Hyppää sisältöön

GoGolf -kiertueiden superviikko! Esittelyssä Big Bang Tour by Sirene Belek

Big Bang Tourilta joka kisan voittaja lähtee Turkin matkalle!

GoGolfin kiertueet ovat vuonna 2018 uudistuneita, hauskempia, parempia ja upeampia kuin koskaan. Tällä viikolla esittelemme kaikki kiertueet, joita GoGolf järjestää kesällä 2018. Ensimmäisenä vuorossa on kenties tunnetuin: Big Bang Tour by Sirene Belek.

GoGolf Big Bang Tour sai ideansa saman nimisistä matkoista. Big Bangeilla pidetään hauskaa, pelataan golfia ja seikkaillaan. Näin tehdään myös GoGolfin Big Bang -kiertueella, joista jokaisesta osakilpailusta yksi onnekas voittaa matkan marraskuun Big Bangille Belekiin! 

Hauskinta Big Bangeissa on tunnelma. Jokaisessa osakilpailussa pelataan eri pelimuotoa! Pelimuodot varioivat neljän hengen scramblen ja perus pistebogin väliltä. Yhdessä kisassa matkaan saa ottaa vain neljä mailaa! 

Kiertueen pukeutumiskoodistokin on rennon letkeä. Erityisesti joukkuekisoissa kannattaa ja suositellaan pukeutumaan yhdenmukaisesti, jotta joukkue on helppo tunnistaa. Varsinaisia sotamaalauksia ei nähty kuitenkaan vielä viime kesänä. 

Big Bangin avauskilpailu pelataan toukokuun 20:s päivä Kytäjä Golfissa. Liikkeelle lähdetään kenties suosituimmasta pelimuodosta, kahden hengen scramblesta. Jokaiseen kisaan otetaan mukaan sata ensimmäistä ilmoittautujaa. Kytäjälle mukaan pääsee siis viisikymmentä ensimmäistä paria. Kisamaksu on 59 euroa pelaajaa kohden. Ilmoittautuminen on auki!

Kyseessä on siis vuoden hauskin kiertue, jossa kaikki on suurta. Big Bang on jokaisen amatöörin mahdollisuus osallistua puitteiltaan European Tour -tasoiseen tapahtumaan, jossa pipoa ei kiristä! Musiikki pauhaa, kaikilla on hauskaa ja palkinnot ovat huikeita! 

Big Bang Tour on Suomen hauskin golfkiertue!

Big Bang Tour on Suomen hauskin golfkiertue!

Big Bang Tourin kiertueaikataulu: Ilmoittaudu NYT!

20.5. Kytäjä Golf, yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: kahden hengen scramble.

3.6. Kurk Golf, yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: Norjalainen-kisa 

30.6. Kullo Golf, yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: Neljän hengen shamble. Shamblessä joukkueen jokainen jäsen lyö avauksen, minkä jälkeen paras valitaan ja siitä jokainen pelaaja jatkaa oman pallonsa reiän loppuun saakka.

21.7. Ruuhikoski Golf yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: Kierros neljällä mailalla. 

1.9. Kanavagolf yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: Henkilökohtainen pistebogey ja lyöntipeli hcp

15.9. Pickala Golf, yhteislähtö klo 10.00

Pelimuoto: Henkilökohtainen modifioitu pistebogey. Parhaan tuloksen pelannut voittaa kutsun finaalimatkalle.

29.9. Himos Golf, yhteislähtö klo 10:00

Pelimuoto: Neljän hengen scramble

Muuta: Kutsun finaalimatkalle voittaa erikoiskilpailun voittaja. Väylä ja erikoiskilpailu paljastetaan myöhemmin.

Tänä vuonna joka neljäs tapahtuma on ilmainen! GoGolf jakaa kaikille pelaajille ensimmäisessä tapahtumassa kiertuepassin. Pelaamalla kolmessa tapahtumassa saat aina seuraavan ilmaiseksi! 

Ilmoittaudu tästä

 

Etsi luettavaa