Hyppää sisältöön

ET:n koronakuplasta karannut pelaaja kiri Irish Openin voittajaksi: ”Minulla ei ollut mitään hävittävää”

John Catlin nousi toisen voittonsa ansiosta maailmanlistalla sijalle 84:s

John Catlin passitettiin ulos English Openista hänen karattuaan caddien kanssa kuplan ulkopuolelle ravintolaan. Rangaistuksen kärsittyään Catlin on voittanut Valderraman kisan , sekä sunnuntaina päättyneen Irish Openin.

Petturista sankariksi. Näin voidaan hieman karrikoiden luonnehtia 29-vuotiaan John Catlinin viimeisiä viikkoja European Tourilla.

Toista kauttaa pääkiertueella kiertävä kalifornialainen ei alkukaudesta esittänyt kummoisiakaan otteita.  Otsikoihin ja varoittavaksi esimerkiksi hän nousi ennen ET:n Englannin ja Walesin Swingin kolmatta osakilpailua.

Tour tiedotti, että se on sulkenut John Catlinin ja hänen caddiensä English Openista, sillä he olivat kisaa edeltävänä tiistai-iltana poistuneet pelaajille ja caddeille organisoidusta kuplasta.

Catlin pyysi tiedotteessa luonnollisesti anteeksi hölmöilyään ja aiheuttamaansa hämmennystä, josta hän selvisi kuitenkin vain käynnistyvän kisan menetyksellä. Oletettavaa  on, että melkoinen osa hänen kanssakilpailijoistaan myös päätään pyöritellen paheksui kalifornialaisen ajattelemattomuutta.

Sattumaa tai ei,  Catlin on lyhyen pannansa jälkeen pelannut ilman taukoa kuusi kisaa kiltisti ET:n kuplassa. Näistä hän on voittanut kaksi, sekä ollut kertaalleen kuudes ja kahdeksas.

Hurjalla kirillä voittoon

Voitoista jälkimmäinen tuli sunnuntaina Pohjois-Irlannin Galgorm Spa & Golf Resortissa, jossa Catlin pelasi päätöskierroksen tulokseen 64,-6. Torstaista asti johtanut Aaron Rai jäi kahden lyönnin päähän.

Catlin teki viimeisillä neljällä reiällä kolme birkkua.

”Tiesin olevani takaa-ajaja viimeisille reiílle mennessäni. Minulla ei ollut mitään hävittävää, otin tähtäimen lähestymisissä lipulle ja onnistuin. Erityisen ylpeä olen 18:n puulyönnistäni 244 metrin päästä. Ilma oli kylmä, jouduimme odottamaan. Lyönti oli juuri sellainen korkea draw, jonka tiesin noissa olosuhteissa pystyväni tekemään”, vaivattomaan kahden putin birkkuun pelinsä päättänyt Catlin kertoi.

Neljä viikkoa sitten Catlin jätti vaativissa oloissa Martin Kaymerin taakseen Valderramassa yhteistuloksella +2.

Marraskuussa 30 vuotta täyttävä Catlin oli amatöörinä erittäin kova luu. Ammattilaiseksi siirryttyään hän joutui hakemaan pelipaikkoja Kanadan kiertueelta, Aasian haastajakiertueelta, sekä Asian Tourilta, jossa hän lopulta puhkesi kukkaan. Kolmen voiton myötä hän oli Asian Tourin pelaaja vuonna 2018, saaden kortin ET:lle.

English Openin hölmöilynsä jälkeen tarkkalyöntisen maailmanmatkaajan sihti on ollut todella tarkkaa. Vaikeilla kentillä Valderramassa ja Irlannisa hän on napsinut ykköstilat. Seuraavissa kisoissa, Scottish Openisa sekä BMW PGA Championshipissa palkintorahat ovat moninkertaisia, mutta vastuskin huomattavasti kovempi.

Race to Dubai – pistelistaa johtaa USA:n Patrick Reed kannoillaan maanmiehensä, PGA Championshipin ykkönen Collin Morikawa. Catlin on sijalla 14:s, Sami Välimäki 12:s

Irish Open, tuloslista

Race to Dubai, pistetilanne

Etsi luettavaa