Hyppää sisältöön

GoGolf ostaa lähes puolet Vuosaari Golfista: ”Tähän tilaisuuteen oli tartuttava”

Vuosaari Golf on harvoja links-henkisiä kenttiä Suomessa.

GoGolf Group on sopinut merkittävän osuuden ostosta Vuosaari Golfista. Itä-Helsingissä sijaitsevaa links-henkistä golfkenttää kehitetään pitkäjänteisesti.

GoGolf ostaa yhteensä noin 45 prosentin osuuden Vuosaari Golfin osakekannasta. Myyjinä toimivat golfkenttää perustamassa ollut Mäenpään perhe sekä joukko muita osakkaita. Kauppa toteutetaan tammikuussa 2022.

Osakekauppojen myötä GoGolfista tulee 18-reikäisen golfkentän suurin yksittäinen omistaja. Entuudestaan GoGolf joko operoi tai toimii omistajana viidellä eri golfkentällä.

”Vuosaari Golf on Helsingin laadukkain golfkenttä monella eri mittarilla. Kun mahdollisuus päästä mukaan näin hienoon kenttään avautui, oli siihen tartuttava. Toimintamme laajentamista Itä-Helsinkiin on meiltä toivottu paljon. Se avaa mahdollisuuden laajentua myös Itä-Uudellemaalle”, GoGolf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Paavo Kettunen perustelee.

GoGolf aikoo toimia Vuosaari Golfissa aktiivisena omistajana ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.

”Kenttä on erittäin hyvässä kunnossa, ja sen harjoittelualueet on hiljattain laitettu uuteen uskoon. Vuosaari Golfissa on tehty pitkään hienoa työtä, mikä luo meille kentän jatkokehittämiseen erittäin hyvän pohjan”, Kettunen näkee.

Vuosaaren 15. reikä on par 3 -reikä, joka lyödään vesiesteen takana olevalle viheriölle.

Vuosaaren 15. reikä on par 3 -reikä, joka lyödään vesiesteen takana olevalle viheriölle.

Juha Tuukkanen

Ensi vuonna Vuosaari Golf on osa GoGolf Playtä

GoGolf kehittää Suomeen asiakasystävällistä golftuotetta, jossa kuukausimaksua vastaan pelaajalle avautuvat monen eri kentän viheriöt. GoGolfin ostamiin osakkeisiin kuuluu noin 400 pelioikeutta.

Yhtenä myyjistä ja Vuosaari Golfin hallituksen puheenjohtajanakin toimiva Eero Ylä-Soininmäki onkin erittäin tyytyväinen, että GoGolfista tulee kentän uusi pääomistaja.

”Vuosaari Golf on paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja kysyntä on ennen näkemättömällä tasolla. Omistajamuutos on golfkentän kannalta hieno juttu ja mahdollistaa seuraavien kehitysaskeleiden ottamisen”, Ylä-Soininmäki toteaa.

Hallituksen pitkäaikainen jäsen, entistä pääomistajaa Mäenpään perhettä Vuosaaressa edustava Zachary Mäenpää näkee, että nyt oli hyvä hetki luopua omistuksesta.

”Olemme seuranneet GoGolfin kehitystä pitkään. Uskomme heidän varmistavan Vuosaari Golfille ja sen henkilökunnalle suomalaisena golfalan edelläkävijänä parhaan tulevaisuuden”, Mäenpää sanoo.

Golf Operationsin muut kentät ovat Kirkkonummella sijaitsevat Peuramaa Golf ja Kurk Golf, Hills by GoGolf Vihdissä, GoGolf Isosaari Helsingin edustalla ja Hirvensalon Golf Turussa.

Lisäksi siihen kuuluvat Espoossa ja Vantaalla sijaitsevat GoGolf Ranget sekä sisäharjoittelukeskus GoGolf Lounge Espoon Kerassa.

Vuosaari Golf sijaitsee merellisessä Helsingissä, Vuosaaren sataman kupeessa.

Vuosaari Golf sijaitsee merellisessä Helsingissä, Vuosaaren sataman kupeessa.

Juha Tuukkanen

Millainen kenttä on Vuosaari Golf?

Vuosaari Golf on ainutlaatuinen 18-reikäinen golfkenttä meren äärellä, pääkaupungin ytimessä. Avaralle links-henkiselle kentälle on ominaista syvät bunkkerit ja väyliä erottavat pitkää heinää kasvavat kummut.

Golfkausi on Vuosaari Golfissa pitkä ja viheriöt hyvässä kunnossa koko kauden ajan. Vuosaari Golfin range on hiljattain laitettu uuteen uskoon, ja kentältä löytyy myös lähipelin harjoittelua varten laadukas alue.

Edustavan klubitalon terassilta on näkymät merelle ja klubin edestä lähteville ykkös- ja kymppiväylille. Lounas on tarjolla arkisin ympäri vuoden. Vuosaaren golfkentälle on erinomaiset liikenneyhteydet kaikkialta pääkaupunkiseudulta. Vuosaareen pääsee metrolla, ja Vuosaaren metroasemalta tulee bussi tulee aivan kentän viereen.

Vuosaari Golf isännöi usein myös tasokkaita kilpailuja, sillä takatiiltä se tarjoaa haasteita myös kilpapelaajille.

Faktoja

  • Par 72
  • Pituus: 6 300 / 5 822 / 5 553 / 5 025 / 3919 metriä
  • Suunnittelija: Kosti Kuronen
  • Avattu: 2001

Etsi luettavaa