Hyppää pääsisältöön
Kalle Samooja tähyää lopulliseen läpimurtokauteen vuonna 2020
Getty Images

European Tour -kausi 2020 käynnissä: Ennustukset suomalaisten vuoteen

Leopard Creekin kentällä Etelä-Afrikassa on lyöty European Tour -kauden ensimmäiset lyönnit. Sami Välimäki aloittaa uransa European Tourilla puolenpäivän jälkeen. Seuraavassa arviot suomalaisten menestyksestä kaudella 2020.

GoGolf -lehdessä oli ennustukset vuosi sitten, joissa käytiin läpi vuoden 2019 suomalaismenestystä. Yksi osui täysin oikein, järjestys meni jotenkin sinne päin. Optimistisia arvioita ja perusteluita on aina mukava lyödä pöytään, joten ennustetaan ja unelmoidaan hetki! 

1. Kalle Samooja (ranking 27)

Samooja nousee Suomen ykköspelaajaksi kaudella 2020. Se on ensimmäinen kerta ikuisuuteen kun Suomen ykköspelaajan nimi ei ole Mikko. Kalle on noussut maailmanlistalla jo alle 40 sijan päähän Mikko Korhosesta. 

Turkulainen näki mitä menestyminen kiertueella vaatii ja sai loppukaudesta otetta kärkitaisteuista. Voitto puuttuu ja Kalle myöntää sen olevan lähitulevaisuuden tavoite. 

"Loma-aika menee kovaa treenatessa, haluan heti alkukaudesta olla kunnossa ja voittaa. Ehkä sieltä voisi aueta joku paikka majoreihinkin", Kalle pyöritteli kauden jälkeen.

Kalle tulee olemaan rankingin paras suomalainen ensikaudella niinkin kovalla sijoituksella kuin 27 Race to Dubaissa. Kalle aloittaa kautensa Abu Dhabin kilpailusta tammikuussa.

MikkoKorhonenTurkkicaddie.jpg

Ennen lyöntiä kannattaa pyrkiä toistamaan samat rutiinit
Ennen lyöntiä kannattaa pyrkiä toistamaan samat rutiinit
Getty Images

2. Mikko Korhonen (ranking 32)

Korhonen oli epätyypillisen epätasainen kaudella 2019. Alhaisia kierroksia tuli jopa normaalia enemmän, mutta myös täysiä romahduksia. Ehkä se on hyvä asia ja Korhonen on löytänyt sähäkkyyttä, jota tarvitaan isojen onnistumisten napsimiseen. Jos tasaisuus löytyy ensi kaudella, voi Korhonen hyvinkin nousta uransa parhaisiin saavutuksiin nuorena nelikymppisenä, joka tulee täyteen heinäkuussa.

Kuusi top-10 sijoitusta, yksi voitto. Sijoitus European Tourin loppurankingissa 32. Korhonen aloittaa kautensa myös Abu Dhabin kilpailusta. 

PulkkaR2.jpg

Tapio Pulkkanen on löytämässä vahvan syysvireen
Tapio Pulkkanen on löytämässä vahvan syysvireen
Getty Images

3. Tapio Pulkkanen (ranking 63)

Tapsa on vaikein ennustettava koko kolmikosta. Kaksi vuotta peräkkäin pitänyt korttinsa European Tourilla, mutta läpimurto on vielä tekemättä. Kenties koko kolmikon suurin potentiaali, mutta on vielä kysymysmerkki koska Pulkkanen saa mitattua kaiken taidon itsestään ulos. Taitojen puolesta voi voittaa vaikka neljä kertaa kauden aikana, mutta palasten pitää loksahtaa kohdalleen. 

Tapsa pelaa uransa parhaan kauden pääkiertueella, sijoittuu Race to Dubaissa sijalle 63 ja voittaa yhden osakilpailun. Pulkkanen aloittanee kautensa myös Abu Dhabista. 

sami_valimaki.jpg

Sami Välimäen kausi on ollut tähän asti täysi kymppi.
Sami Välimäen kausi on ollut tähän asti täysi kymppi.
Finnish Open

4. Sami Välimäki (ranking 88)

Välimäki hyppäsi suoraan Challenge Tourin yli, joka tekee myös ennustamisesta vaikeaa. Järkyttävän kovat näytöt amatöörinä ja ensimmäisellä ammattilaiskaudella. Välimäki on osannut voittaa jo nuorena ja on tehnyt hienot pohjat valmentajansa Timo Karvisen kanssa. Pelissä on kaikki osa-alueet mitä vaaditaan modernilta golftähdeltä. 

Pääsee pelaamaan riittävästi, että kortin voi uusia. Todella suuriin saavutuksiin pääseminen jo debyyttikaudella on mahdollista, mutta kuitenkin vaikeaa ja epätodennäköistä. 

Sami pitää korttinsa kohtalaisen varmasti ja on Race to Dubaissa sijalla 88. 

Muita ennustuksia: 

- Jon Rahm voittaa Race to Dubain toisen kerran peräkkäin

- Eurooppa voittaa Ryder Cupin vieraskentällä

- Viktor Hovland nousee maailmanlistalla 20 parhaan joukkoon ja Ryder Cupiin

- Justin Rose tippuu maailmanlistalla 20 parhaan ulkopuolelle

- Sergio Garcia valitaan Ryder Cupiin villillä kortilla ja se kannattaa

- Kim Koivu tekee paluun European Tourille vuoden päätteeksi Challenge Tourin tai kutsuilla saavutettujen ansioiden ja saavutusten kautta

- Jon Rahm voittaa majorin

- Jordan Spieth voittaa majorin

- Rory McIlroy ei saa vieläkään major-kipsiään katki

- Juhannuksena sataa. 

GoGolf suosittelee