Hyppää sisältöön

Etelä-Saimaa: Metsäjätti haluaa päätösvallan Imatran Golfista – lunastustarjous 100 euroa

Osa Imatran Golfin rakennuksista on suojeltuja.

Metsäyhtiö Stora Enso haluaa ottaa päätösvallan Imatran Golfista, kirjoittaa Etelä-Saimaa-lehti.

Metsäyhtiö Stora Enso haluaa lunastaa Imatran Golfin osakkeet itselleen. Alueella ilmestyvän Etelä-Saimaa-lehden mukaan Stora Enso tarjoaa osakkeista sata euroa.

Stora Enso kertoo osakkaille lähettämässään kirjeessä, että kaupat toteutetaan, mikäli vähintään 371 osakkeenomistajaa tarttuu tarjoukseen. Se riittäisi nostamaan Stora Enson omistusosuuden kahteen kolmasosaan yhtiön osakkeista, jolloin se saisi päätäntävallan yhtiön asioihin. Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun saakka.

Lunastustarjouksessa kyse on siitä, että Stora Enso haluaa päästä eroon golfkentästä, koska se ei kuulu yhtiön ydinliiketoimintaan.

Etelä-Saimaan haastatteleman Stora Enson viestintäjohtaja Satu Härkösen mukaan yhtiö on jo pidempään etsinyt maa-alueelle ja kiinteistöille uutta ostajaa.

Stora Enso omistaa kiinteistöt ja maa-alueet, mutta se on sopinut kymmenien vuosien päähän kestävän vuokrasopimuksen golfyhtiön kanssa.

Maita golfkentän alueella on reilut 50 hehtaaria. Alueella on klubirakennus ja muita huoltorakennuksia. Osa rakennuksista on suojeltuja.

”Omistamme Imatran Golfin osakkeista nyt noin 30 prosenttia. Jos saamme osake-enemmistön, se helpottaisi päätöksentekoa golfyhtiössä”, Härkönen sanoi lehdelle.

Härkönen myös totesi lehdelle, että Stora Enson tavoitteena ei ole kentän lakkautus, vaan se haluaa löytää kentälle uuden ostajan. Aiemmin se kävi neuvotteluja omistusosuutensa myymisestä Imatran kaupungille, mutta ne eivät johtaneet kauppoihin.

”Kentän jatko riippuu siitä, kuka kentän ostaa”, Härkönen sanoi lehdelle.

Etelä-Saimaan mukaan osa golfyhtiön omistajista ja aktiivipelaajista pitää Stora Enson lunastustarjousta vihamielisenä. Seuralla on noin 750 jäsentä.

Imatran Golf Oy:n toimitusjohtaja Turkka Ollilaisen mukaan lunastustarjous on aiheuttanut hämmennystä pelaajissa. Hän on pahoillaan myös siitä, että lunastuskirjeessä on virheitä.

Kirjeen mukaan golfyhtiöllä on esimerkiksi taloudellisia huolia, jotka pakottavat yhtiövastikkeen hinnan merkittävään korotukseen lähivuosina, vaikka tosiasiassa vastikkeen hintaa ollaan Ollilaisen mukaan laskemassa.

”Meillä on hallitus tehnyt viime vuonna tuoreen strategian, jossa nimenomaan lähdetään siitä, että hoitovastikkeen hintaa lasketaan. Olemme pyytäneet, että Stora Enso korjaisi tämän”, Ollilainen kertoi Etelä-Saimaalle.

Imatran Golf on tehnyt viime vuodet noin 700 000 euron liikevaihdolla nollatulosta.

”Olen ollut puhelimessa aika paljon ja osakkaat ovat huuli pyöreinä ihmetelleet, mistä oikein on kyse. Sen voin sanoa, että toimintakausi 2019 on turvattu ja sen on sanonut myös Stora Enso”, Ollilainen sanoi lehden haastattelussa.

Etsi luettavaa