Hyppää sisältöön

ET:n tilastot: Mikko Korhosen kenttäpeli toimii, suomalaisilla haasteita lähipelissä

Mikko Korhonen on tasaisen vahva kaikilla ET:n tilastoilla

Tapio Pulkkasen avaukset (283m) lukeutuvat European Tourin pisimpiin, Kalle Samoojan ja Kim Koivun tavoin hänen suurimmat haasteensa liittyvät Strokes Gained- tilastojen mukaan kenttäpeliin ja erityisesti tarkkuuteen viheriön ympäristösssä.

Strokes Gained- tilastot ovat pääkiertueilla tuoneet aivan uuden ulottuvuuden pelaajien taitotason ja onnistumisten analysointiin. ET:lla tilastoinnin historia on vain kolmen vuoden mittainen, isoveli PGA Tour on tällä saralla edelleen valovuoden edellä.

Tilastoinnista voidaan poimia neljä pääaluetta (Total Driving, Approach, Around the green ja putting ), sekä niistä kustakin aputilastoja. 

Suomalaiset ovat tilastoissa kokonaisuutena niillä sijoilla, kuin  Race to Dubai-listan menestys kertoo.

Mikko Korhosen menestys perustuu pitkälti siihen, että hän on kaikilla neljällä pääalueella keskimääräistä tour-pelaajaa edellä. Korkein sijoitus listalla tulee lähestymisistä viheriölle (approach), jossa Korhonen on keskimäärin kierroksella 0,47 lyöntiä kilpailijoitaan parempi ja listan 47:s.

Toinen vahvuus löytyy ”aputilastosta”, väyliin Korhonen osuu 17:ksi tarkiten kaikista pelaajista (66,9%). Total drivingissa hän on kuitenkin vain 0,07 lyöntiä keskimääräistä parempi  ja sijaluvulla 90:s.  Avausten pituuksissa Korhonen jää listan sijalle 115. (264m) 

Korhonen on  suomalaisista ainoa, jonka sijoitus kaikilla neljällä päätilastolla on sadan joukossa. Hän on myös ainoa, jonka saldo  on Around the green- tilastossa on plussan puolella (+0,131 ( 72:s)

Kalle Samooja on yllättäen Total Driving- tilastossa 39:s. Plussaa keskivertopelaajaan Samooja saa 0,438 lyönnin verran kierrosta kohden. Sijoitus on sikäli yllättävä, että hän on väyläosumaprosentissa vasta 118. ( 56 %), pituudessakin 84:s ( 269 m). Turkulainen jää  Approach- tilastossa (113.) ja etenkin Around the green -listauksissa -0,33  (163.) listan toiselle puoliskolle ja miinusmerkkiseksi.

Tapio Pulkkasen vahvin osio pelistä on odotetusti draivaaminen. Kierrosta kohden kahden avauksen keskimitta 283 metriä oikeuttaa listasijoitukseen kahdeksas. Mitalin toinen puoli on väyliin osumaprosentti, jossa Hattu-Tapio on  189:s, (47,4 prosenttia)

Total Drivingissa saldo on +0,363 ja sijoitus 53:s.  Selkeä kehityskohta Pulkkasen pelissä ovat lähestymiset, joissa hän häviää keskivertopelaajalle 0,358 lyöntiä kierrosta kohden ja on listan 155:s. Around Green- tilastoista ei tule apuja -0,043, sijoitus 114.

Kim Koivu on suomalaisista Race to Dubai- listalla alimpana Prahan 11:sta sijasta huolimatta. Koivun saldot niin Total Drivingin -0,336 (154.), lähestymisten -0,1 (121.) kuin Around the Green- tilastojen mukaan -,017 (137.) ovat miinusmerkkisiä.

Puttitilastolla Koivu on suomalaisista paras , kaikilla on  plussamerkki edessään ja sijoitukset tasaisesti välillä 62-78.

Tilastojen kärkinimet:

Total Driving: Callum Shinkwin, +1,01

Approach: Ross Fisher, +1,49

Around the Green: Hideto Tanihara, +0,91

Putting: Michael Hoey, +1,20

European Tourin pelaajakohtaiset tilastot löydät täältä.

Etsi luettavaa