Hyppää sisältöön

Gary Woodland ei ole unohtanut Downin syndroomaa potevaa Amya:”Mennään pelaamaan”

Gary Woodland on maailmanlistalla korkeammalla kuin koskaan aiemmin

US Openin voittaja sai valtavan määrän energiaa ja oppia tavatessaan 20-vuotiaan Amyn Scottsdalessa PGA TOurin kisan harjoituskierroksella tammikuusssa. Artikkelin yhteydessä olevat kaksi videota saavat hymyn huulille ja silmät kosteiksi.

Yksi PGA Tourin upeimmista ja sykähdyttävimmistä hetkistä koettiin tammikuun lopulla Scottsdalen PGA Tour-kilpailun yhteydessä. Kisan hallitseva mestari Gary Woodland ja Matt Kuchar saivat isännöidä kentän stadionmuotoon rakennetulla 16:lla reiällä Downin syndroomaa potevaa Amy Bockerstettea

Amy pelasi kyseisen reiän PGA TOurin tähtien kanssa ja sulatti kaikkien katsojien sydämet. Gary Woodlandin lämmin tapa ottaa Amy vastaan herätti myös ansaittua huomiota. 

US Openin voittaja totesi tapahtuman yhteydessä, että Amyn kohtaaminen oli hänen gofuransa merkittävimpiä tapauksia. Hän on ottanut jopa käyttöönsä Amylta kuulemansa toteamuksen puttirutiineisssa: ”I got this”

Lyhyt tapaaminen synnytti yhteyden, joka sai jatkoa Woodlandin voitettua uransa ensimmäisen majorin Pebble Beachissa. Amy tarttui puhelimeen ja sai Woodlandiin facetime-yhteyden. Ilo oli yhteinen ja golftreffeistäkin ehdittiin alustavasti sopia.

”Käytin sinulta saamaani positiivista energiaa”, Gary Woodland kiittelee puhelun aikana.

Tarina on niin kaunis ja luonnollinen, että on helppo uskoa sen saavan luonnollisella tavalla jatkoa.

Etsi luettavaa