Hyppää sisältöön

Gary Playerin huippukunto jaksaa ihmetyttää – 82-vuotias näyttää mallia nuoremmilleen, kuinka treenataan

Gary Player on edelleen teräksisessä kunnossa. Tässä kuvassa hän treenaa kotisalillaan vuonna 2013.

Gary Player ei jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan ihastuttaa edelleen huippukunnollaan.

GARY PLAYER tunnetaan yhtenä golfin suurimmista nimistä. Hän voitti urallaan peräti yhdeksän major-turnausta. Kaikkien aikojen listalla hänen edellään on ainoastaan kolme nimeä: Jack Nicklaus (18), Tiger Woods (14)  ja Walter Hagen (11).

The Openin Player voitti kolme kertaa (1959, 1968, 1974). Vaikka viimeisen kerran hän osallistui itse kilpailuun vuonna 2001, hän on tuttu näky turnauspaikalla vuosi toisensa perään. 

Kilpailun alla Playerin ”velvollisuuksiin” kuuluu antaa haastatteluja. Tällä kertaa toimittaja vei legendan tyylikkäät golfkengät jalassa kuntosalille. Vaikka eteläafrikkalainen on jo 82-vuotias, lihaskuntonsa puolesta hän pärjäisi edelleen monelle aktiivipelaajalle.

Minuutin mittaisessa videossa Player näyttää monta golfareille soveltuvaa kuntosaliliikettä ja että jalka liikkuu edelleen rivakkaan tahtiin myös juoksumatolla.

 

PLAYER EI ollut ensimmäistä kertaa videokameran edessä näyttämässä lihaskuntoliikkeitä. Tällä pari vuotta sitten kuvatulla Golf Digestin videolla hän näyttää liikkeen, jota ei edes koripallotähti LeBron James pystynyt tekemään.

Hän myös korostaa, että golfissa kuten muissakin urheilulajeissa hyvä ydintuki eli vahva keskivartalo on kaiken a ja o. Jalat puolestaan muodostavat svingin perustan, kyykkyjen tekemiseen tarvita edes painoja, kunhan tekee riittävän monta toistoa.

”Jos teet sata kyykkyä perättäin, tulet yllättymään positiivisesti”, Player vinkkasi.

Näitä liikkeitä saa ja pitää kokeilla kotona! Muista keskittyä hyvään suoritustekniikkaan, kuten Player korostaa.

Etsi luettavaa