Hyppää sisältöön

Gary Player – Mitä kaikki hyvät puttaajat tekevät?

Loistavana puttaajana tunnettu Gary Player antaa videolla hyvän vinkin parempaan puttaamiseen.

Gary Player voitti urallaan kaikki golfin major-turnaukset. Menestys oli loistavan puttaamisen ansiota. Playerin mukaan putata voi monella eri tekniikalla. Esimerkiksi cross hand tai claw otteita käytettiin jo 80-vuotta sitten, eikä eri tyyleissä ole mitään uutta. 

On kuitenkin yksi asia, jonka kaikki hyvät puttaajat tekevät. He näkevät osuman palloon. Tämä on Gary Playerin mukaan yksi tärkeimmistä puttaamisen perustoista. 

Hän kehottaa videolla piirtämään mustan pisteen palloon, johon silmät voivat keskittyä liikkeen aikana. Pidä huoli siitä, että näet lavan osuvan palloon.

Se mitä tapahtuu osuman jälkeen on hieman pelaajasta kiinni. Esimerkiksi Luke Donald ja Jack Nicklaus antavat katseen seurata palloa sen matkalla kohti reikää. Tiger Woods ja Gary Player taas pitävät katseen alhaalla pidempään.

Tärkeintä on, että katse pysyy pallossa osumaan asti, eikä käänny kohti reikää liian aikaisin. Silloin vartalo pysyy samassa asennossa putista toiseen. 

Etsi luettavaa