Hyppää sisältöön

European Tour uudisti brändinsä ja sivustonsa – kahden vuoden takainen katastrofi ei toistunut

European Tour on saanut uudet sivut

Kun European Tour uusi edellisen kerran sivustonsa vuonna 2017, se joutui palauteryöpyn vuoksi palaamaan vanhaan. Nyt katastrofi vältettiin ja sivustouudistusta voi pitää onnistuneena.

European Tour on uudistanut brändinsä ja verkkosivustonsa. Edellinen sivustouudistus meni pahasti mönkään. Se sai aikaan niin paljon valituksia käyttäjiltä, että kiertue joutui lopulta palaamaan vanhaan.

Uusi sivusto avattiin lokakuun alussa, ja uudistusta voi pitää onnistuneena. Myös logo meni uusiksi. Uudessa logossa on tyylitelty tii ja pallo. Tii-kuvio toimii myös Tour-sanan ensimmäisenä alkukirjaimena, ja se toistuu Challenge Tourin ja Staysure Tourin eli seniorikiertueen logoissa.

Kuten aina, uusi logo on aiheuttanut sosiaalisessa mediassa murinaa, mutta uudistetun sivuston ensivaikutelma on hyvä. Esimerkiksi kiertueen mobiilisivusto toimii nyt huomattavasti paremmin kuin vanha. Lisäksi varsinaisen verkkosivuston ja mobiilisivuston käytettävyys vaikuttaa hyvältä; vanhoihin sivustoihin tottunut käyttäjä ei joudu eksyksiin etsiessään tarvitsemaansa tietoa. 

Yksi käytettävyyteen vaikuttava heikennys, jos näin voi sanoa, on se, että jatkossa suosikkipelaajan merkitseminen tulospalvelussa tähdellä vaatii kirjautumisen European Tourin järjestelmään. Aiemmin sitä ei vaadittu.

Toimitusjohtaja Keith Pelley perusteli uudistusta tiistaina ET:n verkkosivuilla kirjoituksessaan Hänen mukaansa kiertue haluaa olla innovatiivinen, osallistava ja globaali, mutta brändi oli jäänyt jälkeen kehityksestä. Hän uskoo, että uusittu yritysilme ja sivusto ilmentevät paremmin sitä, mitä kiertue on nykyään.

”Emme tietenkään sano, että ettemme halua tunnustaa ja ottaa vaikutetteita myös historiastamme. Mutta kuten olen aina sanonut, uudet innovatiiviset pelimuodot, kuten GolfSixes, ovat tarpeellisia uusien yleisöjen löytämiseksi. 72 reiän lyöntipeli, kuten uudet Rolex Seriesin turnaukset, tulevat silti aina olemaan toimintamme ytimisessä”, hän kirjoitti.

European Tourin uudistetut verkkosivut

Etsi luettavaa