintoja viime vuosien aprillipäivän uutisista

GoGolfin aprillipäivän uutisen julkaiseminen on siirretty syksyyn.

GoGolf ei julkaise tänään lainkaan aprillipilaa. Päätoimittaja Jussi Miettisen mukaan kepeän aprillipilan julkaiseminen maailmanlaajuisen koronaepidemian aikana ei yksinkertaisen tunnu oikealta ratkaisulta.

GoGolf ei julkaise tänään perinteistä aprillipäivän uutista sivustollaan.

”Yksi pitkän urani vaikeimmista päätöksistä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut”, päätoimittaja Jussi Miettinen huokaa.

Aprillipilaa ei kuitenkaan peruta kokonaan tältä vuodelta, sillä GoGolf julkaisee perinteisen aprilliuutisen 1.9.2020.

”Toivottavasti koronavirus on silloin jo selätetty ja maailmassa palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Parhaassa tapauksessa tuolloin takana voisi olla lähes normaali golfkausi”, Miettinen sanoo.

Aprillipäivän pilauutisen julkaisemisella juuri huhtikuun ensimmäisenä päivänä on pitkät perinteet paitsi GoGolfissa myös lehdistössä ylipäätään. 

Kolme vuotta lukiossa latinaa opiskellut ja siitä cum laude -arvosanan ylioppilastodistukseen saanut Miettinen kertoo, että pilailupäivän nimen etymologia juontaa vahvasti juuri huhtikuuhun, sillä sekä romaanisissa että germaanissa kielissä huhtikuun kantasanana on latinan kielen sana aprilis.

Tästä huolimatta hän näkee parempana vaihtoehtona uutisen siirtämisen syyskuuhun, sillä maailmanlaajuinen koronaepidemia on laittanut maailmankirjoja muutenkin sekaisin, eikä tämän kaiken keskellä aprillipäivän uutisen siirtämistä myöhempään ajankohtaan voi pitää elämää suurempana asiana.

”Masters Tournament on instituutio ja sen paikka on vakiintunut huhtikuun toiseksi viikonlopuksi. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen ja kilpailun järjestäminen on siirretty viruksen vuoksi todennäköisesti lokakuuhun.”

”Vaihtoehtona pohdimme myös sitä, että jättäisimme aprillipäivän uutisen kokonaan väliin tänä vuonna. Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, koska tämän ikävän viruksen vuoksi ei pidä peruuttaa kaikkea mukavaa kokonaan.”

Miettisen mukaan hyvä puoli asiassa on se, että nyt aikaa aprillipäivän uutisen keksimiseen jää nyt normaalia enemmän aikaa, joten luvassa on varmasti jotain spektaakkelimaista.

Sitä odotellessa voit lukea GoGolfin vanhoja aprilliuutisia:

 

Etsi luettavaa